• Kauneuspilkku

Trolli

Onko mulla henkkarit aina mukana, kun liikun kaupungilla – ei ole. Usein toki on, mutta ei aina. Mitä poliisi siis tekee kun se kyselee henkilöllisyystodistuksen :
Poliisilaki 10§
Henkilöllisyyden selvittäminen:
Poliisimiehellä on yksittäisen tehtävän suorittamiseksi oikeus saada jokaiselta tiedot tämän nimestä, henkilötunnuksesta tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta hän on tavoitettavissa.
Poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni henkilö, joka kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja tai antaa siinä tarkoitetuista seikoista todennäköisesti virheellisen tiedon. Kiinni otettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tarvittavat tiedot on saatu, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kiinniottamisesta.
Eli näin. Mutta mikä voi olla se yksittäinen tehtävä, jonka suorittamiseksi poliisi näitä tietoja saa vaatia? Sinänsä lakiteksti kaipaa ehkä fiilaamista, kait ne naispuolisetkin poliisit saavat näitä asioita kysellä.
Eilen nousi pieni kohu perussuomalaisen eduskunta-avustajan bloggauksesta, tämä kun ehdotteli hihamerkkejä kaikille poliisin tehtävän helpottamiseksi. Jälleen kerran perussuomalaista huumoria, joka ei pelkästään herättänyt huvia. Kun luin kirjoituksen, niin tajusin, että huumoria ja sarkasmia tässä oli haettu, mutta silti kävi mielessä, että jotakin vastaan tämä oli suunnattu. Tulkitsin, että kirjoittaja pitää vähemmistövaltuutetun toimistoa turhana valitustoimistona, joka keskittyy hyysäämään kaikenlaista epämääräistä ainesta kuten maahanmuuttajia ja homoja. Sama henkilö on kuitenkin ollut blogissaan äärimmäisen huolestunut Euroopan juutalaisten asemasta, joten sinänsä mistään johdonmukaisesta suvaitsemattomuudesta erilaisia ihmisiä kohtaan ei ollut kyse. Se, että tämä kirjoitus tulee perussuomalaisten joukoista, ei ollut yllätys, silti olen sitä mieltä, että yhtä vähän oikeutettua on leimata vaikkapa kaikki perussuomalaisten äänestäjät tietynlaisiksi kuin maahanmuuttajat.
Julkisuudessa paljon vähemmällä on päässyt elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, joka on puhunut rikkaiden tappamisesta. Koska kyseessä on taiteilija, kyseessä on performanssi ja provokaatio, jolloin kaikkien pitää ymmärtää, että kyse ei ole todellisesta mielipiteestä. Tai onko? Ja mitä merkitystä sillä on, että akateemikon arvon saanut palkittu ja kiitelty ohjaaja puhuu tällaisia? Kaurismäen puolustamiseen pätee myös yksi suomalaisuuskliseistä: se oli varmaan taas kännissä. No niin, se siitä. Kännissä ulkomaiselle lehdelle horiseminen on ihan eri asia kuin se, että Sofi Oksanen sanoi ulkomaalaisille lehdille selvin päin, että suomalaiset miehet ovat juoppoja ja väkivaltaisia. Oksanen haluttiin lähes lynkata siitä, että kertoi totuuksia, mutta känniääliö saa osakseen kulttuuripiirien hymistelyä. Se oli trolli, huumorintajuton.
Tein huvikseni verkossa persoonallisuustestin, kun sain linkin jostakin. Testihän oli vaan valitsemista kahdesta aika päinvastaisesta väitteistä, teemalla kumpi kuvaa sinua paremmin. Lopputuloskin oli taattua, mutta yksi lause jäi osuvuudessaan mieleen:
Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä uraputkesta tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta.
Enpä olisi itse pystynyt asiaa ilmaisemaan noin osuvasti ja tiiviisti