Tulevan pää- tai ulkoministerimme ajatusmaailma

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 1

Tuoreissa ennusteluissa useimmiten ulkoministeriksi kevään 2015 vaalien jälkeisessä hallituksessa arveltu Timo Soini on ottamassa seksuaalivähemmistöt yhä enemmän vaaliteemakseen.

Plokissaan 28.10.14 Soini latasi "...Perinteinen avioliitto, perheiden itsemääräämisoikeus ja yksityinen omistusoikeus ovat vapaan yhteiskunnan perustekijöitä. Niiden puolesta taistelen. Niin kovaa kuin sielu sietää ja se sietää paljon..."

Viholliskuvaan kuuluvat "kulttuurimarxilaiset". Nimike ilmeisesti kattaa esimerkiksi homojen oikeuksien puolustajat.

Per Stenbäck kirjoitti tällä viikolla HBL:ssä Suomen mahdollisesti muuttuvan jälleen pitkän tauon jälkeen työvoimaa ja muuttajia luovuttavaksi maaksi. Stenbäckin perusteet olivat lähinnä taloudellisia. Jos työpaikkoja ei synny, työllistymiseen ulkomailla pystyvät alkavat poistua. Ja nykytilanteessa lähtijät olisivat koulutettuja suomalaisia. Stenbäckin aloittamaan keskusteluun on lisättävä myös ns arvopakolaisuus. Tietenkin lähtöperusteeksi voi muotoutua myös konkreettinen syrjintä tai väkivalta.


Mutta mahdollinen Soini-Sipilä -johtoinen Suomi alkaa näyttää aate- ja ajatusmaailmataan sellaiselta, että mobiili, liberaali, länsieurooppalainen suomalaisuus voi alkaa vuotaa maasta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Muutama vuosi sitten Suomessa ei otettu todesta Putinin puheita Venäjän tulevaisuudesta. Sanottiin, että puheet ovat vain "kotimaiseen käyttöön". Soinista on sanottu hänen viestittävän jyrkästi lähinnä "omiaan" varten, mutta muuten on ihan järkevä ja salonkikelpoinen. Johtopäätös ei ole välttämättä oikea.

Soinin sivut

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • puppeliassi
  • 29.10.2014, 21.37
Breivik puhui myös kulttuurimarxisteista, aika jännä että soini uskaltaa noin sanoa koska persuja ei kauhean maltillisina pidetä.