Veli Hyvärinen: Psyke ry myös mukana aids-valistuksessa 80-luvulla

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • -
  • 5

Helsingin Sanomat julkaisi 30.6.13 laajan artikkelin AIDSin tulosta Suomeen kolme vuosikymmentä sitten. Reportaasissa aikalaiset kertovat kokemuksiaan ja esillä ovat tuon ajan keskeisiä toimijoita. Psyke ry:n toiminnassa pitkään vaikuttanut Veli Hyvärinen täydentää artikkelissa kerrottua:

Antti Järvi, Hanna Nikkanen ja Heidi Piironen ansaitsevat kiitoksen perusteellisesta aids-artikkelista Kesä 1983 Helsingin Sanomissa 30.6.2013.

Setan kanssa yhteistyössä toimi myös Psyke ry aids-epidemian hillitsemiseksi. Niinpä Setan ja Psyken aktiivit pitivät yhteisen strategiakokouksen mm. kotonani – jotta mm. pahin hysteria saatettaisiin taltutetuksi. Onnistuimme hyvin asiasta asiallisesti tiedottamalla.

Mainitussa HS:n artikkelissa tuodaan hyvin esiin Hertta Dowiattin suuriarvoinen työ. Muutamia vuosia aikaisemmin Hertta oli ottanut Psykeen (mm. minuun ja Juhani Viherlahteen) yhteyttä Helsingissä ilmenneen kuppaepidemian takia. Onnistuimme yhdistyksen avulla niin hyvin, että Hertta soitti piankin minulle: nyt ei enää ole kuppaa! – Hän soitti sitten, muistaakseni jo 1982, että jotakin pitäisi tehdä edessä todennäköisesti olevan aids-epidemian kanssa, ehkä samoin keinoin kuin kuppaepidemian kanssa. (Aidsilla oli silloin toinen nimi). Hertta otti tehtävän sydämenasiakseen tavalla, josta hän ansaitsee mitalin.

Kesän 1983 tunnelmia valaisee hyvin Hertan minulle antama runo

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yksin:
Elämän etulinjassa
olen seissyt yksin
valmiina tarttumaan
Sinun viikatteeseesi Kuolema
kun nostat sen viattoman ylle.
Ota MINUT – Sinä Väistämätön!
Minun elämäni on huipulla nyt
eikä mitään ole tämän jälkeen.
Minulle on annettu uskomattoman uljas etuoikeus
estää Sinun työsi omalla voimallani
ÄLÄ OTA TÄTÄ LASTA
jonka ainoaksi synniksi sanotaan sitä
että hän rakastaa kaltaistaan.

Tämä on yksi runoista, jotka sain Hertalta täysin valtuuksin julkaista missä haluan. Taisi niitä tulla julki v. 1983 Ysikutosissa. Nyt tämä tässä.

Veli Hyvärinen

Historiaotteella Suomen AIDS-kesästä 1983
Psyke ry:n historiaa

5 kommenttia

Ihan mielenkiinnosta, miten kuppa lähti Helsingistä?


*Siis tiedän kyllä, mistä lähti kuin kuppa Töölöstä - sananlasku on peräisin. Olisi kiva tietää jotain ihan konkreettista - mitä, missä, milloin, kenties joku kamnpanja, tiedoitus, valistustyö?

Kommenttia muokattu: 09.07.2013 klo 17:29
Hienoa että Psykellä on yksi saavutus (kupan poistaminen) tilillään! Objektiivisessa arviossa Psyke taisi aiheuttaa enemmän hallaa kuin hyvää. Samalla korostuu SETAn ja sen yhteydessä toimineiden vaikutus homo-oikeuksien ajamisessa.