Tom of Finlandille esitetään katua Turkuun

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2

Turkulainen kaupunginvaltuutettu Niina Ratilainen (vihr) esittää, että Turun ja Kaarinan välinen tie- tai katuyhteys nimettäisiin Tom of Finlandin mukaan.

Asiasta kertoo paikallislehti Aamuset.

Tom of Finland eli Touko Laaksonen syntyi Kaarinassa vuonna 1920 ja opiskeli Turussa.

Ratilainen toteaa, että Suomen satavuotisjuhlaan valmistautuessa monessa kaupungissa on vireillä rakennetun ympäristön nimeämistä kaupungin historiaan liittyvän merkkihenkilön mukaan.

- Touko Laaksonen on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita ja vaikka kulttuuripääkaupunkivuonna Turussa nähtiin merkittävä Tom of Finland näyttely ja vuonna 2017 Turun kaupunginteatteri luo itsenäisyyden juhlavuoden virallisessa ohjelmassa Laaksosen elämästä ja työstä kertovan musikaalin, ei Turussa ole omistettu taiteilijan kunnioittamiseksi omaa paikkaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ratilainen muistuttaa Laaksosen olleen maailmalla hyvin arvostettu taiteilija, mutta Suomessa tuntematon.

- Tom of Finlandin taide on merkittävä tasa-arvon edistäjä, ja Laaksosen työ rohkaisi ja loi uutta kuvaa seksuaalivähemmistöistä aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos. Tom of Finland on ollut suuri vaikuttaja homojen aseman ja vapauden edistämisessä.

Ratilainen esittää, että ensisijaisena vaihtoehtona nimeämiselle on löytää Kaarinan kaupungin kanssa yhdessä katu tai tie, joka muutetaan Tom of Finlandin tieksi kuvaamaan Touko Laaksosen tietä Kaarinasta Turun kautta yhdeksi maailman tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista.

niinaratilainen.fi: Kaarinasta Turkuun Tom of Finlandin tie
Aamuset: Ratilainen nimeäisi Turun ja Kaarinan välisen tie- tai katuyhteyden Tom of Finlandin mukaan

2 kommenttia

Tuossa on ideaa.

Touko kait kävi koulua Turussa, mutta opiskeli Helsingissä.
Kaarinasta näyttääkin löytyvän jo "Toukotie", Kesämäen omakotialueelta. Ei tosin läheltäkään Toukon syntymäkotia.