TV-vinkki: Stacey Dooley, Eheytymisterapiaa

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Sami Mollgren
  • 2

Vuonna 1987 syntynyt brittidokumentaristi Stacey Dooley perehtyy nimikkosarjassaan nuorten elämään eri maissa. Nuoret amerikkalaiset -kokonaisuuteen kuuluva Eheytymisterapiaa-niminen jakso nähdään keskiviikkona 2. huhtikuuta.

Siinä Dooley tapaa kristillistä muutosohjelmaa läpikäyviä nuoria homomiehiä USA:ssa. Muutosohjelman tavoitteena on muuttaa miehet heteroiksi. Ohjelman esittelytekstin mukaan muutosohjelman johtohahmot ylistävät menetelmää, osa entisistä osallistujista on eri mieltä.

Kevään mittaan, 26.3. - 14.5.2014, Yle TV2:lla esitetään keskiviikkoiltaisin kello 22.05 alkaen kahdeksan Dooleyn tekemään dokumenttia. Myöhemmin niitä kerrotaan olevan luvassa lisää.

Sarjan muut aiheet vaihtelevat laittomasta maahanmuutosta talousromahduksen aikaansaamaan työttömyyteen ja äärimuslimeihin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös eheytysterapiajakson sisältävän Nuoret amerikkalaiset -kokonaisuuden osat katsottavana Yle Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Yle TV2: Stacey Dooley: Uuden polven Theroux?

2 kommenttia

Aihettahan on tuotu elokuvissa ja tv:ssä esiin jo pitkään - monet meistä ovat varmasti nähneet mm. jenkkiläisen Latter Days -leffan.
http://www.youtube.com/watch?v=4M77ATX4IXE
... life is like a mass of dots ... all connected
http://www.youtube.com/watch?v=6U7or5hxlDM
...
http://www.youtube.com/watch?v=6HgZXjAQXqI
http://www.youtube.com/watch?v=lAYObjNwcYI

- - -
Aviohomo lekuri Christian Jessen Brittilandiassakin pureutui aiheeseen
http://www.pinknews.co.uk/2014/01/23/tv-doctor-christian-jessen-to-try-to-cure-himself-of-being-gay-in-new-channel-4-show/
https://static-secure.guim.co.uk/sys-images/Guardian/Pix/pictures/2014/3/18/1395164475770/Dr-Christian-Jessen-014.jpg
http://lh6.googleusercontent.com/-E46axsU9K9g/T-r4lzC0o4I/AAAAAAAAmUM/vKKKjANA3n8/s1600/IMG_0001.jpg
http://www.pinknews.co.uk/2014/03/21/dr-christian-jessen-dismisses-telegraph-criticism-channel-4-gay-cures-documentary/

James Francohan on kastaamassa jälleen hlbt-teemaista tulevaa elokuvaa, joka kertoo ex-gay-aktivisti biseksuaali Michael Glatzesta, josta sittemmin tuli homo-eheytysliikkeen mannekiini.

http://www.pinknews.co.uk/2014/04/01/james-franco-to-play-former-gay-activist-michael-glatze-in-new-film/

http://www.truthwinsout.org/pressrelease/2013/12/38261/

- - -

Vaikka Venäjän hlbt-ihmisoikeustilanne on kurjistunut viime vuosina, löytyy sylttytehtaita siihenkin liittyen paljolti syvältä Yhdysvalloista ja kansainvälisestä homo-vihajärjestö"mafiasta", suurine rahoineen ja huonoine moraaleineen.

http://www.motherjones.com/politics/2014/02/world-congress-families-russia-gay-rights

Mutta tottakai urheutta löytyy Venäjän hlbt-ihmisiltä, koska onhan sielläkin kyse perusihmisoikeudesta rakastaa

http://www.themoscowtimes.com/news/article/5-heroes-of-russias-gay-rights-movement-photo-essay/486061.html

- - -

Homo-vihasaarnaaja Scott Livelyhän saarnasi Ugandassa juuri vähän ennen, kuin siellä tehtiin homovihalakiesitys

http://www.pinknews.co.uk/2014/04/01/watch-scott-lively-preaches-hate-in-uganda-before-anti-gay-law-proposed/

Kommenttia muokattu: 02.04.2014 klo 20:03
Yle tv2:lla 2012 syksystä lähtien myöhäisillassa / puolenyön maissa pyörinyt britti-scifi-draamakomediasarja Misfits on viime aikojen 5. kauden jaksoissa tarjonnut vallan erilaisia lähestymistapoja homo-temantiikkaankin.

Sarjahan kertoo viidestä nuorehkosta ihmisestä, jotka suorittavat yhdyskuntapalvelua kuvitteellisessa Lontoon lähiössä. Nuoret (ja aika monet muutkin sarjan henkilöt) saivat erinäisiä yliluonnollisia kykyjä oudon ukkosmyrskyn seurauksena.

Sarjan Suomessa nyt menossa olevan vaiheen näyttelijäkastia:
http://joseph-gilgun.com/wp-content/uploads/2014/02/Image00015.jpg
(yläkuvassa vas. Rudy Wade, Jess, Finn Samson, Abby Smith ja Alex)
http://idiotbox.co.uk/wp-content/uploads/2013/11/misfits-5.6.png

Viime aikojen jaksoissa esim. Rudy Wade oli aikeissa kertoa vanhemmilleen jotain itsestään ... ja vanhempansa ottivat aloitteen ja arvelivat hänen kertovan olevansa homo ja että se on ihan ok. Noh sitä Rudy ei ole, vaan hän on sekä persoonaltaan että välillä fyysisestikin jakautunut persoonallisuus, ei vain kahteen vaan kolmeen persoonaan, hyvään ja pahempaan puoleensa, sekä psykopaattipuoleensa - isänsäkin on jakautunut kahteen persoonaan.
http://e4-misfits.wikia.com/wiki/Rudy

Sarjan Finn Samsonin valtasi paholainen, mutta pelastukseksi siihen tuli lopulta sarjan Alex, jolla on yliluonnollinen kyky parantaa ihmisiä kaikenlaisista kehonvaivoistaan panemalla heitä kalullaan. Noh, Alex tietenkin vapauttaa Finninkin paholaisesta panemalla häntä pyllyyn - eli ei varmasti ihan jokaiselle "homoeheytysterapioijalle" ensimmäiseksi mieleen tuleva asia vapauttaa ihmiset paholaisen kynsistä, mutta tuossa Misfits-sarjassa hyvin paremminpäin käännetty juttu.
http://e4-misfits.wikia.com/wiki/Alex

Sarjasta Suomessa nyt näytettävässä vaiheessa on menossa juttu, jossa yliluonnollisia kykyjä omaavien keskusteluterapiaryhmässä oleva Stuart (jolla on yliluonnollinen "kyky", homona, siirtyä samantien kaappiin, kun hän ei myönnä olevansa homo) kertoo kyvystään Finnille, joka samantien neuvookin häntä menemään Alexin juttusille ; )
Noh, Stuartin kyky saa helpotusta myöhemmin Gregin kanssa seurustelusta...
http://img1.wikia.nocookie.net/__cb20131130162610/e4-misfits/images/b/b1/BZwNelRIYAAgYB3.jpg
http://e4-misfits.wikia.com/wiki/Stuart
http://e4-misfits.wikia.com/wiki/Greg

Misfits:ssä on Suomen jaksoissa tällä hetkellä myös lesboja/biseksuaaleja. Lauralla on kyky luoda mielikuvitushenkilöitä, joten hän on luonut Abby:n.
http://e4-misfits.wikia.com/wiki/Laura
http://e4-misfits.wikia.com/wiki/Abby

hlbt-ihmisiä on (ollut) sarjassa muitakin http://e4-misfits.wikia.com/wiki/Category:LGBT_individuals

hlbt-temantiikkaa saa siis media-sarjoihin hyvin mukaan uusinkin näkökulmin : )

Kommenttia muokattu: 02.04.2014 klo 19:03