Uudistuneen avioliittolain ensimmäinen päivä

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren

Samaa sukupuolta olevien avioliitot salliva lakiuudistus astui voimaan Suomessa keskiviikkona 1.3.2017.

Lain voimaantulopäivänä tiedotusvälineet ovat käsitelleet asiaa monin tavoin: on esimerkiksi haastateltu naimisiin aikovia pareja, kuvailtu pitkää prosessia lakiuudistuksen taustalla ja otettu esiin kirkossa aiheen ympärillä vellova keskustelu. Suomen avioliittolain uudistus on huomioitu myös monissa ulkomaisissa tiedotusvälineissä.

Maistraatit ovat kertoneet 32 samaa sukupuolta olevan parin aikeessta avioitua lain voimaantuloviikolla. Lisäksi monet rekisteröidyssä parisuhteessa eläneet parit muuttavat parisuhteensa avioliitoksi, kuten kansanedustaja Markku Rossi ja taiteilija Matti Kaarlejärvi. Nykyisin rekisteröidyssä parisuhteessa elävä mediapersoona Mikko Silvennoinen puolestaan kertoi Ylen A-studiossa avioituvansa tulevana kesänä. Britannian X Factor -kilpailussa menestynyt Saara Aalto puolestaan kosi kumppaniaan Meri Sopasta.

Keskiviikkona Helsingissä musiikkiteatteri Kapsäkissä järjestettävässä "Vihdoinkin vihille" -joukkovihkimistapahtumassa yhdeksän paria solmi avioliiton. Vihkimisen suoritti parin toiveen mukaan joko maistraatin henkikirjoittaja tai evankelis-luterilaisen kirkon pappi.

Vielä aamupäivällä maistraattien verkkosivuilla ladattavana oleva avioliiton esteiden tutkintapyyntölomake oli vanhanmallinen; siinä kysyttiin miehen ja naisen tietoja. Virhe korjattiin päivän aikana. Maistraateista pahoiteltiin virhettä. Uudessa versiossa ei puhuta sukupuolesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jotkut avioliittolain uudistumisesta hermostuneet ovat käyttäneet sosiaalisessa mediassa kovaa kieltä. Ja musiikkiteatteri Kapsäkin joukkovihkimistapahtuman järjestäjä kertoo saaneensa suotanaisia uhkailuja.

Pyykkinaruja sateenkaaren väreissä on esillä eri puolilla maata, esimerkiksi Helsingin Kaapelitehtaalla. Kyse on Heidi Lunabban ja Ilar Gunilla Perssonin yhteisötaidehankkeesta.
Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevan Clarion-ketjuun kuuluvan hotellin julkisivua valaistaan tasa-arvoisen avioliittolain kunniaksi viikon ajan sateenkaaren väreissä vaihtuvin valoin. Hotelli on kertonut yrityksen perustaviin arvoihin kuuluvan tasa-arvon. Kesällä yritys aikoo osallistua Helsinki Prideen.
Teleoperaattori Sonera ilmaisi kantansa tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloon tuomalla Facebook-sivulleen sateenkaaren värit lakiuudistuksen voimaantulopäivänä. (kuvakaappaus Soneran FB-sivuilta)
VR ja Kivimiehet tahtovat. (kuvakaappaus Twitteristä)
Vaasan onnittelee. (kuvakaappaus Twitteristä)
Fazer onnittelee (kuvakaappaus Twitteristä)

Seta toteaa avioliittolain uudistuksen olevan merkittävän virstanpylvään. Setan verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessa todetaan, että tänään levähdämme ja juhlimme rakkautta ja yhdenvertaisuutta. Huomenna jatkamme töitä sen puolesta, ettei ketään syrjitä seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun, sukupuolipiirteiden tai perhemuodon takia, ei Suomessa, eikä muualla maailmassa.

*

Viimeinkin totta: samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia Suomessa avioliiton

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!