Sveitsissä samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton heinäkuusta 2022 lähtien

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Sveitsin liittoneuvosto on vahvistanut samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta koskevan kansanäänestyksen tuloksen.

Tammikuusta lähtien Sveitsissä tunnustetaan ulkomailla solmitut avioliitot ja heinäkuussa 2022 Sveitsissä samaa sukupuolta olevat voivat avioitua. Myös rekisteröityjä parisuhteita voi tuolloin alkaa muuttaa avioliitoiksi. Samaa sukupuolta olevat parit saavat myös adoptio-oikeuden ja naispareille tulee mahdolliseksi hankkia lapsia sveitsiläisillä lapsettomuus­klinikoilla.

Syyskuussa järjestetyssä kansanäänestyksessä sveitsiläisistä 64,1 prosenttia kannatti samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta. Vastaan äänestäneitä oli 35,9 prosenttia. Kaikki Sveitsin 26:sta kantonista äänestivät samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden puolesta.

Parlamentti hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain joulukuussa 2020, mutta lakiuudistuksen vastustajat keräsivät riittävästi nimiä kansanäänestyksen järjestämiseksi. Sveitsissä on mahdollisuus alistaa lakeja kansanäänestykselle keräämällä asialle riittävästi tukijoita.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhdenvertaista avioliittolakia vastustavat esimerkiksi eräät uskonnolliset ryhmät ja konservatiivipoliitkot. Nämä katsovat sen väheksyvän perinteistä perhekäsitystä.

Sveitsissä samaa sukupuolta olevien on ollut mahdollista rekisteröidä parisuhteensa. Maanlaajuisesti se tuli mahdolliseksi vuonna 2007. Se ei kuitenkaan ole oikeusvaikutuksiltaan avioliittoinstituution veroinen. Ennen kansanäänestystä tehtyjen mielipidetiedustelujen mukaan 82 prosenttia sveitsiläisistä kertoi tukevansa sukupuolineutraalia avioliittolainsäädäntöä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!