Vancouverilaisyliopisto satsasi homohistoriaan kirjallisuudessa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • jnsto
  • 1

“Tämä 1890-luvun kirjallinen porno on jotenkin hyvin nykyaikaista, ei jotain muinaista pederastista holhousta, vaan kaksi miestä…” Näin kuvaa Brittiläisen Kolumbian Yliopiston (UBC) englannin kirjallisuuden professori Gregory Mackie yliopiston kokoelmiinsa ostamaa homojen ”käyttökirjaa” Teleny, jonka päätekijäksi arvellaan Oscar Wildeä.

Teleny julkaistiin vailla tekijänimiä 1893. Homoromaani kertoo kahden miehen tuhoon tuomitusta rakkaudesta. He ovat unkarilainen pianisti Rene Teleny ja hänen rakastajansa Camille des Grieux. Tällaisilla kirjoilla oli suunnaton kysyntä viktoriaanisena aikana, mutta kirjan onnistui hankkimaan vain, jos tunsi ”oikeat henkilöt”. Tuotetta voi ehkä verrata jakeluntavan osalta Suomessa kädestä käteen – tai paremminkin lompakkojen tai pöytälaatikkojen kätköihin – levinneisiin pieniin Tom of Finland -kortteihin.

Justin O’Hearn, tohtorikoulutettava viktoriaanisen ajan kirjallisuudessa, kuvasi Xtralle hankintaa suureksi voitoksi "queer studies" -sektorille. Hän arvelee Wilden ilmeisesti jättäneen käsikirjoituksen jollekin kirjakauppiaalle ja toiset jatkoivat sitä. Teleny oli ensimmäinen kirja, joka kuvasi käytännön homoseksuaalisuutta – ainakin englanniksi ja nykytietoisuudessa. - Jatko-osa Des Grieux on painettu 1899, mahdollisesti tarkoituksessa tehdä rahaa, hän arveli.

UBC maksoi Telenyn ja jatko-osan käsikirjoituksesta yhteensä 39 000 Kanadan dollaria.
Yliopisto kattoi hankinnat pääasiassa itse, vain 3000 kerättiin lahjoittajilta. Ostopaikkana oli Christiesin huutokauppa marraskuussa. Kirjat sijoitetaan UBC:n Colbeck Collection –osastoon 1800-luvun kirjallisuudesta. Hankittuja kirjoja tiedetään säilyneen vain muutamia kappaleita. Ne ovat yksityisomistuksessa.

Wilden tunnetuimpia teoksia ovat The Importance of Being Earnest, An Ideal Husband, The Picture of Dorian Gray ja De Profundis. Wilde istui vankilassa 1895-1897 ja kuoli 1900.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Uutinen Xtrassa

1 kommenttia