Sloveniassa yritetään heikentää homoliittojen oikeuksia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Ylen MOT-ohjelmassa kerrottiin tänä iltana jälleen Patrian lahjusepäilyistä Slovenian suuntaan. Sloveniassa huomion kohteena on pääministeri Janez Jansa. Hän on oikeistopoliitikko, joka oli pääministerinä jo 2004-2008, mutta nyt tammikuussa 2012 hänet valittiin uudelleen pääministeriksi. MOT-ohjelmassa kiinnitettiin huomio siihen, että entisen Jugoslavian alueella on ollut monenlaisia hämäriä asekauppoja, ja samojen hämärämiesten nimet tulevat esiin yhä uudelleen. Ilmeisesti Janez Jansa on yksi heistä. MOT-ohjelmassa nähtiin, miten Katainen ylisti Jansaa suurena eurooppalaisena poliitikkona.

Janez Jansan uudessa hallituksessa on mukana viisi puoluetta. Jansan oma puolue on Slovenian demokraatinen puolue SDS. Joulukuussa oli vaalit ja niissä odotettiin voittoa Jansan puolueelle. Voitto meni kuitenkin syksyllä spontaanisti perustetulle Slovenian Positiiviselle puolueelle ja sen johtajalle Zoran Jankovicille. Hän ei kuitenkaan pystynyt muodostamaan hallitusta, ja niin ollen Jansasta tuli uusi pääministeri. Uusi hallitus aloittanee helmikuun 10. päivän jälkeen.


Edellinen hallitus halusi avata avioliittolain

Edellinen pääministeri Borut Pahor tuli maan johtoon 2008. Hän oli sosiaalidemokraatti. Maaliskuun alussa 2008 käsiteltiin parlamentissa lakia, joka avaisi avioliiton homoille ja lesboille. Siihen kuuluisi myös adotio-oikeus, joten muualla maailmassa yllätyttiin: yksi maailman edistyksellisimmistä laeista. Maassa oli jo rekisteröity parisuhde vuodelta 2005 (käytännön tasolla vuodesta 2006), mutta se ei ollut tasa-arvoinen ja Perustulakituomioistuin oli vaatinut homoparien tasa-arvon toteuttamista.

Avioliiton avaaminen homo- ja lesbopareille kuitenkin kangerteli. Viime kesäkuussa hallitus ilmoitti, että konservatiivien painostuksen vuoksi asia jätetään toistaiseksi auki. Parlamentissa uusi perhelaki kuitenkin meni läpi 16.6.2011 äänin 43-38. Nyt hyväksyttiin vain perheen sisäinen adoptio. Maassa jäi voimaan laki, joka määrää, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Nyt halutaan heikentää rekisteröityä parisuhdetta

Konservatiivit käynnistivät vastaiskun vuoden 2011 loppupuolella. On kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen, jolla halutaan lopettaa rekisteröidyn parisuhteen adoptio-oikeudet. Viime perjantaina on päästy niin pitkälle, että 40 000 nimeä on koossa ja Parlamenttiin on tullut vaatimus kansanäänestyksestä. Katolinen kirkko on tukenut kansanäänestystä. Maaliskuun 9. tai 25. päivänä järjestetään kansanäänestys kuntavaalien yhteydessä. Kansanäänestyksessä halutaan puuhamiesten mukaan mm. "turvata lasten oikeudet isään ja äitiin".


Eroava perheministeri kertoi, että kansanäänestystä on yritetty torjua valittamalla Korkeimpaan oikeuteen. Ei onnistuttu. Kansanäänestys tulee. Perheministerin mukaan kansanäänestyksellä halutaan yksinhuoltajien perheet ja sateenkaariperheet kakkosluokan perheiksi eli alempiarvoisiksi.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!