Muurinvartijat - Latvian homofobian taustaa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 2

Muurinvartijat, Watchmen on the Walls, on Amerikan länsirannikolla toimiva fundalmentalistinen aktivistiliike, joka varoittaa, että saatana on homojen hahmossa tuhoamassa ihmisten sivilisaatiota. Näiden aktivistien mielestä homojen toiminta kouluissa ja nuorten keskuudessa yleensäkin on moraalisesti kauheampaa kuin se, että natsit toisen maailmansodan aikana armotta heittivät lapsia keskitysleirien uuneihin. Amerikassa päämajaansa pitävät Muurinvartijat ovat viime vuosina hakeutuneet sellaisiin maihin, joissa on intellektuaalinen tyhjiö ja heillä on tilaisuus saada jalansijaa. Tällainen maa on ollut Venäjä ja tällainen on köyhä ja frustroitunut "Musta Afrikka". Pari vuotta sitten järjestön pääagitaattorit kävivät kiihottamassa Venäjällä ja Latviassa. Tänä vuonna kohteena on ollut Uganda.

Järjestön henkinen isä, holokaustin kieltävä Scott Lively, sanoo, että kristillisten ja homojen välillä on riehunut jo vuosikymmeniä kulttuurisota. Nyt nähdään, miten käy Amerikassa ja Euroopassa. Kaatuuko perinteinen perhemalli, jolloin seurauksena olisi sivilisaation tuhoutuminen.

Muurinvartijat olivat aluksi pieni jokko, mutta kannattajajoukko kasvaa koko ajan. Amerikassa mukaan liittyy erityisesti venäläisiä maahanmuuttajia. Scott Livelyn pamflettikirja "Pinkki hakaristi" saa ihmisiä mukaan. Se on homofobinen kirja, joka selittää, että natsismin ja hitlerismin taustalla olivat homot. Sodasta kärsineet kansat mielellään etsivät syntipukkia homoista.

Scott Lively kieltää juutalaisten joukkotuhon. Hän itse sai vuonna 1991 amerikkalaisessa oikeudessa 20 000 dollarin sakot hyökättyään kirkossa lesbovalokuvaajn kimppuun ja raahattuaan tämä hiuksista repimällä ulos. Scott Lively on kehottanut kirjeessään venäläisiä puolustamaan kansan siveyttä ja kieltämään kaikki homojen julkiset esiintymiset. Näin on viime aikoina käynytkin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Scott Livelyn filosofia on sellainen, että homot saavat suljettujen ovien takana tehdä, mitä lystäävät, mutta mitään julkista homopropagandaa ei tule sallia.


Latvia

Latvia on ollut yksi Muurinvartijoiden pääkohde. Neuvostoaikojen jälkeen siellä asuu 2,2 miljoonaa ihmistä. Siellä toimii oma vastaava kirkkokunta New Generation, ja se on läheisessä yhteistyössä Latvian "Ensimmäisen Puolueen" kanssa. Homofobia on vahvaa. Kirkokunta ja puolue ovat tehokkaasti viime vuosina vaikuttaneet myös hallituksen politiikkaan ja saaneet aikaan homovastaisen mielialan.

Ensimmäinen puolue sai vuonna 2002 10% parlamentin paikoista, ja se on ollut siitä lähtien hallituksessa tähän vuoteen saakka. Puolueen loi suuryrittäjä Ainars Slesers. Hän on yksi rikkaimmista miehistä Latviassa. Puolueesta tuli jonkinlainen "pappispuolue". Perustuslakiin ryhdyttiin heti järjestelemään homoavioliittokieltoa. Kouluihin saatiin pakollinen uskonnonopetus ja almanakkaan tuli Isänpäivä, jolloin kaikkia miehiä kehotetaan isyyteen.


Latvian Pride ja New Generation -vastarinta


New Generation -kirkon toiminta sai uutta puhtia vuonna 2006, kun Riiassa pidettiin ensimmäinen Riian Pride. Kaljupäiset ja uskonnolliset mielenosoittajat heittelivät kakkapusseilla ja kananmunilla priden osanottajia. Kulkuetta ei edes pidetty. Parlamentti eli Saeima osallistui myös kiihotukseen. Parlamentin puhemiehen avustaja tuomittiin myöhemmin järjestyshäiriöistä priden yhteydessä.

Syksyllä 2007 Riiassa pidettiin homofobinen konferenssi, ja siihen osallistui Muurinvartijoita Amerikasta, New Generation -väkeä Latviasta ja Venäjältä ja Riian arkkipiispa Janis Pujats. Lisäksi oli mukana homofobina tunnettu Latvian vähemmistöjen asiamies Janis Smits.

Venäjälläkin pidettiin viikon mittainen homovastainen konferenssi. Se oli elokuussa 2007 Novosibirskissa. Konferenssissa korostetttiin mm. että on puhuttava "luonnollisista" perheistä. Vastakohtina ovat homojen ja lesbojen "luonnonvastaiset " perheet. Eikä pidä puhua, että homot ovat rikollisia, vaan on tuomittava heidän tekonsa. Näin vältytään oikeusprosesseilta.

Suljetuissa konferensseissa varoitettiin, että on puhuttava varovaisesti, sillä homoilla on korvat kaikkialla. Seuraavana päivänä netissä oli yhteenveto konferenssin puheenvuoroista. Korvat olivat paikalla.

Scott Lively on opettanut mm. että monet homot eivät haluaisi homoiksi, mutta "homojohtajat" eivät suostu kertomaan, että olisi mahdollisuus parantua. Samalla levitetään kristillisistä parantamispalveluista kauhukuvia.

Riian homovastaiseen kokoukseen syksyllä 2007 osallistui Seattlesta kotoisin oleva värillinen pastori Ken Hutcherson. Hän kertoi terveiset Georg Bushilta. Valkoinen talo riensi kieltämään, että sieltä olisi lähetetty rohkaisuterveisiä Riian Priden vastustajille.

Scott Lively on muuttanut Massachusetisiin Springfieldiin, jotta hän voi olla siellä mukana venäläisemigranttien New Generation -järjestössä. Järjestön päämaja on Riiassa, mutta haaraosastoja on Venäjällä, Saksassa, Israelissa, Argentiinassa ja USAssa.


Muurinvartijat USAssa pride-vastustajina

Muurinvartijoiden johtoon kuuluu venäläissyntyinen Sacramentossa asuva emigrantti Vlad Kusakin, joka on toimittanut The Speaker -lehteä ja ollut mukana venäläisen radioaseman työssä. Kusakin itse kertoo, että hän pystyi vaikuttamaan mm. kuvernööri Schwarzeneggeriin niin, että tämä taannoin vetollaan hylkäsi homokoululaisten asemaa koskevan lain. Kusakinin mielestä laki olisi raunioittanut moraalia.

Muurinvartijat ovat saaneet aikaan sen, että monissa Amerikan suurkaupungeissa on ollut pride-marssien aikana vastamielenosoituksia. Se on uutta. Heinäkuussa 2007 Sacramentossa venäläisemigrantit surmasivat 27-vuotiaan homon, Satendar Singhin. Surmaaja pakeni Venäjälle, eikä FBI pysty tekemään mitään.

Nyt Ugandaan


Muurinvartijat ovat olleet aktiivisina Ugandassa. Sinne on mm. toimitettu lehtijuttu, jossa kerrotaan, että homot uhkaavat varastaa heteroilta heidän lapsena. Todellisuudessa kyseessä on ollut satiirinen juttu bostonilaisessa homolehdessä vuonna 1992. Mutta Ugandan tilanne on saatu kiihotuksella erittäin vaikeaksi.


(Hatter.hu)


2 kommenttia

Jossakin tähän ryhmään liittyvässä tiedossa oli, että heidät on määritelty Yhdysvalloissa viharyhmäksi. Mitä määrittelystä seuraa, en osaa sanoa. Joka tapauksessa olisi hyvä pitää mielessä mittasuhteet. Media voi nimittäin antaa paljon merkittävämmän kuvan ryhmästä kuin he todellisuudessa ovat. Äänekkäällä aggressiivisuudella saadaan medianäkyvyyttä, vaikka olisikin kysymys piskuisesta joukosta.

Yhdysvalloissa kerrotaan olevan satoja homovastaisia järjestöjä. Niistä vain kaksitoista luokitellaan viharyhmiksi. Watchmen on the Walls on yksi kahdestatoista. Southern Poverty Law Center on julkaissut luettelon näistä ryhmistä.

http://www.splcenter.org/intel/map/type.jsp?DT=26

SPLC toteaa nykyisen taloudellisen ja poliittisen ilmapiirin ruokkivan äärikäyttäytymistä ja sen kasvua.
Minä näen tämän ryhmän merkityksen näin:

Uskonnollisten ryhmien argumentit homoja vastaan eri maissa ovat hyvin samanlaisia. Käytetään samoja väittämiä ja jopa samat termit ovat levinneet maasta toiseen.

Kun järjestetään uskonnollisen ryhmittymän konferenssia tai koulutuspäiviä, sinne tarvitaan amerikkalaista ertyisasiantuntemusta. Homoasiassa amerikkalalisia huippuasiantuntijoita ova mm. Muurinvartijoiden tarjoamat miehet. He tulevat paikalle ja ovat mukana kongresseissa viikon ja sinä aikana tapaavat monien maiden edustajia. Näin tieto ja toimintamenetelmät leviävät. Heillä on mukanaan valmiit prujut, lentolehtiset ja kirjat. Kongressin jälkeen käydään käännöstöihin ja näin päästään nopeasti itse asian ytimeen.

Aina, kun kuulen, että esim. talousseminaarissa, mediapäivillä, tms. tilaisuudessa esiintyy amerikkalinen huippuasiantuntija, tekee ensimmäiseksi mieli kysyä, mitä maailmankatsomusta hän edustaa ja edistää. Muurinvartijoissa on kysymys samasta asiasta. Nyt he oliivat Ugandassa huippuasiantuntijoina kertomassa, miten homo-ongelmaa pitäisi hoitaa. Erikoista on se, että niihin koulutuspäiviin saadaan mukaan hallitusten ja kirkon korkeinta johtoa. Näin kävi Latviassa 2007 ja näin kävi tänä keväänä Ugandassa.

On vaatinut melko paljon tutkivaa journalismia paljastaa tällainen asiantuntijaverkosto ja sen tulemisia ja menemisiä. YouTubessa Muurinvartijoiden Scott Lively esiintyy Novosibirskissa ja kiihottaa venäläisiä homoja vastaan -hyvin yksinkertaisin menetelmin.

http://www.youtube.com/watch?v=kSaUXwAdZpg

On homoliikkeelläkin omat gurunsa. Kilpavarustelua on muurin kummallakin puolella. Uskonnollisten ryhmien erityisosaamista on se, että kaikkiin "herätyskokouksiin" järjestetään tulkkaus maan omalla kielellä. Näin tieto saadaan suoraan ruohonjuuritasolle eikä se jää intellektuellipiireihin.