Venäläiselokuvalle Tchaikovski ei ollut homo

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Lassi Valve
  • 4

Laki, joka kieltää homopropagandan suuntaamiseen alaikäisille vaikuttaa yhä laajemmin venäläisyhteiskunnassa. Itsesensuuri on jo tavoittanut Pjotr Tchaikovskista kertovan uuden elokuvan. Säveltäjän elämänkerran kirjoittajat ovat tämän kirjeenvaihtoa tutkimalla olleet sangen varmoja siitä, että hän oli homoseksuaali.

Osittain julkisin varoin kustannetusta elokuvasta vastuussa olevat henkilöt näyttävät haluavan välttää kaikki yhteenotot julkisen homofobisen ilmapiirin kanssa, joka vallitsee Putinin komennossa. Elokuvan käsikirjoittaja puolustaa tulkintaansa säveltäjästä. Juri Rabov, joka on tehnyt yhteistyötä projektin parissa ohjaaja Alexander Sokurovin kanssa, vakuuttaa: ”On kaukana totuudesta, että Tchaikovski olisi ollut homo. Vain vulgäärit ihmiset luulevat niin.”

Kokoillan elokuva, joka saapuu Venäjän teattereihin vuonna 2015, näyttää säveltäjän miehenä, jota käsikirjoittajan mukaan ”leimaavat hänestä kiertävät huhut ja joka kärsii paljon niistä”. Elokuvan tuottaja Sabina Jeremejeva vakuutti, ettei elokuva uhmaa lakia, joka kieltää homopropagandan, koska laki sisältää jopa 2230 euron sakot, jos ”tiedotusvälineissä näytetään tietoja epätavanomaisista seksuaalisuhteista”.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 2012 Kirill Serebrennikov, arvovaltainen elokuvaihminen ja Moskovan Gogol-teatterin taiteellinen johtaja kertoi aikomuksistaan toteuttaa elämänkertaelokuva Tchaikovskista, mutta vähän myöhemmin hän tunnusti, että vaikeudet saada rahoitusta johtuivat ”huolesta, jota homoseksuaalisesta säveltäjästä tehtävän elokuvan rahoittaminen synnyttää”.

Universo Gay (Espanja)

4 kommenttia

Pjotrin sukunimi kirjoitetaan meikäläisittäin translitteroituna Tšaikovski.
(standardi SFS 4900)