Ympäristökatastrofi uhkaa satiaista, mutta tippurin hoidossa taannutaan piikkilinjaan

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • jnsto
  • 2
Satiainen (kuva: Wikimedia Commons / CDC Public Health Image Library)

Seksuaaliteitse tarttuvien vaivojen tiimoilta kerrotaan sekä hyviä että huonoja uutisia. Satiaisia uhkaa sukupuutto ainakin länsimaisessa elämänpiirissä. Toisaalta viimeisenkin kaupallisesti saatavan tablettiantibioottivalmisteen nujertanut tippurikanta on todettu myös Pohjois-Amerikassa, aiemmin siitä on raportoitu Euroopasta ja Aasiasta.

Torontossa suun kautta annettavalle lääkehoidolle vastustuskykyisen tippurin esiintyminen on noussut yli viiteen prosenttiin hoitojen seurannassa. Kefalosporiinien kolmanteen polveen kuuluva kefiksiimi on ollut toimiva rohto tippuria vastaan, mutta ei enää tehoa kaikkiin kantoihin, kertoi sanomalehti Toronto Star.

USA:n terrveysviranomaiset (CDC) ovat julkaisseet ohjeen, jonka mukaan tabletteja on täydennettävä injektiona annettavalla lääkkeellä. Starin haastattelema ontariolaisasiantuntija Venessa Allen ennustaa, että kannat kehittävät vastustuskyvyn pian myös lihakseen annettavalle kefiksiimille.

Ihmisen häpykarvoituksessa elävä, satiaiseksi Suomessa nimetty loinen on menettämässä elinympäristöään ja sitä uhkaa sukupuutto, kertoo Bloomberg. Syynä satiaisen olemassaolon päättymiseen on länsimaissa vallitseva häpykarvatrendi. Aiheesta kertoi suomeksi Uusi Suomi.

Vielä kymmenen vuotta sitten kolmasosa länsimaisista nuorista oli kärsinyt jossain vaiheessa elämäänsä satiaisista. Nyt australialainen klinikka kertoo Bloombergille, ettei ole tavannut satiaisia kantavaa naista sitten vuoden 2008. Myös miesten kutinan määrä on romahtanut kolmannekseen. Häpykarvojen poistamistrendin sanotaan saaneen vauhtia sarjasta sinkkuelämää.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Satiainen on ollut aiemmin laajalti vaikuttanut harmi. Sen ulottovuutta kuvaa se, että suomalainen sanomalehti otti vuosia sitten pääkirjoituksessaan esille sen, että tepsivä itsehoitolääke (Desintan) oli lähtenyt Suomen markkinoilta. Satiaiset eivät olleet kehittäneet sille vastuskykyä, mutta valmistaja oli vetäytynyt kaupallisista syistä.



Toronto Star
Uusi Suomi (Bloomberg)

2 kommenttia

Sinällään häpykarvojen kokonaan poistamisen trendi ja muutenkin täydellinen kroppakarvoituksen sheivaaminen on täysin p:stä.
Se vie miehekkyyttä / naisellisuuttaa ja tekee etenkin nuorista lapsekkaampia, joten omalta osaltaan varmaan lisää äärimmäisen haitallisen lapsiinsekaantumisen yleistymistä, koska häpykarvoitus saadaan murrosiän myötä ja tuo sheivaaminen häivyttää sitä ikärajaa. Siihen haittaan verrattuna nuo satiaiset ovat pieni vaiva.

Kommenttia muokattu: 15.01.2013 klo 22:32
  • 2 / 2
  • puppeliassi
  • 16.1.2013, 11.04
kohta varmaan pedofiilit puoluestelee etteivvät huomaa aikuisen ja lapsen eroa kun on tämä sheivaamistrendi. olen itse erimieltä human, iköhän suurinosaihmisistä tunnista onko toinen aikuinen vai lapsi, oli sheivattu tai ei. tai no itselläni on vähän ongelmia katsoa onko joku tietyn ikäinen mutta kyllä tiedän onko toinen aivan liian nuori.

omat mieltymykset asteikolla posliini-puoliapina niin siltä väliltä täysin karvaton ei ole kiva muttei sellanen karhukaan :D

Kommenttia muokattu: 16.01.2013 klo 11:04