Unkari: Oikeuden päätöksessä asiat kääntyivät päälaelleen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1
Täällä kaukana pustalla elää vahvana vanha yltiöisänmaallinen henki

Syrjäisessä Sajóbábonyn unkarilaiskylässä Unkarin kaarti kokoontui pelottelemaan romaniasukkaita. Oli marraskuu 2009. Unkarissa oli juuri tapahtunut romaneihin kohdistunut murhasarja, kun neljä aseistettua miestä oli kierrellyt romanialueilla tappamassa romaneja. Nyt Sajóbábonyssa romanit päättivät puolustautua. Yhdeksän miehen ryhmä otti mukaansa keppejä ja rautatankoja ja lähti valvomaan omaa asutusaluetta. Illan pimeydessä lähestyi auto, jossa oli kaksi miestä. Romanit hyökkäsivät auton kimppuun ja löivät ikkunat säpäleiksi. Sisällä olleet olivat Unkarin kaartin miehiä, ja he pakenivat vähin vammoin.

Asia meni oikeuteen. Oikeudessa romanit saivat rajusti kovennetun rasismituomion. Kyseessä oli englanninkielisen politiikkasivuston mukaan “crimes against the nation”. Romanit olivat käyneet rasistiseen hyökkäykseen ”kanta-unkarilaisia” vastaan. Vankeusrangaistukset vaihtelivat 2 ½ vuodesta 4 vuoteen vankeutta.

Asiasta valitettiin, ja yllätykseksi rasismituomio säilyi ja rangaistukset kovenivat. Maanantaisessa valitustuomioistuimen tuomiossa romanien rikoksia pidetiin niin katalina, että vankeudet pitenivät vuodella. Tuomiosta ei voi valittaa.

Unkarissa on kansalaisoikeuksia valvova järjestsö TASZ, joka vastaa USAn ”American Civil Liberties Unionia”. Se on kritisoinut päätöksen perusteita. Romanit eivät hyökänneet auton kimppuun sen vuoksi, että sisällä istuvat olivat ”aito-unkarilaisia”, vaan koska he olivat Jobbik-puolueeseen kuuluvia Unkarin kaartin jäseniä. Taustana oli pelko väkivallasta romaneja vastaan.

Asioita on ennenkin käännetty tarkoituksellisesti päälaelleen. Budapestin Priden aikaan pari vuotta sitten äärikansalliset vastamielenosoittajat yrittivät hyökätä prideen osallistuneen itävaltalaisryhmän kimppuun, itävaltalaisten kertoman mukaan. Poliisi tuli selvittelemään tilannetta, ja äärikansalliset suureen ääneen väittivät itävaltalaisten hyökänneen rauhanomaisten äärikansallisten kimppuun. Apuun olivat rientäneet ”sattumalta paikalla olleet” Jobbik-puolueen lakimiehet. Yksi itävaltalainen pidätettiin, mutta koskaan ei ole tullut oikeudenkäyntiä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Muuallakin asioita yritetään kääntää päälaelleen. Suomessa viime aikoina on puhuttu, että heteroväestön sananvapaus ja asema on heikentynyt ja heterous ja perinteinen perhe on uhattuna. Homoille annetaan media-aikaa ja heterot joutuvat vaikenemaan. Kun vähemmistöjä suojellaan laeilla, asia on käännetty vastustajien joukossa niin, että homot saavat etuoikeuksia ja heistä on tehty kunniakansalaisia.

Unkarissa Jobbik on äärikansallinen puolue, jolla on n. 15%:n kannatus. Propagandassa olennaisena osana on ”romanirikollisuuden torjunta”. Jobbikilla ja osalla perussuomalaisista on samantyyppisiä ajattelutapoja. Jobbik on mielenosoituksilla ja parlamentissa pidetyillä puheilla vaatinut mm. Unkarin kansallisteatterin ”homoksi tunnetun” johtajan eroa (johtajan pesti päättyi menneenä kesänä).

Unkarin kaarti on Jobbikia lähellä oleva ”puolisotilaallinen” kaarti, joka kutsuu itseään vapaaehtoisten santarmijoukoksi. Kaarti on juutalaisvastainen, homofobinen, ksenofobinen ja äärikansallinen joukko. Unkarin kaarti on järjestänyt erilaisia pelottelutapahtumia romanien asuma-alueilla. Myös Budapestin Priden aikaan se on ollut näkyvillä.

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • puppeliassi
  • 3.10.2013, 14.13
porukka käy fasistien kimppuun jotka tappanut rasistisesti monia ja heitä syytetään rasismista? natsi saksassakin varmaan joku juutalainen vetänyt natsia turpaan ja saanut syytteet turhasta provosoinnista ja ylemmän herrakansan vastustamisesta.