Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan pelaaja kertoi homoseksuaalisuudestaan

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Sami Mollgren
Carl Nassib (kuva: Ethan Miller / AFP / Lehtikuva)

Las Vegas Raidersissa pelaava Carl Nassib kertoi Instagram-päivityksessään olevansa homoseksuaali. Hän on ensimmäinen kaapista aktiiviurallaan tullut pelaaja NFL:n historiassa.

Videolla Nassib kertoo, että hän on jo jonkin aikaa kerännyt rohkeutta kertoakseen asiasta. Omien tuntemustensa kanssa hän on paininut 15 vuoden ajan.

Virhe median upotuksessa.

- Haluan käyttää hetkisen kertoakseni, että olen homo. Olen jo pitkään aikoinut tehdä tämän, mutta nyt olen asian kanssa sinut ja voin saada asian harteiltani. Minulla on todella ollut asiat hyvin: mahtava perhe, ystävät ja työ. 

Nassib sanoo, arvostavansa yksityisyyttään ja ettei tule kaapista julkisuuden vuoksi. Sen sijaan hän toteaa ymmärtävänsä esilläolon ja näkyvyyden tärkeyden, ja tosiasiassa toivovansa, että jonain päivänä tällaisia erillisiä kaapistatuloja ei enää tarvittaisi. Siihen asti hän kuitenkin lupasi tehdä oman osansa hyväksynnän lisäämiseksi ja näiden asioiden kanssa kamppailevien hyväksi.

Nassib kertoi myös lahjoittavansa 100 000 dollaria hyväntekeväisyystyöhön. Lahjoituksensa kohde Trevor Project pyrkii ehkäisemään hlbti-vähemmistöihin kuuluvien itsemurhia.

Nassibin kaapistatulosta kerrotaan myös esimerkiksi NFL:n verkkosivuilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Nassib on ehtinyt pelata liigassa viisi vuotta. Puolustuksen linjamiehenä hän on Las Vegasin lisäksi pelannut Cleveland Brownsissa ja Tampa Bay Buccaneersissa.

Vuonna 2017 uransa jo lopettanut Ryan O’Callaghan kertoi homoseksuaalisuudestaan. Vuonna 2014 Michael Sam kertoi homoseksuaalisuudestaan, ja sen jälkeen hän tuli varatuksi NFL-joukkueeseen, mutta ei lopulta saanut sopimusta. 

Pohjois-Amerikan ns. suurissa urheilulajeissa koripallon NBA-pelaaja Jason Collins kertoi homoseksuaalisuudestaan 2014 vielä pelatessaan aktiivisesti.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!