Taas homojen parantajia kongressissa

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

Marburgissa pidetään 6. kansainvälinen kongressi aiheesta: "Psykoterapia ja sielunhoito". Mukana kongressissa on seminaari, jonka järjestävät homojen parantamiseen erikoistuneet Wüstenstrom-järjestö sekä Nuoriso ja Yhteiskunta -Onstituutti (DIJG). Molemmat ovat jo aikaisemmin tarjonneet homojen parrantamisseminaareja.

Homo- ja lesbojärjestö LSVD on läehttänut avoimen kirjeen Marburgin pormestarille ja yliopiston johdolle, että järjestäjät yrittävät luoda kongressille "tieteellisen vaikutelman". Kongressin järjestäjät puolstaan vetoavat siihen, että näin syntyy keskustelua. Siitä kaikki voivat oppia jotain.

Vihreät ovat vaatineet, että kaupungin, yliopiston ja osavaltion on pysyttävä erossa tästä kongressista. Myös opiskelijajärjestö on paheksunut, että kaupunki on antanut tilojaan kongressin käyttöön.

Edellisen kerran vastaava häly syntyi viime keväänä Bremenissä. Siellä kristillinen festivaali sai seurakseen monenlaisia vastamielenosoituksia, koska festivaalin ohjelmassa esiteltiin abortin kauheutta (tosin homojen parantamisseminaari poistetiin ohjelmasta vastalauseiden takia).

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!