Viron parlamentti hyväksyi parisuhdelain

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 28

Viron riigikogu eli parlamentti on hyväksynyt torstaisessa kolmannessa käsittelyssä sukupuolineutraalin parisuhdelain (kooseluseadus) äänin 40-38. Tyhjää äänesti kymmenen kansanedustajaa.

Laki sallii sekä heteroparien että homoparien rekisteröidä parisuhteensa. Sopimuksen osapuolet voivat sopia määrämuotoisesti oikeudellisesta keskinäisestä suhteestaan ja omaisuudestaan, ja esimerkiksi määritellä toinen osapuoli lähimmäksi omaisekseen.

Presidentin hyväksyttyä lain, se tulee voimaan vuoden 2016 alusta.

Parlamentti keskusteli keskiviikkona lakiesityksestä toisessa käsittelyssä useita tunteja. Toinen käsittely oli alkuaan määrä järjestää jo tiistaina, mutta konservatiivinen Isamaa ja Res Publica liit vaati lain alistamista kansanäänestykselle, ja asian käsittely vei tiistaille varatun ajan ja jatkui vielä keskiviikkona. Parlamentti päätti kuitenkin keskiviikkona hylätä IRL:n vaatimuksen.

Seksuaalivähemmistöihin liittyvät käsitykset jakavat kansaa Virossa voimakkaasti. Parisuhdelakihanke nostatti kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Viro on ensimmäinen Neuvostoliittoon kuuluneista osista, jossa samaa sukupuolta oleville pareille on päätetty antaa yhteiskunnan tunnustus.

ERR: Riigikogu võttis kooseluseaduse 40 poolthäälega vastu
Viron parlamentti keskusteli parisuhdelaista
Viro: taistelu parisuhdelaista kuumenee

28 kommenttia

En muista, milloin olisin jotain uutistapahtumaa seuratessani ollut yhtä jännittynyt. Tuloksen tultua julki ei tärisevin käsin kirjoittaminen ollut ihan helppoa. Pienestä oli tämä kiinni.
Minua ihmetytti, miksi fanaattisesti lakia vastustanut Erki Nool ei ollut paikalla painamassa nappia.