Tiina Rosenberg eroaa taideyliopiston rehtorin virasta

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 2
Tiina Rosenberg Tahdon2013-kampanjan alkutilaisuudessa

Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg ilmoitti tiedotteessa iltapäivällä, että hän jättää virkansa. Hän kertoo, että nyt on oikea aika lähteä – oikea aika sekä hänelle itselleen että taidekorkeakoululle. Rosenberg on tullut tunnetuksi mm. feministinä ja queer-kulttuurin puolustajana.

Tiina Rosenberg aloitti taidekorkeakoulun rehtorina vuonna 2013. Hänen vauhdikkaita puheenvuorojaan on kuultu mm. ruotsinkielisen sateenkaariviikonlopun aikana, Sivuaskel-festivaalin aikaan ja Tahdon2013 -alkutilaisuudessa. Rosenbergin kirjallisessa tuotannnossa on muutama queer-teoriaan liittyvä tai sitä sivuava teos, ainakin Queerfeministiska agenda (2002) ja suomenkielinen Arvot mekin ansaitsemme (2014), joka käsittelee demokratiaa, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Rosenberg oli 1990-luvulla Tukholmassa mukana ryhmissä, jotka loivat queer-feminististä teoriaa. Hän oli myös perustajajäsenenä ruotsalaisessa puolueessa Feministiskt initiativ.

Tiina Rosenberg on kiinnostava luennoitsijana. Pari vuotta sitten Sivuaskel-festivaalilla hän luennoi mm. vogue-tanssista ilmiönä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Helsingin sanomien tuoreessa kommentissa sanotaan, että ovet ovat varmaan paukkuneet. Rehtorin tehtävä ei ole ollut helppo, kun alaisuudessa on monta taiteen alaa. Aina jotkut ovat kokeneet jääneensä vähemmälle. Kuitenkin on pidetty Rosenbergin avoimmuudesta ja alaisten sitouttamisesta.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1433125515099
En kyllä kauheasti lähtisi hehkuttamaan Rosenbergin puolesta. Helsingin sanomissakin mainittu, Rosenbergin siunaama, kansanmusiikin professorin valintaprosessi oli täysin käsittämätön. Virkaa hoitanut pätevä hakija sivuutettiin viran täytössä ja virkaan valittiin henkilö, jolla ei valintahetkellä ollut vielä tohtorin tutkintoa suoritettuna. Vuotta aiemmin musiikkikasvatuksen puolella sivuutettiin ainut virkaan pätevä hakija epäpätevällä hakijalla, kun valittu sattui olemaan ao. osaston johtajan kaveri. Rosenberg siunasi tämänkin! Joutaa mennä tuollainen rehtori.