• Kauneuspilkku

erittäin hyvä ellei täydellinen

Digiboksi otti ja hajosi. Jo pitkään siinä oli ollut ongelmia äänen kanssa, mutta koska ongelma oli suhteellisen pieni, ei siitä ole vaivautunut valittamaan. Sitten tuli käynnistymisvaikeudet ja lopulta boksi ei sitten sanonutkaan mitään. Kuukausi sen jälkeen kun takuu oli mennyt umpeen. Great, laite sentään maksoi viisisataa aikoinaan, vois kestää kauemmin kuin tasan kaks vuotta:/

Ensi harmistuksen jälkeen, kun tajusin, että laite on vietävä huoltoon ajattelin, että meille tulee ainakin parin viikon henkistymisvaihe. Telkkuahan tulee katsottua aivan turhaan, oikeastaan tavan vuoksi. Mutta nyt olisi aikaa lukea kaikki ne lukemista odottavat kirjat (parissa viikossa?), poltella kynttilöitä, kuunnella musiikkia, kaikesta tästähän jää automaattisesti paitsi kun on televisio :)

Vein laitteen Welhon huoltoon, Nassun evästyksellä, että vaadin ainakin jotakin hyvitystä korjauskuluista, jos en saa sitä takuun piikkiin. Valmistautuneena parhaalla Stockmann -asiakkaan asenteella marssin sitten liikkeeseen kuitteineni ja laitteineni. Siellä ystävällinen kundi otti laitteen ja tutki sitä vähän aikaa ja totesi, että sulla on takuu mennyt niin hiljattain umpeen, että luonnollisesti tää menee takuun piikkiin. Lisäksi hän kysyi halusinko säilyttää tallenteet kovalevyllä ja tarvitsenko varalaitteen huollon ajaksi. Tämä kaikki tapahtui muutamassa minutissa, ystävällisesti ja asiantuntevasti ilman, että minun tarvitsi itse muistaa ottaa asioita esille. Olin aivan hämmentynyt. Odottamani kamppailun sijasta sainkin hyvää ei vaan erittäin hyvää palvelua. Niin ja sen lainalaitteen kotiin.

Eli se siitä henkistymisestä, kun boksi illalla asennettiin niin BB-porukathan ne siellä heti kekkuloi...