Tom Cruiselle tarjotaan avioeron jälkeen jäsenyyttä miesten seuranhakusivustolle (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • valtsu
  • 6.7.2012 11:35
Satuin olemaan Berliinissä kun Tomppa oli filmaamassa elokuvaa sodanaikaisesta saksalaisesta vastarintaliikkeestä ja yrityksestä murhata Hitler. Yhtenä päivänä Tomppa oli hotellisviittinsä parvekkeella heiluttamassa kättään ihailijoille, ja otti vauvansa mukaan ja roikotti sitä parvekkeen kaiteen yli. Siitä syntyi sitten niin suuri häly, että Tompan oli pakko iltauutisissa esittää anteeksipyyntö ajattelemattomuudestaan.
Muutenkin Tomppa herätti enimmäkseen negatiivista huomiota skientologiuskonsa takia, skientologia kun on pannassa Saksassa. Tomppaa jopa yritettiin karkottaa maasta, mutta tilanne rauhoittui ja leffa saatiin tehtyä.
  • 2 / 5
  • Public eye
  • 6.7.2012 13:23
Eli Tom Cruise on toistanut tuon Michael Jacksonin vauvanroikotustempun, ja vielä samassa kaupungissa, anteeksipyyntöineen kaikkineen?
  • 3 / 5
  • valtsu
  • 6.7.2012 14:13
Näköjään amerikkalainen tapa. Vieläkin on tallella Spiegel, jossa (homo)pormestari puolustaa Tomppaa, vaan ei homovastaista skientologiaa. Tarinan pääosan von Stauffenbergin leski ja muut sukulaiset yrittivät estää Tompan esiintymisen roolissa oikeusteitse siinä kuitenkaan onnistumatta.

Muuten on hyvä muistaa, että skientologit organisoivat ja rahoittivat kampanjan, jolla Kalifornian uusi hieno avioliittolaki peruutettiin kansanäänestyksellä.
  • 4 / 5
  • human
  • 6.7.2012 21:00
Olisikohan tuo 172-centtinen Tom Cruise nyt enintään biseksuaali, eikä täysin homo-mies kuitenkaan. Eikös hänellä ole ihan luomuiltuja penskojakin noitten vaimojensa kanssa, joten ilmeisesti naiset vetoavat kuitenkin ainakin jossain määrin häneen.

Ei kaikkia julkisuuden miehiä nyt kannata alkaa homoiksi ylentämään.

Parempi huomioida ihmisiä, jotka ovat ihan itse kertoneet, etteivät ole heteroita, kuten vaikkapa tänä vuonna Ruisrockin esiintyjissä oleva, Englannissa asuva, nigerialaistaustainen Kele Okereke, joka kertoi 2000 vanhemmilleen olevansa homo ja silloin hänen (uskovaiset) vanhempansa heittivät hänet perheestä ulos. Hän tuli laajemminkin ulos 2007 The Guardianiin haastattelussa, kertoen I still remember -kappaleensa sanoituksen merkityksestä - eli että siinä kyse on miehistä ja kappale on hänelle henkilökohtaisesti läheinen. Tässä kappaleesta akustinen versio

http://www.youtube.com/watch?v=9RZzWswkoIk

Hän on musiikillisesti lahjakas ja suosittu artisti ja hän on ollut sittemmin mediassa avoimesti homona ja on kaikinpuolin antanut positiivista julkisuuskuvaa suositun Bloc Party -bändinsä musiikin ja median välityksellä, sekä tuonut esiin uskonnon ja vanhempiensa kotimaan Nigerian hlbt-ihmisoikeusongelmia (uhkana yli 10 v vankila- tai jopa kuolemantuomio toisen miehen kanssa rakastelusta).
Sittemmin Kelen välit vanhempiinsakin ovat parantuneet ja he ovat nykyisin yhteyksissä taas jo arkisemminkin. Vaikeuksien jälkeenkin lopulta voittoon siis.

http://www.zimbio.com/Kele+Okereke/articles/RsjoIIdpUIq/Bloc+Party+Kele+Okereke+Shows+Butt+Talks+Coming

http://www.out.com/entertainment/music/2012/05/14/bloc-partys-kele-okereke-gay-straight

Lisäksi tämä maailmanlaajuisesti tunnettu sivusto valitsi tänä vuonna hänet 2012 seksikkäimmäksi indierockarimieheksi - musiikkilahjojensa ja komean miehekkään hymynsä ansiosta: "This will be based largely on his voice and musical talents, but also on his megawatt, insanely endearing smile. We could power an amusement park with this man's face." - Olen täysin samaa mieltä!

http://www.nerve.com/entertainment/music/2012s-10-sexiest-men-in-indie-rock?page=2

Kele Okereke on tehnyt hyviä kappaleita, joissa puhutaan ihmissuhteista, rakkaudesta, rakastamisen vaikeudestakin ja muista tärkeistä aiheista.

http://www.youtube.com/watch?v=gma00ArI8Ic

Kele Okereke esiintyy siis Bloc Party -bändinsä kanssa Suomessa sunnuntaina 8.7. Ruisrockissa ja esittänevät uudemman tuotantonsa lisäksi aiempia menestyskappaleitaan, kuten esim.

This modern love:
http://www.youtube.com/watch?v=fWDtKMJI0BI
Tuonkin kappaleen sanoituksen ja kappaleen rytmikulun voi helposti tulkita vaikkapa kahden miehen kohtaamiseksi jossain luonnon helmassa ... johtaen rakasteluun, miehiseen kiihkeyteen ... pitkään orgasmiin ... euforiaan ja halaamisen nautintoon.

Tämän kappaleen homoclubien dj:t ovat tainneet ihan unohtaa david guettojen jalkohin, vaikka kappale on vähintään yhtä hyvä
http://www.youtube.com/watch?v=3YN2NSBaMdE

Tämä kuultaneen Ruisrockissa, ainakin toivottavasti!
http://www.youtube.com/watch?v=b-WLmOgtTn4

Hyvä että homo-artisteista löytyy myös rockimman musiikin tekijöitä ja etteivät julkismediahomot ole vain valkoisia euroamerikkalaisia.

Kommenttia muokattu: 06.07.2012 klo 21:44
  • 5 / 5
  • Rokkihomo
  • 7.7.2012 15:13
Tehdä penskoja luomuna, heh, siinäpä kutkuttava näkökanta.