aikuisuus iski eilen.
Jossain vaiheessa päätin, että kaikkia ihmisiä ei tarvitse sietää oli sitten tuttu tuntematon tai sukulainen. Niinpä olen sitten jättänyt yhdet sun toiset sukujuhlat väliin sedän-vaimoa-inhoten.
Eilen tätini taas soitti ja pyysi joulunalus kutsuilleen ja oli varmaan valmistautunut siihen välttelevän kohteliaaseen vastaukseen. Mutta saikin tilalle ilahtuneen "kiitos tulemme mielellämme". Nassulta tosin meni pasmat sekaisin, mutta sain tilanteen päivitettyä.
Ei, en minä edelleenkään rakasta sedän vaimoa eikä sukujuhlat ole kekkereistä kivoimmat. Mutta jotenkin tuntuu, että minä kohta 40 –v voin olla aikuinen ja kestää yhden ääliön kerran vuodessa. Kun serkkuja, tätejä ja setiä on kiva nähdä just se muutama tunti ja vanhemmatkin on iloisia, että niiden lapset on paikalla. Vaikka en ihan aina osaakaan ymmärtää miksi, mutta selvästi se on tärkeää.
Hassua, että tullakseni aikuiseksi minun täytyi ikään kuin asettua takaisin lapsen rooliin ja unohtaa se uhmakas murrosikä
2 kommenttia
kesäpoika
28.11.2007 16:49
Aikuisuus on juuri sitä, että kyky kantaa vastuuta on suurempi kuin tarve noudattaa mielitekojaan. :) Tosin, ensin pitää oppia tietämään, mitkä ne omat mieliteot on, jotta ne sitten tarvittaessa tunnistaa, ja siihen tarvitaan väkisinkin minä-tahdon-vaihe.
Kauneuspilkku
29.11.2007 14:52
Niinpä, joissain asioissa se minä-vaihe vaan on tuntunut meikäläisellä kestävän aika pitkään...: )
Välillä on hyvä muistaa omat omituisuutensa ja katsoa peiliin ja miettiä, että voisinko minä muuttaa käytöstäni, kun omaan käytökseen on kuitenkin helpompi vaikuttaa...