Vihreät keskustelevat suokupuolineutraalista avioliittolaista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 5

Vihreässä langassa keskustellaan homoavioliitoista, niinkin tiukasti, että se jopa joidenkin kirjoittajien mielestä tahraisi puolueen kilven. Keskustelun avasi kirjoitus (VL 7.5.2010) otsikolla Vihreiden ei pidä suosia homoja. Samalla on ehditty vaatia lopettamista myös naisten, vammaisten tai mustien oikeuksien ajamiselle.

Mari Saario Vihreän valtuuskunnan jäsen Kaarinasta, pohtii (VL 18.6.2010) mm. sitä, että lisääntymiskykyvaatimus on järjetön juridisen avioliiton perustaksi. Hän muistuttaa, että onnistuu se lasten tekeminen myös lesboilta ja homoilta. Homomiehet avustavat jopa heteroita luovuttamalla siittiösolujaan. Hän toteaa lisäksi, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Usea homo kantaa kasvatusvastuunsa kummina tai tukihenkilönä.

Saario: "Seksuaalivähemmistöön kuuluvista osalla on jo avioliitto-oikeus, sillä trans- ja biseksuaaleja vihitään kyselemättä avioliittoon, mikäli kumppani on eri sukupuolta." Vihreiden puolueelle hänen mielestään pyhää on yhdenvertaisuus.

Keskustelun aloittanut Heikki Metsänheimo Oulusta toteaa (VL 18.6.2010): "Jos sukupuolineutraali avioliittolaki lähtee lainsäätäjien käsittelyyn vihreiden aloitteesta, ja se hyväksytään eduskunnassa, voi vihreiden maine olla lopullisesti tahrittu.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kantansa vastustajille hän toteaa: "On hätävarjelun liioittelua nostaa meteli, kun homoliittojen suosio on niin vahvoilla, että tunnolliset uskovaiset ovat hätää kärsimässä." Hänen mielestään homoseksuaalinen sukupuolisuhde on Jumalan pyhän hengen ja Raamatun vastainen.

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • Suz
  • 23.6.2010, 23.08
Niin siis miten se meni? Vihreiden maine tahriintuu, jos niiden ajama asia toteutuu?
  • 2 / 5
  • Janne Hakkarainen
  • 23.6.2010, 23.59
Lisäksi oululaiset vihreät järjestöt kirjoittivat Metsänheimon kirjoitukseen vastineen, joka julkaistiin Vihreässä Langassa 14.5. Kirjoitus löytyy mm. täältä: http://www.jannehakkarainen.fi/jaahyvaiset-suvaitsemattomuudelle/

Hän teki asiasta myös puoluekokousaloitteen - aloitetta ei kannattanut yksikään puoluekokousedustaja.