Uruguay hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot (juttukommentit)

  • 1 / 6
  • ERKKI - VAASA
  • 11.4.2013 12:55
Hyvä Uruguay!
Tätä uutista lukiessa ei parhaalla tahdollakaan voi välttyä saamasta mielikuvaa, että uskonto on joka paikassa tullut pelkäksi kehityksen jarruksi.
Katolinen kirkko on täysin jäävi puhumaan ”ihmisoikeuksista” ja ”perheen asemasta” kun kautta maailman on uutisoitu pedofiilien ja perverssien toiminnasta pappeina ja saarnaajina! Heidän aiheuttamansa lapsien vammauttaminen on salattu kirkon tai lahkon toimesta vuosia tai vuosikymmeniä. Onko kyse maailmanlaajuisesta katolisesta kirkosta tai sitten kotosuomalaisista lahkoista, tällainen salailu ei onnistu mitenkään muuten, kuin että yhteisön perusta on ehdoton autoritäärisyys, jossa papin tai saarnaajan asemaa ei kyseenalaisteta, tekipä mitä hyvänsä.
Ehdotonta kuuliaisuutta ja uskollisuutta. Ei uskonnolle, vaan omalle johtajalle.
Uskonnon nimessä on harjoitettu satoja vuosia mielipuolista väkivaltaa, tappamista, raakuutta ja sortamista kautta koko ihmiskunnan historian.
Tuntuu olevan oiva keino sairaaseen alistamiseen edelleenkin.
Uskonto on osaltaan oikeuttamassa tänäänkin tappamista mm. Irakissa ja Afganistanissa. Puolin ja toisin.
Tuleeko fanaattinen uskonnon harjoittaminen joskus maailmassa WHO:n tautiluokituksiin psyykkisenä sairautena? Mielestäni syytä olisi.
"Uskonto on oopiumia kansalle."
  • 2 / 6
  • human
  • 11.4.2013 18:52
Onnittelut Uruguaylle!

Uruguay on 12. maa, jossa aikuiset parit voivat avioitua rakkaudesta, eikä seksuaalisen suuntauksen perusteella. Siellä jopa oikeistokeskustalainen poliitikko tokaisi näkemyksenään että "perhe on yhteiskunnan perusta ja perheen perusta on rakkaus, eikä heteroseksuaalisuus tai homoseksuaalisuus".

Tavallaan nyt maailmassamme on 12 rakkauden avioliittoapostolimaata, levittämässä kaikkien rakkauden ilosanomaa.

Brasiliassahan 10 maakunnassa avioliitto-oikeus on myös kaikilla ja Meksikossa pääkaupunkimaakunnassa. http://en.wikipedia.org/wiki/Recognition_of_same-sex_unions_in_South_America

- - -
Etelä- ja Keski-Amerikasta löytyy vielä myös ikäviä murheen maita, joissa biseksuaalien, lesbojen, homojen rakastelukin on laitonta: Guynassa miesten keskinen rakastelu on laitonta (tuomio jopa elinkautinen), samoin Grenadassa (10 vuoden tuomio) ja Jamaicalla (10 vuoden tuomio). Belizessä laki kieltää naistenkin keskisen rakastelun (10 vuoden tuomio ja maa on ilmoittanut, ettei se halua hlbt-ihmisten tulevan maahan), kuten myös Dominican liittovaltiossa laitonta (10 vuoden tuomio), Saint Vincent ja Grenadiineilla laitonta (10 vuoden tuomio), Antigua ja Barbudalla laitonta (15 vuoden tuomio), Trinidad ja Tobagossa (25 vuoden tuomio), Barbadoksella laitonta (elinkautistuomio). Ihan kaikissa noista maista, noita niiden laeissa olevia tuomioita ei ole sovellettu viime vuosina, vaan on ehkä tuomittu lievempiin rangaistuksiin, mutta ne ovat kyseisissä maissa niiden laeissa olemassa.

Kommenttia muokattu: 11.04.2013 klo 18:57
  • 3 / 6
  • Pete
  • 12.4.2013 18:43
Tämä siis tapahtui Uruguayssa, ei Suomessa, missä naiset saivat äänioikeuden toisena maailmassa.
Uruguayssa!!!??? EI Suomessa!!!???
  • 4 / 6
  • Havainnoija
  • 13.4.2013 0:36
Uruguay uudisti kerralla 1910-luvulta peräisin olevan avioliittolainsäädäntönsä: naisia syrjinyt perintöpykälä poistettiin, suojaikärajat asetettiin länsimaiselle tasolle ja samaa sukupuolta olevat pari rinnastettiin eri sukupuolta oleviin. Näin sen pitäisi mennä kaikkialla.
Homoseksuaalisuus laillistettiin Uruguayssa vuonna 1934 ja kaikille seksisuhteille tuli samat suojaikärajat. Aika edistyksellistä.
2000-luvun alussa tulivat voimaan syrjintäsuojalait ja viharikoslaki.

Montevideossa ja muualla Uruguayssa on juhlittu.
Tässä lyhyt tallenne äänestyksestä:
http://www.youtube.com/watch?v=5E81h69tx5w

Pari vinkkiä matkailijoille:
http://www.outtraveler.com/travel-tips/2013/04/11/lets-get-married-uruguay

Kommenttia muokattu: 13.04.2013 klo 00:44
  • 5 / 6
  • Havainnoija
  • 13.4.2013 2:15
Toinen uutinen Etelä-Amerikasta.

Etelä-Amerikan suurimmassa maassa Brasiliassa (asukkaita noin 194 miljoonaa, suurin kaupunki São Paulo) on 26 osavaltiota, joista 10:ssä on voimassa tasa-arvoinen avioliittolaki. Viime viikolla se tuli voimaan kahdessa osavaltiossa (Mato Grosso do Sul ja Paraná).

São Paulon yliopisto on selvittänyt homojen ja biseksuaalien määrää 10 suurimmassa kaupungissa.

Tutkimusten mukaan kaikista miehistä näissä kaupungeissa homoja on 7,8 % ja biseksuaaleja 2,6 % eli homo- ja biseksuaalimiehiä on kaikista miehistä 10,4 %.
Lesboja ja binaisia on 6,3 % näiden kaupunkien naisista.

Homo- ja bimiehiä on suhteellisesti eniten São Paulossa, 19,3 % kaikista miehistä.

Homojen, lesbojen ja biseksuaalien prosenttiosuus joidenkin kaupunkien koko väestöstä:

Rio de Janeiro 14,3
Fortaleza 8,4
Manaus 8,4
Salvador 8,05
Brasília 7,95
Belo Horizonte 6,85

Kommenttia muokattu: 13.04.2013 klo 02:16
  • 6 / 6
  • puppeliassi
  • 13.4.2013 13:35
niin no seksuaalivähemmistöihin kuuluvia on n.5-10% väestöstä