USA:n olympiajoukkueeseen kuuluva naisjalkapalloilija Megan Rapinoe tuli kaapista

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Juhani Viherlahti
Jalkapalloilija Megan Rapinoe edustaa maataan Lontoon kesäolympialaisissa 27. heinäkuuta - 12 elokuuta 2012 (Kuva: out.com)

Megan Rapinoe on menestyksekäs pelaaja USA:n naisten jalkapallossa ja edustaa maataan Lontoon olympialaisissa. Rapinoe tuli nyt kaapista ulos.

Hän kertoo ettei ole koskaan salannut mitään. Kukaan ei vain ole tullut häneltä kysymään suoraan asiaa. "Arvelen heidän halunneen olla kohteliaita ja odottaneen minun itse sanovan 'Olen homo.' Ja asia on todella näin. Tiedoksi: Minä olen homo."

Hänellä on naiskumppani, joka on australialainen jalkapallonpelaaja. Haastattelussa Rapinoe valittelee sitä, että he voivat tavata varsin harvoin hänen uransa vuoksi. Kumppaninsa hän on jo esitellyt perheelleen viime jouluna.

Rapinoe arvioi homouden olevan naisurheilussa paljon helpommin hyväksytty asia kuin miesten puolella. Hän pitää tilannetta miesten kannalta hyvin valitettavana.

Rapinoella on laaja ja innostunut kannattajajoukko. Saksassa miesfani oli antanut tatuoida Rapinoen kuvan pohkeeseensa. Sitä palvonnan kohde oli pitänyt hieman kummallisena.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Henkilöjuttu Megan Rapinoesta out.com -verkkolehdessä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!