Yle: Soinin mukaan homoavioliittojen puolesta äänestäviä perussuomalaisia ei rangaista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 12

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toistaa vaatimuksensa siitä, että puolueensa kansanedustajien pitää äänestää sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.

Yle kertoo Soinin muistuttavan, että kaikki puolueen kansanedustajat ovat puolueen ohjelman allekirjoittaessaan sitoutuneet puolustamaan avioliiton säilymistä naisen ja miehen välisenä. Asia on kirjattu puolueen ohjelmaan.

Puolueen linjasta poikkeavia ei kuitenkaan eroteta eduskuntaryhmästä tai muutenkaan rangaista, Soini sanoo Ylen mukaan perjantain Pressiklubi-ohjelmassa.

- Häpeä on rangaistus siitä, että ei noudata puolueohjelmaa. Ei toisin äänestäville voi perustuslain mukaan mitään rangaistusta antaa eikä pidäkään antaa, kertoo Soini Ylen mukaan.


Torstaina julkaistussa Peruspomo-kirjassaan Soini korostaa naisen ja miehen välisen avioliiton erityislaatua muihin parisuhdemuotoihin verrattuna.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Soini käsittelee kirjassaan myös oikeistojohtajien homoutta: esimerkeiksi hän nostaa vuonna 2002 murhatun avoimesti homon hollantilaispoliitikon Pim Fortyunin, itävaltalaisen vuonna 2008 kuolleen Jörg Haiderin ja hollantilaispoliitikko Geert Wildersin. Soini yhdistää aihepiiriin natsismin ja fetissit.

Soini suomii kirjassaan myös entisiä ja nykyisiä puoluetovereitaan. Soinin huomiot ovat herättäneet ärtymystä myös perussuomalaisen puolueen vaikuttajien keskuudessa.

Yle: Soini: Avioliittolain puolesta äänestäviä perussuomalaisia ei rangaista
Iltalehti: Soini pohtii kirjassaan myös oikeistojohtajien homoutta

12 kommenttia

Mielenkiintoinen yksityiskohta Pressiklubi-ohjelmasta ja Timo Soinin omasta kirjasta: kirjassaan Soini kuulemma kertoi, että hän olisi eronnut puheenjohtajan virasta, jos puolue aikoinaan olisi ottanut myönteisen kannan tasa-arvoiseen avioliittoon.
(kohdassa 23min20 sek)

Eli: puolueen ylin johto päätti ja painosti, miten asiassa menetellään. Soini tuo kuin varkain politiikkaan katolisen katsomuksensa. Mutta abortin kieltäminen ei ole puolueohjelmassa. Miksei? Vain homoliittojen estäminen on.

http://areena.yle.fi/tv/2171410

Kommenttia muokattu: 04.04.2014 klo 22:03

Kommenttia muokattu: 05.04.2014 klo 11:23
En ymmärrä Timo Soinia, Jos antaa vapaat kädet äänestää jumalan tahdon vastaisesti.Juuri tällä hetkellä ei sais luovuttaa vaan taistella kaiken voimin tätä sukupuolineutraaliliittoa vastaan.