Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Kosken adoptiopuheet herättävät kritiikkiä (juttukommentit)

  • 1 / 9
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 15.9.2013 18:14
"- Koski väittää, että jos samaa sukupuolta oleville pareille sallitaan perheen ulkopuolinen adoptio, saattaa se heikentää heteroparien adoptiomahdollisuuksia. Tämä ei pidä paikkaansa, toteaa Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen."

No tottakai se pitää paikkaansa. Jos homoparit tulevat adoptiossa samalle viivalle heteroparien kanssa, niin adoptiolasta hakevien vanhempien yhteismäärä kasvaa ja täten heteroparien mahdollisuudet saada adoptiolapsi heikkenevät entisestään.

"Tahdon2013-kampanja nostaa tiedotteessaan esiin Kosken väitteen siitä, että heteroparien mahdollisuudet adoptioon ovat heikentyneet Ruotsissa sen jälkeen, kun samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus astui voimaan vuonna 2009.

- Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mistä Koski on faktansa tarkistanut. Meidän tietojemme mukaan tällaista ei ole tapahtunut, Tahdon2013-kampanjan Moilanen toteaa."

Esimerkiksi Venäjä on vaikeuttanut adoptiota maihin, joissa homoadoptio on sallittu.
Adoptiossa on lähdettävä lapsen edusta. Ja ehkä Venäjän pitäisi muuttaa käytäntöjään?
  • 3 / 9
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 15.9.2013 18:27
"Adoptiossa on lähdettävä lapsen edusta. Ja ehkä Venäjän pitäisi muuttaa käytäntöjään?"

Aivan, lapsen eduista on lähdettävä. Tämän takia adoption tulee ensisijaisesti tapahtua heteroparille. Venäjä edustaa tätä linjaa, joten minusta Venäjän ei tule muuttaa käytäntöjään.
  • 4 / 9
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 15.9.2013 19:19
Aika huvittavaa seurata EAH:n itkupotkuraivaria siitä kuinka heteroparien jo valmiiksi marginaalisen pieni mahdollisuus adoptoida aivan pikkuriikkisen pienentyy entisestään kun homo- ja lesbopareja ryhdytään kohtelemaan samanarvoisesti, kun koko Suomen nykylainsäädännössä samaa sukupuolta olevien syrjintä adoptiossa ei johdu mistään lastensuojeluun pohjautuvasta syystä, vaan avioparien suosimisesta. Avioparien odotetaan pysyvän todennäköisemmin yhdessä. Koska homo- ja lesbopareja ei ole kestävää perustetta syrjiä reilun lainsäädännön vallitessa, on avioliitto omittu heteroparien etuoikeudeksi, jotta kulissit pysyisivät yllä.
EAH: Jos Venäjä lähtisi lapsen edusta, se muuttaisi radikaalisti myönteisemmäksi suhtautumistaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.
  • 6 / 9
  • Xx_Val_xX
  • 15.9.2013 20:33
EAH vois vaihtaa nimensä POH, eli pelkää omaa homouttaan. Tuu vaan pois piilosta, turhaan sä siellä piilottelet!

Jos tilanne oikeasti Ruotsissa olisi tuollainen mitä Koski väittää, niin se kertoisi kuinka hyvät vanhemmat naisparit ja miesparit olisivat!

Kommenttia muokattu: 15.09.2013 klo 20:37
  • 7 / 9
  • Asiat niin kuin ne on
  • 15.9.2013 22:35
Kokoomus jugend ei varmaankaan edistä vähemmistöjen asemaa. Ei pitäis olla epäselvää kenellekään. Jokaisen pitää vaan miettiä oma kantansa asiaan.
  • 9 / 9
  • Havainnoija
  • 16.9.2013 12:13
Yritin poistaa tämän kommentin, mutta en onnistunut. Tämän kommentin voi siis poistaa, sillä siirsin sen toisen uutisen kommentteihin.
-----------
Kokoomusnuorten ohjelmaa kritisoidaan edelleen.
Tamperelaiskansanedustajat Kokoomuksen Sofia Vikman ja Vasemmistoliiton Anna Kontula kertoivat kantansa.

Kokoomuksen Vikmanin mielestä ohjelma flirttailee rasismin kanssa ja on muutenkin ylittänyt rajat: "On esimerkiksi vaikea ymmärtää, mistä kumpuaa vaatimus, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan pitäisi sallia. KNL:n tekemät avaukset eivät pohjaudu Kokoomuksen arvoihin."

Vasemmistoliiton Kontula sanoo, että "vaikka kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei tietenkään ole Kokoomuksen ohjelmassa, tekee moni vanhemman polven kokoomuspoliitikko ylipäätään politiikkaa, joka asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan ja jossa on vahva maahanmuuttoa epäilevä sävy."
Kontula toteaa myös, että "nuoret pitää ottaa vakavasti, sillä monet heistä ovat tulevaisuuden päättäjiä ja vaikuttajia. Se, mitä he sanovat nyt, on jossakin muodossa päivänpolitiikkaa 20 vuoden päästä."

http://yle.fi/uutiset/sofia_vikman_kokoomusnuorten_tavoiteohjelma_flirttailee_rasismin_kanssa/6832660

Kommenttia muokattu: 16.09.2013 klo 13:00