• Kauneuspilkku

Kaapista kaappiin kaapissa

Olen kertonut vanhemmilleni homoudestani kauan sitten ja sisarukseni tiesivät jo ennen sitä. Olen rekisteröinyt parisuhteen HöpöNassun kanssa ja pidimme suuret juhlat sukulaisille ja ystäville asian kunniaksi. Olen kertonut asuvani miehen kanssa työhaastattelussa ja naapureille emme mitenkään peittele, että olemme pari. (miten se onnistuisikaan kerrostaloyhtiössä, kun asuu samassa asunnossa…).
Voisi ajatella, että olen ulkona kaapista, mutta olenko?
Joka kerta kun tutustun uuteen ihmiseen, huomaan punnitsevani kerronko HöpöNassusta ja miten? Milloin on oikea hetki, ilman että vaikuttaa liian teatraaliselta tai innokkaalta tai toisaalta salailevalta? Useimmiten ajoitus osuu nappiin ja tyylilaji kohdalleen – kyse on kuitenkin ihmisistä, joiden kanssa on jotain yhteistä jollain tasolla. Ja sitten taas on paljon niitä kohtaamisia, jolloin ei mennä henkilökohtaiselle tasolle ja minulle on aivan yhdentekevää ajattelevatko ihmiset, että minulla on kotona vaimo ja lapsia (normioletus, olen huomannut).
Mutta aina ei voi onnistua.
Vaikka esimieheni siis tietävät, että elän rekisteröidyssä parisuhteessa, niin jotenkin en saanut kerrottua asiaa toimistosihteerille jonka kanssa jaan työhuoneen. Siis ennen kuin siirryimme samaan huoneeseen. Olimme vähemmän tekemisissä ja aina tuntui siltä, että asian esiinottaminen olisi ollut jotain paisuttelua tms. dramitisointia, jota en kestä. Ja mitä se lopultakaan työasioihin ja työpaikkajuoruiluun liittyi.
No, kun sitten olimme olleet jo jonkin aikaa yhteisessä kortteerissamme, päätin vain ohimennen sanoa että me HöpöNassun kanssa jne. Seurasin tietenkin reaktiota – sitä ei tullut. Sitä ei vieläkään ole tullut.
Edelleenkin puhun yleensä vain ”me sitä ” ja ”me tätä”. Joskus sanon HöpöNassun nimen, mutta mitään ei tapahdu. Ja toisaalta miksi pitäisi, enhän minäkään reagoi, kun hän sanoo ”mun mies”. (Itse en osaa sanoa niin, vaikka välillä haluaisin)
Eli olenko jotenkin ylisensitiivinen tässä kohtaa? Kun oikeasti olen sitä mieltä, että se, että olen naimisissa miehen kanssa, ei mitenkään vaikuta minun ammattitaitooni tai yleensä olemiseeni työpaikalla. No nyt sitten, kun on ihminen, joka suhtautuu asiaan kuten minä toivonkin, olen ihan, että mitä hittoa! Eikö tästä nyt käydä keskustelua? Enkö nyt pääsekään esittämään koko repertuaariani samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteista, ja emmekö nyt ”lähennykään”, kun kerroin hänelle ”salaisuuden”?
Mutta siis kaapista. Kuka on todella ulkona? Ja mitä se tarkoittaa? Täällä Ranneliikkeessä muutama kaveri on omilla nimillään esim. yhdistyksen perustajat, mutta suurin osa meistä on nimimerkin suojassa. Toisaalta netissä suurin osa kirjoittelusta tapahtuu nimimerkillä, olipa seksuaalinen suuntautuneisuus mikä tahansa.
Kaapista ulkona oleva ei käsittääkseni puntaroi noita kysymyksiä, minkä kanssa minä vähän väliä pähkäilen, Hän on joka tilanteessa oma itsensä eikä turhia murehdi muiden reaktioita. Ehkä heteronakin miettisin mitä kenellekin itsestäni kerron, ehkäpä kysymys on tosiaan perusluonteesta, joka on osa minua niin kuin seksuaalinen suuntautuminenkin.

5 kommenttia

JPHki

29.1.2007 10:29

Tuo on ihan ymmärrtettävää pohdiskelua mun mielestä. Mä olen ollut perheelle avoimesti homo jo melkein 15 vuotta, mutta silti tulee yhä joskus tilanteita, joissa täytyy hiukan harkita mitä puhuu jollekulle sukulaiselle. Esim. viime kesänä olin kotipuolessa käymässä kirkonkylällä kumppanini kanssa, ja siellä tuli enoni vastaan. Hän kutsui kahville, ja lupasin tulla, mutta sanoin että haetaan tuolta autosta mukaan seuralaiseni. Hän ihmetteli kovin, kuka tämä ihminen oikein on, mutta joimme kuitenkin kahvit sopuisasti jutellen niin kuin aina ennenkin. Hän ei ollut kai tullut ajatelleeksi koko asiaa, eikä ole utelias luonne niin että olisi vaivautunut koskaan kyselemään muilta sukulaisilta.
Edellisessä työpaikassani kaikki tiesivät että olen homo, ja pystyin juttelemaan kahvipöydässä kuulumisistani ilman mitään sensuuria. Nykyisessä työssä sen sijaan en ole kaikille vieläkään kertonut, ja se on aiheuttanut joitakin hiukan kiusallisia tilanteita. Pomo tietää jne., mutta aina on se joku yksi tyyppi jolle on jäänyt kertomatta, tai hän on sen verran yksinkertainen että ei ole vaan tajunnut, ja jatkaa naisjutuillansa rehentelyä, tai jotain muuta kiusallista.

sleepygay

29.1.2007 12:17

Minä olen kertonut vanhemmilleni ja sisaruksilleni, mutta en muille sukulaisille. Ovat sen verran huuhaa uskonnollisia hörhöjä, että jätän mieluummin kertomatta saavat itse selvittää, jos on niin kiinnostaa. Kaikille muille kyllä olen ihan avoin suuntautumisestani. Esimerkiksi kahvilan nurkassa kuhertelua ei olla ikinä peitelty. :D

Kauneuspilkku

29.1.2007 13:45

Julkista kuhertelua en ole koskaan osannut - ja minulle tulee usein vaivaantunut olo kuhertelevien ihmisten seurassa, oli sitten heteroita tai homoja.Mutta olen varmaan vaan jotenkin estoinen. Kyllähän monet esim. junissa/busseissa/ matkoilla arvaa ja varmaan lähikaupassakin. Viimeksi prismassa häkellyin, kun piirakkamyyjä selosti, että tätä syötyään pitää olla varovainen emännän kanssa, jollei halua jälkikasvua...

millikan

29.1.2007 14:22

Joskus sitä tulee harmiteltua kuinka huonosti juorut esim. työpaikoilla kulkevat, olisi niin paljon helpompaa että jos sen kertoisi yhdelle niin sen jälkeen sen tietäisivät kaikki. Varsinkin kun en edes seurustele enkä voi harrastaa tuota luonnollista "minä ja mun mies" jutustelua niin sitä helppoa tilaisuutta nostaa asia esiin ei oikein ikinä tule.
Toisaalta, jos nimeni googlettaa niin vastaan tulee kyllä viittaus pariinkin homosivustoon...

Kauneuspilkku

29.1.2007 14:28

Tuo on muuten niin totta! Mite ihmeessä meilläkään eivät kaikki tiedä vieläkään, mistä tämä luottamuskellisuus kertoo? Asia on edelleen kaikkea muuta kuin arkipäiväinen? Luottamuksellisuus ja luotettuvuus sinänsä on hieno juttu!