Tampereella sateenkaariparaatiin osallistui muutama sata henkeä

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Lauantaina Tampere Pride -Kulttuuritapahtuma ja Sateenkaarifestivaali -tapahtuman yhteydessä järjestettyyn paraatiin osallistui noin 300 henkeä. Tullikamarin aukiolta liikkeelle lähteneen paraatin määränpäässä Koskipuistossa järjestettiin puistojuhla.

Tampere Pride -Kulttuuritapahtuma ja Sateenkaarifestivaali käynnistyi Tampereella torstaina 16. heinäkuuta ja jatkuu sunnuntaihin 19.7. asti.

Tapahtuman järjestää Tampere Pride ry, joka on järjestänyt vastaavanlaisen tapahtuman Tampereella vuodesta 2010 lähtien. Tänä vuonna ohjelmaan kuului ensimmäistä kertaa paraati.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Tampereella vietettiin alkukesästä myös Pirkanmaan Setan järjestämää Pirkanmaan Pride -tapahtumaa. Kesäkuun 6. päivänä järjestettyyn Yhdessä olemme enemmän -teemaiseen pride-kulkueeseen osallistui noin tuhat henkilöä. Pirkanmaan Seta - aiemmalta nimeltään Tampereen Seta - on järjestänyt pride-tapahtuman myös kahtena aiempana vuonna, ja myös vuonna 2005, jolloin Suomessa pride-tapahtumat järjestettiin vuorovuosin Helsingissä ja jossain muussa Suomen kaupungissa.

Tampere Pride -Kulttuuritapahtuma ja Sateenkaarifestivaali käynnistyy torstaina
Pirkanmaan pride huipentui kulkueeseen ja päätapahtumaan

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!