TAHDON – tanssihaaste on käynnistetty

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 1

Suomi 100 – Sateenkaaren väreissä juhlistaa viiden päivän päästä voimaan tulevaa tasa-arvoista avioliittolakia julkaisemalla musiikkivideon Tero Hetero feat. Hildá – Tahdon. Samalla työyhteisöt, kaveriporukat ja yksittäiset ihmiset haastetaan mukaan opettelemaan videon koreografia ja tanssimaan kappale videolle.


Avioliittolain muutos tulee voimaan ensi keskiviikkona, ja silloin on odotettavissa monenlaisia juhlia ja spontaaneja tapahtumia. Tämä musiikkivideo voi olla pohjana, kun tapahtumia järjestetään.


Tero Hetero feat. Hildá – Tahdon -kappaleen tekijät ovat Niina Hartikainen, Henna Helasvuo, Hildá Länsman ja Lasse Turunen. Hilppa Lamme on suunnitellut koreografian. Videolla viittoo Silva Belghiti ja tanssijat ovat Svenska Teaternin ja Kansallisteatterin henkilökuntaa sekä teatteriryhmä Ursa Minorin näyttelijöitä. Videon on kuvannut Tomi Palsa, ohjannut Lasse Turunen ja leikannut Henna Helasvuo.


Tahdon-kappaleen sanoitukset on käännetty ruotsiksi ja pohjoissaameksi. Suomenkielisen, ruotsinkielisen tai saamenkielisen tekstityksen voi valita Youtube-videon asetuksista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jokainen voi osallistua juhlintaan kuvaamalla oman version tanssista. Se voi olla video tai valokuva. Kertosäkeen koreografian voi opetella youtube-videon avulla. Se voi olla myös maaliskuun 1. päivänä toteutettava flashmob. Tarkemmat ohjeet videon tekemisestä löytyvät nettisivulta

http://suomi100-sateenkaarenvareissa.fi/events/tahdon-tanssihaaste/


Tässä opetusvideossa on kertosäkeen koreografian perusliikkeet:


1 kommenttia

Kalenterit esiin: Juhlia, bileitä ja Arctic Pride

Helsinki

Vihdoinkin vihille, musiikkiteatteri Kapsäkki ke 1.3.
https://www.facebook.com/events/1748107075510700/

Malja tasa-arvoiselle avioliittolaille, Lavaklubi ke 1.3.
https://www.facebook.com/events/1843586482543277/

Sateenkaarevat bileet, Botta pe 3.3.
https://www.facebook.com/events/1579898932024224/
------
Vantaa

Siviilivihkimistilaisuus Vantaan kaupunginmuseossa ke 1.3.
https://www.facebook.com/events/777812439024360/
------
Tampere

Me päästään naimisiin -hääjuhla Werstaalla ke 1.3.
http://www.pirkanmaanseta.fi/me-paastaan-naimisiin-haajuhla-ke-1-3-klo-18-werstaalla/
------
Turku

Free Hugs Flashmob ke 1.3.
https://www.facebook.com/events/235913330180266/
------
Lahti

Olkkari-ilta: Juhlistamme tasa-arvoista avioliittolakia ke 1.3.
https://www.facebook.com/events/1296296947075612/
------
Pori

SataVarma avioliitto -juhlatilaisuus ke 1.3.
https://www.facebook.com/events/1240080239420424/
------
Jyväskylä

Tasa-arvoiset avioliittobileet la 4.3.
http://www.jklseta.fi/bileet/
------
Mariehamn

Kärleksfest!
https://www.facebook.com/events/1849749488636105/?ti=cl
------
Rovaniemi

Arctic Pride ke 1.3. - la 5.3.
http://www.arcticpride.fi/ohjelma.html

Kommenttia muokattu: 24.02.2017 klo 02:42