Tom of Finlandista elokuva

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 5
Ruutukaappaus TOM-elokuvan trailerista

Taiteilija Touko Laaksosesta eli Tom of Finlandista on tekeillä elämäkerrallinen fiktioelokuva. Kuvausten on määrä alkaa keväällä 2014 ja ensi-ilta on vuonna 2015. Elokuvahankkeen taustalla on suomalainen Special Film Company.

Elokuva toteutetaan riippumattomana kansainvälisenä yhteistuotantona: budjetista puolet tulee ulkomaisilta yhteistyökumppaneilta ja loput kerätään yksityisiltä sijoittajilta.

Työnimellä "Tom" olevan elokuvan ohjaavat Vesa Kuosmanen ja Henri Huttunen. Pääosaa esittää Olli Rahkonen ja Toukon nuorta rakastajaa Veliä esittää Martti Manninen.


Päivitys 18.40: Helsingin Sanomat kirjoittaa, että lehden tietojen mukaan hankkeelta puuttuvat elokuvaoikeudet Tom of Finland -tavaramerkkiin, sillä taiteilija siirsi ennen kuolemaansa töidensä oikeudet Los Angelesissa toimivalle säätiölle. Tom of Finland Foundationin kanssa elokuvaa on tekemässä Helsinki-filmi. Tuottaja Aleksi Bardy kertoo Helsingin Sanomien mukaan, että projektia on viety eteenpäin vuoden verran ohjaaja Dome Karukosken kanssa ja käsikirjoittaja on jo kiinnitettynä.


Touko Laaksonen, taiteilijanimeltään Tom of Finland syntyi toukokuun 8. päivänä 1920 Kaarinassa Turun lähellä. Hän on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaistaiteilijoista ja hänen töitään on esillä esimerkiksi New Yorkissa Modernin taideen museo MoMA:n kokoelmissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tom of Finland kuvasi töissään miesvartaloita hyvin eroottisesti. Hänen kuvansa esimerkiksi tukkimiehistä, moottoripyöräilijöistä ja merimiehistä ovat täynnä liioittelua: metallinkovat vartalot, ylisuuret elimet. Kuvien hahmoja yhdistää se, että näiden ilmeet ovat myönteisiä.

Ilppo Pohjolan ohjaama Tom of Finlandista kertonut Jussi-palkittu dokumentti Daddy and the Muscle Academy valmistui vuonna 1991, vain hieman ennen taiteilija Touko Laaksosen - Tom of Finlandin kuolemaa.

www.specialfilmcompany.fi
Yle: Taiteilija Tom of Finlandista tehdään elokuva
HS: Tom of Finlandista vireillä kaksikin elokuvaa
www.facebook.com/tomthefilm

5 kommenttia

Tuo Special Film Companyn fiktiivisen elämänkertaeolkuvan teaseri tuntuisi henkivän ainakin sitä Touko Laaksosen esiintuomaa häpeilemättömyyttä homoista ja jotain sellaista, jota maailman kiinnostuksen saavalta ToF-elokuvalta voisi toivoa.
Toukosta ei kannata tehdä liian karun realistista elokuvaa, koska hän on niin vahvasti taiteensa kautta elävä hahmo. Bardy ja Karukoskikaan eivät ole onnistuneet kaikissa töissään, joten jos he elokuvahankkeessaan jatkavat ja mikäli Special Film Companyn elokuvahanke kariutuisi ja jos heidän ideoitaan ei otettaisi mukaan, voisi siinä mennä Suomi-filmiltä tilaisuus sivu suun. Näyttelijävalinnatkin vaikuttavat oikein hyviltä tuossa Special Film Companyn teaserissa.

Tässä kuva Touko Laaksosesta yhdessä ilmatorjuntayksikkönsä sotamiesten kanssa - hänhän oli luutnantti http://worldoftomoffinland.com/insider_trading_tof/wp-content/uploads/2011/06/WB_27.01.jpg
Ja josssei häntä kuvasta muuten tunnista, niin hän on takarivissä oikealla, eli kuvassa enintään 23-24-vuotiaana.

Toukohan toimi Jatkosodassa aluksi Helsingissä ilmatorjunnassa, saaden Vapaudenristin venäläiskoneen pudottamisesta. Jatkosodan loppuvaiheessa hän oli reilut kaksi kuukautta Viipurinlahden taisteluissa, eli Jatkosodan lopun torjuntataisteluissa.
Joku on joskus ihmetellyt sitä, miksei - tai ettei - Touko ole kertoillut noista rintama-ajoista paljoakaan ja syy siihen löytynee ehkä tästä
http://www.worldoftomoffinland.com/tomsblog/?p=2598

Toukon omaäänisiä haastatteluita, hänen 70-vuotispäiviensä tiimoilta 1990
http://ranneliike.net/media-arkisto/lista/41
(hänhän sairasti, tupakointinsa seurauksena, keuhkoahtaumatautia, mihin sitten 1991 kuolikin).

Tom of Finland -tavaramerkkioikeudet omistava Tom of Finland Foundationhan Kaliforniassa markkinoi ToF:a liki amerikkalaisena taiteilijana
http://www.worldoftomoffinland.com/tomsblog/?p=7775
Touko's bio by http://tomoffinlandfoundation.org/foundation/touko.html

Kommenttia muokattu: 10.04.2013 klo 01:34
Toivottavasti Special Film Company pääsee ToF-säätiön kanssa sopimukseen tekijänoikeuksista ja löytää riittävän rahoituksen filmin tekemiseen. Teaserin perusteella tekijöillä on juuri sopiva pilke silmäkulmassa homman tekemisessä. Elämänkertojen perusteella myös taiteilijalla itsellään oli pilkettä silmäkulmassa niin tekemisissään kuin jutuissaankin.