Valkoinen savu saavutti Suomen rannat (juttukommentit)

  • 1 / 16
  • Public eye
  • 7.5.2015 21:50
Kuvaavaa uuden hallituksen uudelle toimintakulttuurille lienee Timo Soinin rehvakas lausunto "Me olemme sanamme mittainen puolue ja mikä pidetään salassa, siitä ei hölistä".

Se jäi hieman epäselväksi, koskiko tämä lausunto nimenomaan epäilyjä siitä, mitä lehmänkauppoja Sipilä on Soinin kanssa tehnyt, kun vaakakupeissa olivat arvatenkin esimerkiksi RKP:n osallistuminen hallitukseen ja persujen tunnetun jyrkät kannat vaikkapa maahanmuuttoon ja EU:hun. Perussuomalaisten yhteistyökyky hallitustaipaleellaan tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa...
  • 2 / 16
  • puppeliassi
  • 7.5.2015 22:12
Sopii myös hyvin vatikaani viittaukseen SS(s) miesten hallitus koska vatikaani vehkeili natsien kanssa ja entinen paavi oli entinen hitler jugendin jäsen, nykyinen paavi myös äärioikeiston kanssa toiminut aikaisemmin etelä amerikassa.
Toisaalta sitten Soini taisi vikistä ja yrittää rehvistellä katteettomasti parissa populistipuolueelleen keskeisessä asiassa, mutta Sipilähän tokaisi niihin että asiat on jo sovittu. Soini taisi joutua myymään aatteitaan, jotta Kepu huoli sen hallitukseen ja koetti antaa puluekentälleen muuta kuvaa "housut kintuissa".

EU-kannoissa sitten tuossa hallituskokoonpanossa tulee varmasti kovaa vääntöä persujen ja kokoomuksen kesken, joten ehkä meidän ei tarvitse katsella "hallitus-helvettiä valloillaan" kovin pitkään.

Nähtäväksi jää myös se, miten persujen puheet pienyrittäjien ja työntekijöiden ja köyhien eduista kolahtavat yhteen Kokkeli&Sipilä&EK-ambitioitten kanssa.

Valopilkku on se, ettei saatanan maanpäällistä edustajaakaan, eli kd:täkään huolittu hallitukseen.

Kommenttia muokattu: 07.05.2015 klo 22:39
Suomi on velka-asteeltaan ja 'Recurrent Investment' -sitoumuksillaan sidottu edellisten hallitusten päätöksiin. Marginaaliksi jää eduskunnalle joku 50 miljoonaa urheilu/taidetukirahoja, joista kirjoitellaan.
Matka jatkuu. Sääliksi käy Stubbelinaa, joka joutuu toimimaan tällaisessa 'arvokulttuurissa' ja yrittää muuttaa jotain ja joka joutuu jatkamaan kansainvälistä uraansa Härmässä näiden Jätkien kanssa.
Uuden Suomen lainaamassa sitaatissa 7.5. illalta Timo Soini puhui "kaikennäköisestä pienestä sälästä tuolla arvo- ja moraalipuolella". Vointonriemuista uhoa vallankahvan ollessa jo ihan käden ulottuvilla. Pian pettymystä tuntevien PS-kannattajien käyväksi hoidoksi arvokysymykset voivat olla oikea lääke. Eli PS voi pitää korkeaa profiilia juuri ihmisoikeuskysymyksissä, omalta kannaltaan. Saavutetut "voitot" SFP:n putoamisessa hallituksesta tai vähemmistöjen oikeuksien hidastamisessa tarjotaan henkisenä mannana PS-äänestäjille, vaikka konkretiaa ei ehkä paljon ole. Mutta vaikutus Suomen ilmapiiriin voi olla tuntuva.
Jää nähtäväksi, mitä tuleman pitää - jos tämä kolmikko nyt todella hallitusvastuun lopulta ottaa.

Isoja hlbti-asioita on kolme:
- avioliittolain uudistukseen liittyvät muiden lakien muutokset
- translaki
- äitiyslaki

Avioliittolaki on siis hyväksytty jo osaksi Suomen lainsäädäntöä. Mutta asiaan sidoksissa oleviin lakeihin on vielä tehtävä muutoksia, ja on varmaankin mahdollista, että noihin yritetään joltain taholta saada vielä vesittäviä lisäpiruetteja. On siis pidettävä huoli siitä, että lain takana seisovat kansanedustajat tiedostavat täyden yhdenvertaisuuden toteutumisen tärkeyden, alkuperäisen hengen mukaisesti.

Translain eteneminen voi hallituksessa olla takkuista. Toisaalta KD ei ole geimeissä näillä näkymin mukana. Asiaan vaikuttavat lisäksi (myönteisesti) ministeriötyöryhmän halu selvittää itsemääräämisoikeuden sukupuoleen ( http://ranneliike.net/teema/ministeriotyoryhma-haluaa-selvittaa-itsemaaraamisoikeuden-sukupuoleen?aid=11725 ) ja EIT:n taannoinen ratkaisu ( http://ranneliike.net/teema/ihmisoikeustuomioistuin-transihmisten-pakkosterilisaatio-on-yksityisyyden-loukkaus?aid=11615 ) sekä Euroopan neuvoston päätös ( http://ranneliike.net/teema/euroopan-neuvoston-parlamentaarinen-yleiskokous-itsemaaraamisoikeus-sukupuoleen?aid=11696 ). Tätä asiaa lienee näillä eväillä mahdollista punnita myös oikeusistuimessa.

Äitiyslain kohdalla voi olla suurempia haasteita.
  • 7 / 16
  • vaeltaja2006
  • 8.5.2015 9:52
Yksi yö on nukuttu, ja hlbti-alan järjestöt ovat yhä hiljaa. Kyllä kohta olisi aika kommentteihin. Eiliset uutiset ovat kuitenkin melko dramaattisia "ihmisoikeussälän" (Soinin ilmaus) näkökulmasta.
Varmasti järjestöissä tiedostetaan uuden tilanteen aiheuttamat haasteet. Minusta on kuitenkin ihan viisasta, etteivät järjestöt ihan ensimmäisenä ole kommentoimassa esimerkiksi tällaista hallituksen todennäköistä kokoonpanoa. Hallitusohjelma tai jokin muu vastaava konkreettinen asia on sitten paikka ilmaista kanta.

Hallitukset muodostetaan kansan valitseman eduskunnan kokoonpanon pohjalta. Järjestöjen on joka tapauksessa pyrittävä yhteistyöhön päättäjien kanssa, eikä barrikaadien pystyttäminen ole kovin rakentava vaihtoehto. Itse en ainakaan hyväksyisi tässä aihepiirissä edustajakseni toimijaa, joka valitsee paikkansa opposition riveistä.

Hlbti-politiikan pitää olla kaikissa oloissa yhteistyöhakuista konkreettisiin asiakysymyksiin keskittyvää vaikuttamista, ei puoluepolitiikkaa.
"Asiaan vaikuttavat lisäksi ministeriötyöryhmän halu selvittää itsemääräämisoikeuden sukupuoleen ja EIT:n taannoinen ratkaisu sekä Euroopan neuvoston päätös. Tätä asiaa lienee näillä eväillä mahdollista punnita myös oikeusistuimessa."

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomea (2.11.2015) sosiaaliturvaetuuksien liian alhaisesta vähimmäistasosta. Komitea tarkasteli; toimeentulotuen, sairauspäivärahan ja työmarkkinatuen tasoa, ja niiden suhdetta keskituloon. Komitean mukaan minimitoimeentulo on yksikäsitteisesti liian matala. Suomen perusturvan taso ei täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia, mistä Suomi joutuu tarkkailulistalle.

Eikä tämä ole ainoa, mistä Suomi on tarkkailulistalla; Suomi on Bulgarian ja Romanian kanssa samalla tasolla EIT:n langettamien rangaistusten määrällä laskettuna - niitä on enemmän kuin Norjalla, Ruotsilla ja Tanskalla yhteensä. Rangaistuksia on tippunut mm. liian pitkistä rikostuomioiden käsittelyajoista, laittomuutta lähentelevistä huostaanotoista jne.

Lollero, ketä kiinnostaa sukupuoli, adoptio-keissi tai julkikuva? Jos punavihreiden kielenkantimia ihmisoikeudet niin kovasti laulattavat, miksi nuo edellä mainitut aiheet ovat rempallaan? Luulisi, että ihmisoikeuksia kunnioitus kautta linjan tulisi ilmi ja sama koskee huolta maan julkisuuskuvasta. Vaan eipä kiinnosta, joten miksi tämä aihe tekisi nimenomaisesti poikkeuksen? Eiköhän hallinto viittaa kintaalla oikeuksille, kuten tapahtui aikoinaan autoverotuksenkin kanssa ja kaikissa edellisissä keisseissä, mikäli hallitus pääsee virkamiesten nimityksiin vaikuttamaan.
Liberaalit järjestöt eivät yksinkertaisesti uskalla ottaa asioihin mitään kantaa, koska kansa kypsyi isoissa asiakysymyksissä liberaalien kyvyttömyyteen saada mitään aikaan ja se mitä uusi hallitus ei kaipaa on kapuloita rattaisiin toisarvoisilla asioilla tunkevat vähemmistökysymykset.

Lyhyesti, Seta on ulkona kuvioista heti, jos se alkaa nillittää hallituksen väärästä arvopohjasta. Se nimittäin oli kansan mielestä väärä viimeiset neljä vuotta ja nyt on viimeinen hetki alkaa korjata asioita järkevälle tolalle.

Suurin haaste koko Suomen tulevalle kehitykselle on se, että arvokysymyksissä niin jyrkästi kahtia jakautunut kansa ei kykene yhteen hiileen puhaltamiseen vaan asiat pitää tästä eteenpäin runnoa läpi. Ja tästä kahtiajakautumisesta me saamme kiittää vain ja ainoastaan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Halusi sitä tunnustaa tai ei, kiitos siitä.
Tärkeää hlbt-kansalaisten kannalta on tietenkin, että uudistettu yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan vuoden alusta ja avioliittolain muutos tasa-arvoiseksi on myös jo lakikirjassa.

Uudistettu yhdenvertaisuuslaki takaa mm. paremman syrjintäsuojan sekä yksityisessä että julkisessa toiminnassa, työnantajille ja oppilaitoksille tuli velvoite edistää yhdenvertaisuutta, oppilaitosten tasa-arvosuunnittelu laajennetaan myös perusopetusta antaviin oppilaitoksiin ja tasa-arvolakiin tuli transihmisten syrjintäkielto.
Tasa-arvoiseen avioliittolakiin ei enää puututa, vaan se tulee voimaan laissa säädettynä ajankohtana.

Mikäli hallitusneuvottelujen lopputulos on kesk-kok-ps, translain uudistuksen toteutumista varmasti jarrutetaan ja/tai lakia vesitetään, koska uskontopohjaista homo- ja transvihaa löytyy runsaasti. Muut uudistukset kuten uusi opetussuunnitelma, jossa otetaan paremmin huomioon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, uusi varhaiskasvatuslaki, jolla on tarkoitus poistaa uskontokasvatus päiväkotien tehtävistä sekä puolustusvoimien muuttaminen uskontoneutraaliksi tekemällä kaikista oppitunneista uskonnottomia ja tunnustuksettomia ja siirtämällä kaikki uskonnolliset palvontamenot varsinaisen ohjelman ulkopuolelle vapaaehtoistoiminnaksi, aiheuttavat varmasti paljon vastustusta kiihkouskovaisissa ministereissä.
---
Muuta

Mikäli suunniteltu hallituspohja toteutuu, ympäristönsuojelu jäänee sivuasiaksi. Keskeytettyä soidensuojelun täydennysohjelmaa ei varmaankaan käynnistetä uudelleen. Soidensuojelun täydennysohjelmalla pelastettaisiin Etelä-Suomen viimeiset arvokkaat suoalueet sekä suuri määrä kasvi- ja lintulajeja. Koskaan aiemmin ei ole pysäytetty jo sovittua ja käynnistettyä luonnonsuojeluohjelmaa.
Maaseudun jätevedet päätettiin viime vuonna jättää ainakin kahdeksi vuodeksi lillumaan. Ympäristöpäälliköiden mukaan lillunta jatkuu, sillä ihmiset eivät käytä uuttakaan siirtymäaikaa järjestelmien päivittämiseen vaan jäävät odottamaan. Uusi hallitus tuskin tekee mitään asiaintilan korjaamiseksi.

Perussuomalaisten taholta on jo vuosien ajan vaadittu, että Suomi ei noudattaisi ilmastonsuojelusopimuksia, ja vaatimukset näyttävät olevan esillä jatkuvasti. Perussuomalaisilta on tullut myös ehdotuksia/vaatimuksia sallia rauhoitettujen nisäkkäiden ja lintujen ampuminen jne.
Tilanne ei siis tältä osin näytä hyvältä, sillä suunnitelmissa on myös ympäristöministeriön lakkauttaminen itsenäisenä yksikkönä ja sulauttaminen maa- ja metsätalousministeriöön. Kenties jo tässä kuussa saamme tietää, kuinka käy.
---
”...arvokysymyksissä niin jyrkästi kahtia jakautunut kansa...”
”Ja tästä kahtiajakautumisesta me saamme kiittää vain ja ainoastaan sukupuolineutraalia avioliittolakia...”

...ja lässyn lässyn. Pieni kiihkouskovaisten joukkio on ainoa, joka aukoo päätään ja mussuttaa. Normaalit ihmiset ovat jo siirtyneet eteenpäin.
---
Lisäys
Soinin kohkaamista:
http://timosoini.fi/2015/05/pohkoja-asiantuntijoita/

Kommenttia muokattu: 09.05.2015 klo 01:33
Mitä tulee tuohon avioliittokysymyksen "jakautuneeseen kansaan", niin sanoisin että jakautuminen on jotain tämän suuntaista:
- 5% tahtoo homona (eli kuuluvat itse siihen kansanosaan, jota asia suoraan koskee)
- 15% tahtoo em. vähemmistöjen läheisinä
- 30% tahtoo katsoessaan homopareillekin kuuluvan yhdenvertaisen aseman
- 10% tahtoo, koska ei keksi syytä olla tahtomatta ja haluaisi jo väittelyn loppuvan
- jonkinmoinen joukko huojuu "sillä välillä" näiden kahden suhteen
- 20% perustelee vastustamistaan arvoillaan, taustalla lähinnä ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä - eikä tiedä tuntevansa yhtään homoa
- 10% vastustaa fanaattisesti (tod.näk. uskontopohjaisesti) ja perustee asiaa kaikkiin mahdollisiin oljenkorsiin tarttuen
- 0,01% pyrkii tuomaan muillekin tiettäväksi maalailemiaan pelottavia liberaalimman tulevaisuuden kuvia
Uudelle (todennäköiselle) kolmen puolueen (kesk-ps-kok) hallitukselle on ehdotettu jo monenlaisia nimiä. Sipilä itse mieltyi nimitykseen "Kolmen Ässän hallitus". Närää puolestaan herätti vähän asiatonkin "SSS-hallitus". Minusta kekseliäin ja hauskin on kuitenkin "Kolmipyörähallitus". Taidanpa tuota ruveta itse suosimaan; sen verran hauska on mielikuva.
Toki "PerSKeKo" on näppärä ja nokkela. Vähän samaa sarjaa kun aikanaan keskustapuolue (KePu) muutti nimensä Suomen keskustaksi, ja Hesarin pilapiirtäjä Kari teki kuvan, jossa entinen kepu-hahmo kyseli itsetyytyväisenä Kari-hahmolta, että kuinkas jatkossa vinoilet. Kari-hahmopa hölmistytti kepu-hahmon toteamalla, että "SUOmen kesKUSTA".
Soini puhui hillotolpasta. Jospa siitä tulee hillotolppahallitus. Jollakulla voi nousta hiki pintaan jo alkumetreillä ( http://www.kaleva.fi/jari/2015-05-10/#karuselli ).
Suomen tulevaisuus?
http://jorepuusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194948-suomi-jaetaan-kahtia-2017
---
Vakavasti puhuen: Suomen sijoitus ILGA:n listalla ei juurikaan nouse jos lainkaan tulevan hallituksen aikana. Lisäksi rasismi ja uskontopohjainen homo- ja transviha saa uutta pontta. Koska ympäristöministeriö lakkautetaan itsenäisenä yksikkönä, ympäristön ja luonnon suojeleminen sivuutetaan häiritsevänä sivutekijänä. Vähävaraisilla ja köyhillä menee entistä huonommin, eriarvoisuus ja syrjäytyminen lisääntyvät.
Toivottavasti olen väärässä.