Svenska Dagbladet: Vasemmisto kidnappasi priden

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • vaeltaja2006
  • 16

Svenska Dagbladetin kulttuurisivuilla Tobias Brandel kirjoittaa tänään: "Priden kimppuun eivät enää hyökkää äärioikeistolaiset vaan äärivasemmistolaiset". Poliisi ja puolustusvoimat pelkäävät osallistumistaan lauantaina 4.8. pride-kulkueeseen Tukholmassa. Kidnappaavatko queer-aktivistit priden?

Vielä joitakin vuosia sitten priden yllä oli synkkiä pilviä, kun pelättiin äärioikeiston hyökkäyksiä. Vuonna 2003 Kansallisdemokraattien nuorisoliitto hyökkäsi Priden kimppuun Tukholmassa. Yksi henkilö loukkaantui niin pahoin, etä hän sai elinikäiset vammat.

Tänä vuonna uhka tulee vastakkaisesta suunnasta. Tukholman Pride on kieltänyt israelilaisen elokuvantekijän dokumenttifilmin esityksen. Vedotaan turvallisuusriskiin. Priden tiedotuspäällikkö sanoo, että Israel on sotaa käyvä valtio ja pride-organisaatio pelkää vastamielenosoituksia ja suuria turvallisuuskuluja.

Svenska Dagbladetin kirjoittaja otaksuu, että pelätään autonomisia vasemmistoryhmiä kuten Afa ja Ofog. Levottomuus juontuu myös siitä, että Göteborgissa oli kesäkuussa levoton pride. Oli seminaari, jossa oli tarkoitus puhua poliisin toimenpiteistä viharikostapauksissa. Sisään tuli 20 aktivistia ja he vaativat, että on puhuttava poliisin harjoittamasta väkivallasta HLBTI-ihmisiä vastaan. Göteborgin paraatissa musta-pinkki-lippuiset mielenosoittajat haukkuivat sanallisesti porvaripuolueiden marssijoita.

Myös viime vuonna sabotoitiin Göteborgissa HLBTI-seminaaria. Paraatissa lesbopoliisi joutui haukkumisen kohteeksi. Uppsalan paraatissa tänä vuonna Kansanpuolueen nuorisojärjestö ei voinut osallistua marssiin, koska puolueen näkemykset ovat vastoin Uppsalan Priden antikapitalistista näkemystä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Viime vuodelta on myös kuvia, joissa marssijoiden taakse viedään kylttejä ja kylttien puhekuplien avulla leimataan ja solvataan esim. Puolustusvoimien pride-marssijoita. Viime vuonna Pride Housessa pidettiin myös "näytösoikeudenkäynti", jossa kohteena oli maahanmuuttovirasto ja syytökset kohdistuivat hlbti-ihmisten karkotuksiin.

Keitä tässä on takana? SvD:n kirjoittajan mukaan kyseessä ovat musta-pinkki-anarkistit, ns. musta blokki. Hyökkäyksissä ei enää ole kysymys homofobiasta vaan politiikasta.

Keskusteluihin osallistuva Johanna Marseille on sanonut, että tämä voi johtaa yllättäviin seurauksiin. Mikä tahansa ryhmä voi ottaa itselleen oikeuden päättää, ketkä ovat kyllin arvokkaita osallistumaaan prideen. Poliisin aggressioihin maailmalla tulee reagoida ja on protestoitava, jos HLBTI-ihmisiä palautetaan kidutettaviksi. Mutta paikka on väärä, jos osoitetaan mieltä niitä poliiseja vastaan, jotka uskaltavat lähteä pride-marssille mukaan.,

Alexander Bard on osallistunut viime vuoden Göteborgin tapahtumien jälkeen keskusteluihin erityisesti facebookin vilkkaassa Rainbow Riots -ryhmässä. Hänen mielestään olisi ehkä syytä palata takaisin siihen, että homoliikkeessä on vain ryhmät HLBT eikä Q:ta (queer). joka voi olla melkein mikä tahansa ryhmä. Jos taistelisimme vain HLBT-ihmisten oikeuksien puolesta, silloin tietäisimme, mistä on kysymys.

Hanna Wikström tutkija Göteborgin yliopistosta on sitä mieltä, että HLBTIQ kuuluu siihen samaan yhteiskunnan joukkoon kuin muutkin alistetut ryhmät (sukupuoli, etnisyys, sosiaaliluokka). Eturistiriidat ovat samat. Nyt HLBTI-väki ei enää taistele vain seksuaalisesta tasa-arvosta, vaan taistelun tavoitteita määritellään uusiksi ja tavoitteet hajaantuvat erilaisiin päämääriin. Jos Q poistettaisiin, ratkaisumalli olisi liian yksinkertaistettu. Ruotsissa Q otettiin mukaan RFSL:n toimintaohjelmaan vasta menneenä keväänä.

Myös poliisi joutuu Ruotsissa selvittelemään queer-asiaa. Monet, joita on uhkailtu queer-kritiikin takia, ovat tehneet poliisille ilmoituksen kokemastaan uhasta. Ja, kuten edellä on jo mainittu, poliisit ja Puolustusvoimat ei mielellään lähde mukaan tämän vuoden pride-kulkueeseen ensi lauantaina. Kuva viime vuodelta Svenska Dagbladetissa (sotilas, jonka taakse on viety puhekupla: "minä hoidan vain omat ihmisoikeuteni ja ammatillinen tehtäväni on loukata muiden ihmisoikeuksia):

http://www.svd.se/nyheter/inrikes/soldater-krankta-under-prideparaden_6373850.svd

Tampereen tapahtumien jälkeen keskustelu on avattu myös meillä Suomessa. Eteenpäin päästään vain asiallisella keskustelulla.

*****

Tämä otsikko parin päivän takaa kannattaa myös kurkata: Pride - äärioikeiston uusi areena

http://takku.net/article.php/20120722021724168#comments

16 kommenttia

  • 1 / 16
  • Homopallero
  • 24.7.2012, 16.28
Ennustan tälle keskustelupalstalle suurta sanasotaa...
  • 2 / 16
  • Tarkistakaa
  • 24.7.2012, 16.30
Tukholman Priden järjestäjät ovat tänään ilmoittaneet lehdistötiedotteella, että tieto israelilaisen elokuvan peruuttamisesta on perätön ja elokuva näytetään suunnitellusti.