
Lauantain aamupäiväbrunssilla oli teema: ikääntyvien HLBTI-ihmisten tarpeet. Seta on käynnistänyt "Yhdenvertainen vanhuus" -projektin, joka tekee selvityksiä ja levittää tietoa.

Perjantai-iltana klo 21 alkaen väki oli kokoontunut Helsingin Johanneksen kirkkoon iltayön messuun. Äänikuvia ja haastatteluja.

Regnbågshelgen-tapahtuma käynnistyi torstai-iltana. Karhupuiston Kulmakahviossa oli "total makeover", maskeerausstudio, jossa rikottiin perinteisiä hyvän maun rooleja. Paneelikeskustelun teemana oli: Kuka päättää kauneus- ja rumuuskäsityksistä.

Tukholman keskustan kadut täyttyivät lauantaina 4. elokuuta ihmisistä, kun pride-viikko huipentui pride-paraatiin. Paikalla ollut ranneliike.netin kuvaaja kuvaili tunnelmaa hyvin myönteiseksi.

Tärkeää asiaa aiheesta, joka meillä jokaisella on edessämme jonain päivänä, tarve hoivaan ja huolenpitoon kun itse ei enää jaksa.

Helsinki Priden ruotsinkielisessä kirjallisuustapaamisessa vieraina olivat Kristofer Folkhammar (Ruotsi), Emma Juslin (Suomi) och Leonora Christine Skov (Tanska). Puhuttiin HLBTI-kirjallisuuden merkityksestä.

Pride-viikolla esitellään monenlaista queer-kulttuuria. Kiasman seminaarissa pohdittiin, millaista queer-kulttuuria kaivattaisiin. Kulttuuria kaikille -projektissa queer-kulttuuri on yksi painopistealue.

Tänään järjestettiin sateenkaarimessu Riihimäellä. Päivän evankeliumitekstinä oli ns. lähetyskäsky. Raamattu tarjoaa rakkauden sanomaa. Myös vihamies ja piinaaja on lähimmäinen, jonka puolesta pitää rukoilla.

Näkymättömästä näkyväksi -luentosarjan viimeisessä osassa keskusteltiin samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta.

16.5. Helsingissä järjestetyn kansainväliseen homofobian vastaiseen päivään liittyvän 1705-tapahtuman ääni- ja videotallenteet on nyt katsottavissa ja kunneltavissa media-arkistossa.

Teologian tohtori Vesa Hirvonen ja pastori Arja Penttinen alustivat luentosarjassa aiheesta: "Homoseksuaalinen rakkaus kirkoissa".

Seminaarisarjassa Näkymättömästä näkyväksi professori Martti Nissinen ja pastori Jaakko Hyttinen tarkastelivat homoleimojen rakentelua.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksista on alettu puhua hyvin äskettäin. Meillä perustuslakivaliokunta arvioi perustuslain 6 pykälän, 2. momentin vaikutusta. Tässä asiassa näkemykset yhteiskunnassa muuttuvat vähitellen. Keskustelun loppuosa

Tampereen keskusteluillassa puhuttiin siitä, miten kielteisiin mielipiteisiin voitaisiin vaikuttaa myönteisessä hegessä. Tässä on keskustelun alkuosa

Tänään Tampereella keskustellaan tasa-arvoisesta avioliittolaista. Paikalla on mm. pari kansanedustajaa. Lakialoite on jätetty viime viikolla, mutta mikä on sen tuleva kohtalo. Allekirjoituksia on vähemmän kuin toivottiin.
Helsingin kaupunginkirjasto on nyt kevätkaudella järjestänyt kolme tilaisuutta, joissa käsitellään "Kaikki muuttuu paremmaksi" –kampanjaa. Eilen viimeisessä tilaisuudessa virisi jälleen kiinnostava keskustelu.
Ulkoministeri Alexander Stubb nimitettiin homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilääksi kun 1705-tilaisuus järjestettiin kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä 17.5.2008 Helsingin ydinkeskustassa, Pääpostitalossa.