Galleria Sinnen näyttelyssä Sodoman ”pienoismalli” (juttukommentit)

  • 1 / 3
  • Sodoman synti oli viha
  • 3.10.2015 11:21
Olipa tietämättömästi kirjoitettu juttu. Sodoman synti ei todellakaan ollut homous, vaan muukalaisviha. Kun Loot perheineen saapui kaupunkiin, tulivat miehet Raamatun mukaan ovelle kysymään, että missä miehet ovat ja ilmaisivat tahtovansa raiskata heidät. Miehen raiskaaminen oli tuohon aikaan ja on edelleen voimakeino, jolla alistetaan ja tuhotaan ihmistä. Tuollaisella seksuaalisella väkivallalla ei ole YHTÄÄN MITÄÄN tekemistä homouden kanssa. Asiahan on sama, kun jos väittäisit naisen raiskanneen miehen saaneen tuomionsa heteroseksuaalisuudesta.Ylipäätään Raamattu käsittelee homoseksuaalisuutta todella suppeasti ja näköalattomasti, joka johtuu siitä, ettei homoseksuaalisuutta ymmärretty Raamatun aikoihin samanlaisena osana ihmisyyttä kuin nykyään.
  • 2 / 3
  • human
  • 4.10.2015 16:52
No onpa juttu täynnä hölmöjä virheitä.

Ensinnäkin nuo Sodoma ja Gomorra olivat tiettävästi kaupunkeja juutalaisten alueen kaakkoispuolella, moabilaisten naapurivaltiossa, Kuolleen meren kaakkoisrannalla.
https://thelonghaulwithisaiah.files.wordpress.com/2015/04/moab-7.png

Sinne geologisten tietojen mukaan on iskenyt tuolloin meteroriitti, ihan sattumalta. Koskapa moabilaiset olivat juutalaisten vihollisia (juutalaisethan olivat aiemmin vallanneet asuma-alueensa muilta sotimalla), niin juutalaiset toki sepittivät noistakin vihollisistaan ilkeämieliset tarinat, kuten heillä on ollut tapana, kun ovat nimittäneet itse itsensä satu-jumalansa valituksi kansaksi.

Sodoman ja Gomorran hävityksestä selvinnyt moabilainen Loot muuten sitten heti sen jälkeen juovuspäissään sekstaili kahden tyttärnesä kanssa ja siitä sikisi tarinan mukaan sitten uusi moabilaisten suku - sukurutsa, isän seksatailu tyttäriensä kanssa, ei siis mitenkään syntinen juttu tuolla uskomuksessa. (raamatussahan on yli 10 muutakin kohtaa, missä harratetaan sukurutsaa ja sekstataan lastenkin kanssa)

Sergius ja Bacchus puolestaan (kuulemma) olivat roomalaisia sotilaita, jotka olivat kääntyneet kristinuskomukseen ja kieltäytyivät menemästä roomalaisten temppeliin, mistä armeijajohto otti pultit ja häpäisi heitä, puettamalla heitä naisten vaatteisiin, kiduttamalla ja pitämällä heitä erillään. Toinen sai sitten tarinan mukaan surmansa ja kuolinkourissaan uhosi toista pysymään uskossa, että (kristityille, kuten islaminuskoisille sotureillekin luvatussa) paratiisissa istten kuulemma tapaisivat jälleen.
Tarinan mukaan toinenkin sitten sai surmansa. Heidät sitten katolinen kirkko julisti pyhimyksiksi ja heille on kirkkojakin tuolla itäisen kristikunnan, sittemmin ortodoksisen suuntautumisen puolella. Noissa kristinuskovaisten tarinoissa Sergiusta ja Bachusta ei sinällään kuvata, eikä siunata rakastavaisina, vaan "tosi uskovaisina" miessankari-ystävyksinä. Kannattaa muistaa että ensimmäisellä vuosituhannella kristinuskovaiset ja krikko ensinnäkin tuhosivat järjestelmällisesti aiempaa uskomusperinnettä ja -kirjallisuutta, että toisaalta tehtailivat, sepittivät mitä ihmeellisimpiä elämänkertatarinoita kristinuskovaisista sankareista, marttyyreista ja nimittelivät niitä sitten pyhimyksiksi. Se oli sitä uskomustradition tehtailua.

- - -

Sodoma-nimellähän satukirja-raamatussa on tuomio-tarinaa myöskin israelilaisten sukukuntien naisista ja heidän suvuistaan, hesekielin kirjassa. http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hes.16.html
Tuo tarina on ehkä sepitetty erinä juttuna, missä tarinankirjoittajaa on ottanut päähän naiset - ja otettu siihen vanhoja höpötyksiä sekaan.
Mutta ilmeisesti nuo tarinat ovat erit, vaikka niissä Sodoman synneistä puhutaankin molemmissa.

raamatussahan on surkuhupaisesti suutuspäisen satuolento-jumalan tuomioita jos jostakin syystä ja sen jumalan hirmutekoja, kuten vedenpaisumus, aviossa olevalla pariskunnalla kohdunvuokraus tai oman poikansa elävältä uhraaminen, mutta raamatussa ei korvia lotkautetan ja kerrotaan tarinanaama peruslukemilla se, miten se jumala esim. vedenpaisumuksessa hukutti muutamaa tosiuskovais-immeistä lukuunottamatta kaikki maailman vauvat, raskaana olleet naiset, mummut ja vaarit tuosta vaan vedenloiskautuksella, ilman että moisessa joukkosurmassa olisi ollut mitään pahaa.

- - -

Sinälläänhän Pasolini hahmotteli Sodoma-kaupunkiaan aikalailla sellaiseksi, kuin mitä kuva pederastisesta antiikin Kreikasta oli, missä aikuiset aviossa olevat bisse-ukot pahaksikäyttivät nuorukaisia.
Pasolinihan oli perso sekä nuoriin tyttöihin että poikiin.

Ja miksipä puuhata homoille mitään ghettoa, kun raamattu-satujenkin mukaan perisyntiin syyllistyi oletushetero pariskunta :D

Kommenttia muokattu: 04.10.2015 klo 17:17
Human: Antiikin Kreikka näytti siis 1950-luvun Roomalta? Mahtavaa!