Tutkimustulokset tilaajan toivomusten mukaan

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • vaeltaja2006
  • 3

Kesäkuussa 2012 herätti melkoista huomiota Texasin yliopistossa tehty tutkimus sateenkaariperheiden ja heteroperheiden lasten menestymisestä myöhemmässä elämässä. Nyt on löytynyt lisää tietoa tutkimuksen taustoista.

Tutkimuksen teki sosiologian professori Mark Regnerus. Hän yritti väittää todeksi, että lesbo- ja homovanhempien lapset selviävät elämässään huonommin kuin heteroperheiden lapset. Oli 3000 kyselylomaketta ja vastaajina 18-39 -vuotiaat aikuiset. Lomakkeessa kyseltiin heidän lapsuudenkodistaan, vanhemmistaan ja myöhemmästä elämästä. Johtopäätös oli, että sateenkaariperheiden lapset eivät menestyneetkään elämässään niin hyvin, kuin on aikaisemmin annettu ymärtää.

Tutkimusta kritisoitiin paljon. Erityisesti kiinnitettiin huomio siihen, että otokseen sisältyi hyvin vähän sateenkaariperheiden lapsia. Vain 40 henkilöä ilmoitti eläneensä sateenkaariperheessä yli kolme vuotta. Arvostelijoiden mukaan tutkimus lähinnä kertoi, että aviokriisit aiheuttavat lapsille ongelmia. Syksyllä Regnerus pehmensi omia tulkintojaan.

Nyt, kun USAn Korkeimmassa oikeudessa käsitellään ns. DOMAn perustuslaillisuutta, tutkimus on taas pulpahtanut esiin. DOMA takoittaa: Defence marriage act eli liittovaltion laki ei tunnusta samaa sukupuolta olevien liittoja. DOMAn puolustajat vetoavat Regneruksen tutkimukseen. Myös roomalaiskatolinen kirkko Amerikassa on vedonnut Regneruksen tutkimukseen, kun se haluaa tukea homovastaisille kannoilleen.

Tutkimuksen julkitulo juuri viime kesänä ei ollut sattumaa. Ajankohta oli valittu niin, että tutkimus on käytettävissä, kun Korkeimmassa oikeudessa aletaan käsitellä DOMAa ja Kalifornian kansanäänestyksen laillisuutta. Kaliforniassa kansanäänestyksellä 2008 kiellettiin samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

"American Independent" ja "Huffington Post" onnistuivat selvittämään, että tutkimuksen rahoittaja Witherspoon-Instituutti halusi tämän ajankohdan, jotta voitaisiin vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja Korkeimpaan oikeuteen. Instituutin johtaja oli toivonut, että tutkimuksen tuloksena sateenkaariperheet näyttäytyvät huonossa valossa.

Tutkimus julkaistiin Social Science Research -lehdessä, mutta päätoimittaja puolustautuu, ettei hän tiennyt tutkimuksen ja rahoittajien yhteyksistä.

(QueerNews)

Huffington post
Ranneliikkeen uutinen

3 kommenttia

Ei_avioliittoja_homoille on viitannut tähän yhteen ainoaan roskatutkimukseensa jo kaksi kertaa. Siinä siis "sateenkaariperheitä" edustivat yksinomaan avioeroperheet joissa toinen vanhemmista oli jättänyt puolisonsa ollakseen samaa sukupuolta olevan kanssa, jotta ne näyttäytyisivät huonossa valossa. Säälittävää puoskarointia. Tässä sen huomaa, miten EAH:n kaltaiset homovihaajat alentuvat todellisuuden vääristelyyn. Hävettääkö se oma homofobisuus noin paljon?
  • 2 / 3
  • puppeliassi
  • 12.3.2013, 14.35
kauhean montaa tutkimusta ei ole joiden mukaan samaa sukupuolta olevat vamhemmat olisivat huonompia, vain muutama random tutkijaa joita ei kukaan tunne toisin kuin homovanhempia tukeneita tutkiat on tunnettuja.