Uutistoimisto AP kielsi homofobia-sanan käyttämisen toimittajiltaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2

Uutistoimisto Associated Press (AP) on kieltänyt toimittajiaan käyttämästä sanoja "homofobia", "transfobia" ja muita vastaavia.

Poliittinen uutissivusto Politico kertoo, että AP:n uuden ohjeistuksen mukaan "fobia"-sanaa ei pidä käyttää poliittisissa ja sosiaalisissa yhteyksissä, koska fobialla tarkoitetaan "irrationaalista, hallitsematonta pelkoa, usein eräänlaista mielisairauden muotoa".

Psykiatrisena tai lääketieteellisenä terminä "fobia" kuvaa vakavaa mielenterveydellistä häiriötä. AP perustelee ratkaisuaan sillä, että "fobia"-käsitteen käyttäminen muissa yhteyksissä, esimerkiksi homovihan yhteydessä on epätarkka ilmaus. AP ehdottaa korvaavaksi termiksi jotain neutraalimpaa, esimerkiksi "anti-gay" tilanteen mukaan.

AP:n toimituksellisia kielellisiä käytäntöjä määrittelevä opas on raamattu yrityksen palveluksessa oleville toimittajille. Amerikkalainen uutistoimisto AP työllistää 3 400 työntekijää eri puolilla maailmaa. Monet muutkin julkaisijat käyttävät AP:n luomaa koodistoa mieluummin kuin loisivat oman.

Vuonna 1972 Homofobia-käsitteen kehittänyt psykologi George Weinberg on eri mieltä AP:n ratkaisun suhteen. Wainbergin mukaan sana kiteyttää koko asian - ja hänen mukaansa homofobia perustuu aina lopulta pelkoon. Ilmiölle ei Wainbergin mukaan ole muuta sanaa ja käsiterypäs on jo vakiinnuttanut paikkansa kielessä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Trans Media Watch -järjestön edustaja sanoo Gay Star Newsille, että nyt kielletyt sanat ovat yleisessä käytössä ja ne ymmärretään yleisesti. Vakiintuneiden sanojen kieltäminen johtaa pohtimaan, mitä muuta sanaa voisi käyttää.

AP:n uudet ohjeet puuttuvat myös esimerkiksi "islamofobia" ja "etninen puhdistus" -käsitteiden käyttämiseen.

Muutokset on tehty oppaan verkkoversioon ja ne tulevat mukaan painettuun versioon ensi vuonna.

Homofobia-käsitteen käyttökelpoisuudesta keskusteltu ennenkin

Homofobia ei ole lääketieteellisesti ajateltuna varsinainen "fobia", vaan paremminkin rasismiin tai seksismiin verrattava ilmiö. Lääketieteelliseen fobiaan liittyvä pelkotila on niin voimakas, että pelko-oireinen ei pysty sitä hallitsemaan. Homofobiassa kyse on lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä vastenmielisyydestä, inhosta, vihasta tai pelosta, jonka kohteena on homoseksuaalisuus tai homoseksuaaliset ihmiset.

On mahdollista, että joku ihminen tuntee homoseksuaalisuutta kohtaan niin voimakasta pelkoa, että tila on voimakkuudeltaan paniikkikohtausta vastaava. Yleensä kuitenkaan homon kohtaaminen ei aiheuta homofobikolle sellaista paniikinomaista tilaa, jonka esimerkiksi araknofobikko voi saada hämähäkin kulkiessa kädellä.

Usein perustellumpi termi homofobian asemesta olisi heteroseksismi, mutta se sisältää myös vahvan vastakkainasettelun miehisyyden ja naiseuden välillä, mitä homofobia ei välttämättä sisällä. Myös ilmaisuja homokammo, homopelko, homojen syrjintä, homoviha ja homovihamielisyys on käytetty toisinaan. Järjestäytyneenä ilmiönä kyseessä on homovaino.

Myös lesbot, biseksuaalit ja muut seksuaalivähemmistöihin sekä eri sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat homofobian kaltaista syrjintää.

Myös käsitettä Homo-ongelmaisuus on ehdotettu kuvaamaan tilaa, jossa jollakin yksittäisellä ihmisellä tai jonkin instanssin piirissä on ongelma suhtautumisessa homoseksuaalisiin ihmisiin tai homoseksuaalisuuteen ilmiönä.

Homo-ongelmaisuus ei ota kantaa suhtautumisongelman taustaan. Homo-ongelmaisuus voi kummuta esimerkiksi peloista, inhosta tai vihasta. Yleensä aina homo-ongelmaisuuden taustalla on ennakkoluuloja, väärinkäsitystä ja puutteellista tietoa. Myös maailmankatsomuksella perusteltua homo-ongelmaisuutta esiintyy.

Maailmankatsomuksesta lähtöisin oleva homo-ongelmaisuus saattaa toisinaan kohdistua myös omaan todelliseen homoseksuaaliseen suuntautumiseen tai epävarmuuteen omasta seksuaalisuudesta.

Homo-ongelmainen -käsitteen ilmaisi eduskunnan puhujapöntöstä Kristillisdemokraattien kansanedustajana toiminut Kari Kärkkäinen silloin kun Suomessa sorvattiin parisuhdelakia. Kärkkäinen peräänkuulutti halua ja taitoa käsitellä hankalia asioita, kuten homoseksuaalisia ihmisiä, jotka hänen arvionsa mukaan kärsivät psykoseksuaalisessa kehityksessä tapahtuneesta häiriöstä, joka puolestaan on syntynyt suhdeongelmista vanhempiin ja ikätovereihin. Ja että homoseksuaalista ihmistä voitaisiin auttaa "eheytymään lähimmäisyydellä". Kärkkäinen viittasi käsitteellään homoseksuaalisiin ihmisiin.

Homo-ongelmaisuus -käsite ei kuitenkaan käänny käyttökelpoisesti kaikkiin kieliin.

GayStarNews: Associated Press bans the word ´homophobia´
Politico: AP nixes ´homophobia´, ´ethnic cleansing´
Advocate: AP Denounces Homophobia — The Word, That Is

2 kommenttia

Minusta HOMOKAMMO on aika hyvä sana moneen tilanteeseen. Siinä tiivistyy se, että homokammoinen pelkää esim. homon koskettamista. Sen lisäksi sana tuo helposti mieleen kaasuKAMMIOt. Viime vuosina itäisessä Euroopassa ovat yleistyneet sen kaltaiset homovastaiset iskulauseet kuin KAASUA HOMOILLE tai KAASUKAMMIOON.
Ehdotan, että käytettäisiin "homo-ongelmaista" nihkeistä, "homovastaista" törpöistä ja "homovihaajaa" fanaatikoista.