Vanhoillisuus yrittää neljättä kautta Kanadassa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 5
Daily Xtra kysyi muilta puoluejohtajilta, miksi arvelevat Harperin jättäneen koskaan näyttytymästä prideissa.

Alkujaan avoimesti tasa-arvoista avioliittoa vastustaneella agendalla valittu Kanadan pääministeri Stephen Harper yrittää maanantaina neljättä vaalivoittoa. Liberaalihallituksen 2005 säätämää avioliittolakia Harper ei lopulta lähtenyt muuttamaan, mutta jo Harperin ensimmäisen vähemmistöhallituksen aikana mm pride-tapahtumien avustuksia liittovaltion tasolta karsittiin.

Aluksi vähemmistöhallituksena valtaan päässyt Harper on onnistunut kahdesti uusimaan valtakirjansa enemmistöhallituksena. Maanantain 19.10 vaaleissa neljäs kausi on mahdollinen, joskin tutkimukset viittaavat mahdollisuuksiin että joko demarit (NDP) tai liberaalit saattaisivat nekin voittaa. Kanadan järjestelmä ei tunne koalitiohallituksia. Yhdessä vaiheessa Harperin toiminnasta kauhistuneet NDP ja Liberaalit päättivät muodostaa koalition, mutta Harper iski takaisin lomauttamalla parlamentin pitkäksi aikaa ja kutsumalla uudet vaalit, joissa sai enemmistön. Kenraalikuvernööri olisi voinut kieltäytyä hyväksymästä lomautusta, mutta ei tohtinut.

Harperin menestys on perustunut siihen, että vanhoillisista kanadalaisista on pidetty hyvää huolta ja työikäistä keskiluokkaa suosittu verotuksessa. Kansalaisuuden saanet maahanmuuttajat ovat olleet keskeinen tukiryhmä. Kanadan suurimman kaupungin Toronton esikaupunkien vaalipiirit ovat siirtyneet liberaaleilta konservatiiveille juuri mm maahanmuuttajaäänestäjien tuella. Vapaamielinen keskusta (eli "vanha Toronto" ennen alueliitoksia) on demarien ja liberaalien aluetta eikä sen vaalipiireihin ("riding") konservatiiveilla ole paljon asiaa ollut.

Harper ei ole onnistunut tuhoamaan "tasa-arvoista Kanadaa", mutta muuttanut maata uusliberalistiseen - tai neokonservatiiviseen - suuntaan. Kanadaa on vaikea verrata Suomeen, koska esimerkiksi terveydenhoitoa lukuunottamatta sosiaalinen turvaverkko oli jo alun perin aika olematon, mm koulutus kallista ja työvoima niin "joustavaa", että Sipilä-Bernerin hallitus ei sellaista Suomeen voi edes unelmoida.

Oheisessa Xtran vieohaastattelussa liberaalien Justin Trudeau ja demarien (NDP) Tom Mulcair vastaavat kysymykseen, miksi arvelevat Harperin jättäneen näyttäytymättä Pride-paraateissa. Kolmanneksi on mukaan otettu Kanadan pienen vihreän puolueen puheenjohtaja Elizabeth May. Hän pohdiskelee Harperin kyllä muutoin pystyneen sentään esiintymään iloisten ja onnellisten joukkojen edessä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Homofobia on jäänyt Harperin retoriikassa taakse. Se ei Kanadassa enää kanna. Hyvä esimerkki on provinssitason konservatiivien tappiokierre Ontariossa. Kohdennetussa viestinnässä mm maahanmuuttajille teemaa on kuitenkin pidetty esillä. Etenkin aasiaislaustaisten maahanmuuttajien ääntä konservatiivit ovat kuunnelleet tarkalla korvalla.

Harperin menestys osoittaa, että vanhoillinen viesti voidaan taitavasti pitää sivussa, kunhan riittävän laajalle äänestäjäkunnalle on tarjolla kannatuskelpoista toimintaa mm taloudessa. Kanadassa taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut ja tämä ei ole ollut mitenkään este keskiluokalle kannattaa Harperia.

Harper on uskontotaustaltaan helluntailainen ja mm korostetusti Israelin ystävä.

Daily Xtran juttu

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • Minna B
  • 17.10.2015, 15.08
Hell-und-die-jengi vaikuttavaa olevan nihkeää sakkia riippumatta kansalaisuudesta. Täällä taas aa-spedet Niiko ja Turunen edustavat samaa paskaa.

Kiinostavan ristiriitaista, että Kandassa uususkovaisten tärkeä taustajoukko onkin maahanmuuttajat, joista varmasti iso osa on muslimeja. Tässähän on selvä potentiaali persuille kasvattaa kannatusta.
Joo, paljolti maahanmuuttajien äänillä meni joku vuosi sitten parlamenttiin entinen poliisipäällikkö, joka oli viimeisiä homovastaisia operaatioita aikanaan poliisiesimiehenä johtaneita. Harper teki miehestä kuitenkin sitten vanhusasioiden apulaisministerin tai jotain muuta vähän asianomaisen toiveita vastaamatonta, kun mies oli ajatellut tekevänsä bernerit suoraan vallan ytimeen. - Laajat ratsiat homoja vastaan päättyivät Torontossa 90-luvun puolivälissä. Siihen saakka ajettiin poliisin bussi homobaarin eteen - ja kaikki putkan kautta.

Kommenttia muokattu: 17.10.2015 klo 16:20

Kommenttia muokattu: 17.10.2015 klo 16:21