Vinokino-elokuvafestivaali tulee taas

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 3
Vinokino-elokuvafestivaalin järjestää Turun seudun Seta ry.

24. kertaa järjestettävän hlbti-teemaan keskittyvän Vinokino-elokuvafestivaalin päätapahtumat ovat aiempien vuosien tapaan Turussa 23.–25. lokakuuta ja Helsingissä 6.–8. marraskuuta. Vinokino-elokuvia on nähtävissä myös Oulussa 11.–13. joulukuuta.

Festivaalin järjestää Turun seudun Seta ry.

Suomen ainoa seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjä käsitteleviin elokuviin ja dokumentteihin keskittyvä elokuvafestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1991, ja sen ohjelmistossa on elokuvia, joita ei ole mahdollisuus valtavirrassa nähdä.


Syksyn 2015 Vinokino-elokuvat: (esittelytekstit: Vinokino)

Nånting måste gå sönder on kahden nuoren rakkaustarina, androgyynisen Sebastianin ja itsensä heteroseksuaaliksi kokevan Andreaksen. Yhdessä he pakenevat siistiä, ruotsalaista Ikea-yhteiskuntaa intohimoiseen rakkauteen, ainakin hetkeksi. Saga Becker palkittiin Ruotsissa Guldbaggen-naispääosapalkinnolla 2015. Erityisen merkittäväksi asian tekee se, että Saga Becker on ensimmäinen ruotsalainen transsukupuolinen palkinnon voittanut näyttelijä.

Nånting måste gå sönder

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Queerpiirejä ihastuttanut feikkitraileri Dyke Hard on vihdoin tehty koko illan elokuvaksi. Vinokino ylpeänä esittää sen ensimmäisenä Suomessa. Arvaamattomat juonenkäänteet ja tekijöiden selvä rakkaus b-elokuviin tekevät kokonaisuudesta erittäin nautittavan. Ruotsalaisen Bitte Anderssonin kreisi musikaalikomedia Dyke Hard on vuoden piristävin elokuvatapaus!

Dyke Hard

Desiree Akhavanin Appropriate Behavior on syvällisen kevyt elokuva Brooklynissa asuvan nuoren naisen urbaanista elämästä. Ohjaaja, käsikirjoittaja Desiree Akhavan näyttelee itse päähenkilö Shiriniä, jonka osa täydellisen persialaisen perheen tyttärenä ei ole helppo. Shirin tasapainottelee erilaisten vaatimusten edessä; perhe ei tiedä hänen biseksuaalisuudestaan ja hänen ex-tyttöystävänsä ei voi ymmärtää miksi Shirin ei kerro asiasta.

Vinokino tuo Suomen ensi-iltaan Maya Newellin ohjaaman hienon dokumentin Gayby Baby (2015). Dokumentissa seurataan neljän lapsen elämää –Gusin, Ebonyn, Mattin ja Grahamin– joiden kaikkien vanhemmat sattuvat olemaan homoseksuaaleja. Ohjaaja Maya Newell on itse sateenkaariperheen lapsi, joka halusi tuoda poliittiseen keskusteluun uuden tärkeän näkökulman, lasten näkökulman.

Gayby Baby

Dokumentti Children 404 kertoo yksinkertaisesti ja vahvasti internet-ryhmästä, joka tarjoaa apua marginalisoidulle LGBT-nuorisolle. Elokuva kuvaa Venäjän synkkää ihmisoikeustilannetta nuorten kokeman syrjinnän kautta.

To be Takei, Queens and Cowboys, Hole-bändin rumpalista Patty Schemelistä kertova dokumentti Hit So Hard, S & M Sally, Land of Storms, Out in the Night, Tru Love ja hillitön splatterkomedia You’re Killing Me, kuuluvat myös ohjelmistoomme.

Pitkien elokuvien lisäksi mukana on kolme lyhytelokuvakoostetta.

Myös jokasyksyiset Helsingissä järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali ja Espoossa järjestettävä Espoo Cine ovat esittäneet hlbti-teemaisia elokuvia.

www.vinokino.fi
Vinokino Facebookissa
Vinokino Twitterissä

3 kommenttia

Heh, siis pääasiassa lesbo/trans-leffafestarihan tuostakin ohjelmistoltaan tuli, kuten muutkin "lgbt-teemaiset" leffaesitykset ovat olleet.

Dyke Hard, Appropriate Behavior, S & M Sally, Out in the Night ja Tru Love lesbo-leffoja.

Hit So Hard transua.

Nånting måste gå sönder ja Out in the Night -tragedia, jossa lopussa toinen mies murhaa toisen puukolla seksin ohessa, eivät ainakaan gay-leffoja ole myöskään.

Star Trek -miehestä kertova To be Takei onneksi sentään ja sitten tuo bi/trans/gay-lehmipojista kertova https://www.youtube.com/watch?v=M99ibaW3tOM,
jonka voi katso googlen maksullisista leffoistakin (ja taitaa olla netflixissäkin).

Mutta pakko sanoa että Homo-Miehiä syrjitään, edelleenkin.

Kommenttia muokattu: 04.10.2015 klo 16:05
  • 2 / 3
  • xxx
  • 4.10.2015, 18.08
Heh-heh vaan, lgbt-teema yleensä käsittää koko kirjon, ei vain homoa. Ja jos esillä on vääränlaista homoa, niin voi voi. Ehkä ongelma on homomiehen itsensä?

os homomies tuntee itsensä syrjityksi seksuaalivähemmistöille tarkoitetussa tapahtumassa, niin ehkä homomies voisi katsoa oman navan sijasta muuallekin ja voisi lopettaa tuon loputtoman itsesyrjinnän ja uhrimentaliteetin. Jos innostusta on, niin homomies voisi järjestään itsensä näköiset homoilufestivaalit jonne on tervetulleita vain itsensä oloiset ja kaltaiset homomiehet homoistelemaan miehekkäästi keskenään.