Seta: Ihmisoikeusuudistukset hallitusneuvotteluihin (juttukommentit)

Perusssuomalaisten ja helluntailaisen Sipilän johtama hallitusko edistäisi näitä asioita? Ei ikinä. Takapakkia tullaan menemään.
Ei helluntailainen vaan rauhansanlainen eli yhdensorttinen lestadiolainen
Demokraatti.fi uutisoi jo siitä, että ennenkuin hallitusta on edes ehditty muodostaa, liberaali media ja YLE otetaan hallitusohjelman käyttöön. Olisiko jotain opittu, miten media myötävaikutti mm. homorummutuksella siihen, että kansa jaettiin arvojen osalta jyrkästi kahtia ja nyt asialle on syytä tehdä jotain ennenkuin oma koira puree ja tekee järkevän päätöksenteon mahdottomaksi.
En nyt oikein saa mitenkään kiinni ajatuksesta, että kukaan tai mikään olisi jakanut kansaa "arvojen osalta jyrkästi kahtia". Toki jonkinlainen prosentti kansasta on yhä sitä mieltä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille riittää kakkosluokan kansalaisen asema.

Minusta tuo hlbti-vähemmistöihin kuuluvien (ja samalla muidenkin hlbti-yhdenvertaisuuden tukijoiden) syyllistäminen hlbti-vähemmistöjen yhdenvertaisen aseman tavoittelusta on todella törkeää ja itsekästä. Avioliittolain uudistus ei muuta millään tavoin esimerkiksi nimimerkin "tjas" elämää. Lain voimaantulon myötä kukaan ei vaadi, että nimimerkin "tjas" olisi solmittava avioliitto samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, joten on ihan turha rakennella vastakkainasetteluja tämän suhteen. Avioliittolain uudistus ei oikeasti koske kuin niitä ihmisiä, jotka haluavat solmia avioliiton samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Uudistus helpottaa myös transsukupuolisten elämää.

Esimerkiksi EU-jäsenyyden suhteen jonkinlainen kahtia jakautuminen oli aikanaanpienesti havaittavissa. Se oli koko kansakuntaa koskettava kysymys. Ja ratkaisun saattoi nähdä myös arvovalintana. Silti senkään suhteen ei voi puhua jakautuneesta kansasta.
"En nyt oikein saa mitenkään kiinni ajatuksesta, että kukaan tai mikään olisi jakanut kansaa "arvojen osalta jyrkästi kahtia". Toki jonkinlainen prosentti kansasta on yhä sitä mieltä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille riittää kakkosluokan kansalaisen asema. "

Me siis puhumme 105-92 -äänestystuloksesta jo "jonkinlaisena prosenttina" ja vielä sen jälkeenkin, kun konservatiivisia "koti, uskonto ja isänmaa" -arvoja kannattavat vyöryttävät vaalivoittoja ympäri Eurooppaa Suomen lisäksi.

Homoseksuaalien oikeudet ovat se muutama prosentti siitä, että me olemme Suomessa suorittaneet yksilönvapauksia kasvattaen kolme vuosikymmentä liberaalia tuhon perhepolitiikkaa, jonka luonteva jatkumo avioliittolakiäänestys oli. Nyt konservatiivinen hallitus reagoi ja tullee ohjaamaan maan arvopohjaa siihen suuntaan, että meillä on edelleen vain yksi ideaali, joka on ehyt kahden vanhemman heteroydinperhe.

Metropolien kuplissa elävien, moniarvoisten liberaalien sekä kuplien ulkopuolella elävien, yhteisöllisyyttä ja perinteitä korostavien ihmisten välillä on nyt suoritettu äänestys, ja kuplien ulkopuolella elävien ihmisten arvopohja voitti. Tämä siis täsmennyksenä, että kahtiajako moniarvoisten liberaalien ja perinteisiä arvoja kannattavien konservatiivien välillä on ollut homokysymyksen myötä kärjistynein sitten sotien jälkeen.

Ja vaikka liberaaleilla ei koskaan ole ollut visiota koko yhteiskunnalle vaan toiminta tähtää lähinnä anarkistiseen, hedonistiseen hegemoniaan, heistä poiketen vastuulliset konservatiivit jo ymmärtävät, että koko maa tarvitsee hyvinvointivaltiona säilyäkseen yhteen hiileen puhaltamista, joka tapahtuu arvoja yhteen sovittamalla. Koska uudet päämiehemme ymmärtävät oikein hyvin median roolia tässä leikissä, jo hyvissä ajoin tällaiset hajottavat voimat pitää ottaa haltuun ennenkuin edes yritetään muodostaa sitä minimikonsensusta, jonka yksikin Setan kampanja toisarvoisista asioista YLEn pääuutisena romuttaa vieden mennessään kaiken tehdyn työn.
Uudella eduskunnalla tuo "jonkinlainen prosentti" asettuisi edustajien aiemmista kannanilmaisuista päätellen johonkin 110-85 -äänestystuloksen nurkille. Vaalituloksen pohjalta todennäköisesti syntyvä hallitus edustaa yhdenvertaisuuskysymyksissä kielteisempää linjaa kuin eduskunta. Eduskunta kuitenkin painaa tämän tyyppisissä kysymyksissä jaa/ei -nappeja.

Nimimerkin "tjas" yhden ideaalin perhepolitiikan hedelmä lienee kotiäiti, perhettä elättävä isä ja liuta kakaroita? Riippumatta siitä, onko vanhemmista tehtävää hoitamaan.
  • 7 / 14
  • Public eye
  • 11.5.2015 16:33
Yksinhuoltajaperheitä tässä(kin) maassa lienee sentään jonkinmoinen liuta enemmän kuin sateenkaariperheitä. Jään kiinnostuneena odottamaan, miten se "vastuullisten konservatiivien" muodostama hallitus saa nämä kaikki ruotuun ja muuttumaan "ehyiksi kahden vanhemman heteroydinperheiksi". Siinä ei taitaisi avioliittolain veivaus edestakaisin paljon tilastoja hetkauttaa.
Vastuullinen hallitus ja eduskunta keskittyy nyt koko kansan tulevaisuuden kannalta tärkeisiin asioihin eikä ala askarrella vasta äsken kertaalleen läpikotaisin valmisteltujen ja lukkoon lyötyjen päätösten parissa.
Tämä voi olla yllätys monille, mutta lähes jokainen työssäkäyvä ja tuottava ihminen muodostaa siviilielämässään perheen, jonka hyvinvointi heijastuu kaikkialle yhteiskuntaan. On siis täydellistä harhaanjohtamista väittää, ettäkö liberalisoituvat perhearvot, perheen yhteiskunnallinen merkityksettömyyys ja perhekäsitysten uudelleenmäärittely yhdentekeväksi, hedonistiseksi yksilöiden maksimaalisen hetkellisen nautinnon lähteeksi olisi jotenkin vähäpätöinen asia. Se kun tuottaa pelkkää pahoinvointia aikuisista lapsiin.

Toisella mutta yhtä merkityksellisellä tasolla, miniarvoisuus on relativistisesti puhdasta arvonihilismiä, ja se estää koko yhteiskunnan tasolla ihmisten yhteistyön sellaisten asioiden takia, jotka jotkut ihmiset vain kokevat aivan liian korostuneen merkityksellisiksi. Nämä kaksi edellä mainittua asiaa on luojan kiitos vihdoin ymmärretty päättäjien tasolla, koska toimiin näiden hajottavien voimien tukahduttamiseksi on jo ryhdytty.
En tiedä, "tjas", millaisessa maailmassa elät, mutta en näe, että avioliittolain uudistaminen myös samaa sukupuolta olevat parit tunnustavaksi johtaisi millään tavoin perhekäsitysten uudelleenmäärittelyyn yhdentekeväksi, hedonistiseksi yksilöiden maksimaalisen hetkellisen nautinnon lähteeksi.

Tasa-arvoinen avioliittolaki sekä perheiden moninaisuuden ymmärtäminen ja perheiden moninaisuuden hyväksymisen päin vastoin kasvattavat perheen yhteiskunnallista merkitystä.
Tjas... Sateenkaariperheissä on ollut lapsia jo iät ajat, lakiuudistus vain parantaa näiden perheiden asemaa, sehän on vain kaikkien etu. Ja samalla tavallahan yhteiskunta hyötyy niin hetero - kuin sateenkaariperheidenkin lapsista.
Millä tavoin naisten aseman vahvistuminen yhteiskunnassa on vahvistanut perheitä ja niiden yhteiskunnallista arvoa?

Naisten aseman parantamiseen tähtäävä tasa-arvotyö pyrki systemaattisesti nostamaan yksilöiden oman hyvinvoinnin perheiden hyvinvoinnin edelle. Perhearvot liberalisoituivat, naista ei enää syyllistetty perheen rikkomisesra kun tämä lähti lastensa kanssa mäkeen. Näinhän se arvojen muokkaus hitaasti tapahtuu.

Ottamatta sen enempäänkantaa siihen mitä kaikkea tästä on seurannut, keskityn vain siihen että tuollakin kohdalla tehtiin valinta, josta ei puhuta. Miten me olisimme voineet valita toisen, jotta me olisimme tukeneet perheiden yhdessä säilymistä esimerkiksi edesauttamalla miesten ideaalitilan muutosta, jotta nämä käyttäytyisivät vähemmän perheitään tuhoavasti.

Perheiden yhteiskunnallinen merkitys on jäänyt koko tämän ajan aivan liian vähälle huomiolle. Perhearvojen liberalisoituminen ainoastaan jatkaa sitä tietä, että perhe mielletään hetkellisen hyvinvoinnin ja nautinnon lähteeksi ja se ei millään tasolla vahvista sen yhteiskunnallista merkitystä, joka on tuottaa hyvinvoivia ja tasapainoisia lapsia ja nostaa aikuisten elämänlaatua.

Jos joku väittää, että perhearvot vahvistuvat tasa-arvoisen avioliittolain myötä, haluaisin kyllä nähdä lähteen johonkin aihetta käsitelleeseen sosiologiseen tutkimukseen. Itsekin aiheeseen perehtyneenä, sellaista ei tule löytymään.
Katotaan nyt

http://www.stara.fi/wp-content/uploads/2011/04/katainensoini.png

Menee niin tai näin, niin me homot saamme tuta "vastuun" paineet

http://sakutimonen.com/uuninpankkopoika.byethost31.com/wp/wp-content/uploads/2012/08/fdl-homo.jpg

Ja jospa vaikka T.Soini innostuu viemään trans-lakiuudistuksen ja sukupuolen itsemäärittelyoikeuden läpi - onhan se EU-asia, joita persut rakastavat

http://1.bp.blogspot.com/-g2_H3agOWAk/TbxZP3jkwDI/AAAAAAAACww/tjawMTilYQU/s1600/%25C3%25B6x95.jpg

... niin suomalaisten naisenemmistölle (naisiahan on n. 105 000 enemmän, kuin miehiä) tarjoutuu uusia uramahdollisuuksia, myöskin katolisina ja ortodoksi pappeina, kun naiset voivat määritellä itsensä miehiksi ja ryhtyä noihinkin hommiin ja niistä saadaa miehiä pois, vaikkapa huolehtimaan osaltaan konkreettisesti perheistä.

Ja voihan käydä niinkin että Sipilän hallinto ratkaisee, yhdessä Ranuan eläinpuiston kanssa, lestadiolaisten, jehovien, helluntailaisten ja muiden herätysliikkeiden parissaa erityisesti velloneen hyvintointi-Suomi -ongelman, kerta heitolla

http://www.quickmeme.com/img/f5/f594f0f7213b57c82613d654bc49bbd1f2904cd59ca97f3f0f27803fd8615ed4.jpg

Aikuisten keskinäinen, vastuullinen rakkaus, avioliitto-perusihmisoikeus ja perheen perustamisoikeushan on yhteiskunnan etu ja onnellinen aviopari lastenkin etu toden teolla, eikä keneltäkään muulta yhtään mitenkään pois, joten siten ehdottomasti yhdenvertainen avioliitto- ja adoptio-oikeus on kaikkien suomalaisten yhteinen etu, yhteiskuntamme rikkaus arvostaa ikiaikaista ja todellista perinnearvoa, Rakkautta.

Homoperheet ja lesboperheet panevat heteroseksuaalisesti suuntautuneetkin, ainakin osan, ajattelemaan sitä avioparisuhteen ja perheen merkitystä, positiivisemmassa valossa. Tulee varmasti entistä enemmän ylpeitä heteroitakin : )

Kommenttia muokattu: 11.05.2015 klo 20:20
Nimimerkki "tjas", luulet näkeväsi syyn ja seurauksen, vaikka kyse on toisistaan riippumattomista asioista - vaikka varmasti eri asioilla toki on yhteisiä juuria ja tarttumapinroja. Ongelmasi on, että näet kaiken kuvittelemaasi ideaaliin liittyvän muutoksen/kehityksen kielteisenä.
Perhearvot, mitä ne tarkoittavat? Katsotaanko Niskasen "Kahdeksan surman luotia" ennen kuin haikaillaan paluuta menneeseen: Wkinpedian mukaan poliisit murhannut Tauno Pasanen koki elokuvan kuvaavan perhe-elämäänsä hyvinkin realistisesti: "Tää on niin totta, että minua välillä naurattaa ja itkettää. Niin se ol elämä siellä. Se ol niin tarkkaan kuvattu tuo minun elämänkohtalo, että se on ku suoraan minun sielustan revästy." Pitääkö nyt tulevaisuutta rakentaa tälle historialle. EI! Tulevaisuus ei koskaan saa rakennusainetta pysymällä vanhassa. On uudet ajat veliseni.

Hyvä, että naiset ja miehetkin osaavat lähteä surkeista avioliitoistaan mäkeen ajoissa - ennen kuin oma henki lähtee. Perheonni on yksilöiden hyvinvointia ja onnellisuutta tapahtui se sitten miesparien, naisparien tai perinteisen mallin liitoissa. Tässä onkin tasa-arvoisen avioliiton suurin merkitys Suomelle yhteiskunnallisesti ja avioliittoinstituutiolle. Olen täysin samaa mieltä -humanin- kanssa. Only love is needed.