SK: Kehotuskielto vei Juice Leskisen oikeuteen

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Suomen Kuvalehti kertoo vuonna 1974 perustetun lahtelaisen huumorirock-yhtye Sleepy Sleepers -yhtyeen kokemuksista suomalaisesta homofobiasta.

Yhtye ei aktiiviaikanaan kunnioittanut tabuja, vaan sen miespuoliset jäsenet esimerkiksi esiityivät usein naisiksi pukeutuneina. Sakke Järvenpää kertoo lehdelle, että "jotkut luuli, että me ollaan homoja ja lesboja".

Sleepy Sleepersin toiminta entisessä muodossaan hiipui 1980-luvun lopulla, mutta sen juurilta lähtenyt Leningrad Cowboys puolestaan saavutti kansainvälistäkin mainetta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Sleepy Sleepers aktivoitui uudelleen ja parhaillaan yhtye kiertää maata 40-vuotiskiertueellaan.

Järvenpää kertoo Suomen Kuvalehdelle tarinan myös siitä, kun suomalaisen rock- ja pop-musiikin legenda Juice Leskinen päätyi oikeuteen homoseksuaalisuuteen yllyttämisestä, ja Sleepy Sleepersin jäsenet todistajiksi. Esiintymisen yhteydessä "ehkä jossain Kurikan urheilutalolla" Leskinen oli järjestänyt kilpailun, jonka voittaja sai suudella basistia. Lopulta oikeudessa yritettiin syyttää Leskistä yleisön yllyttämisestä homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Oikeussalissa nyökyteltiin, kun Leskinen kysyi ovatko miestä suutelevat miehet aina homoja. Tämän jälkeen Leskinen näytti videon, jossa Brežnev, Kekkonen ja Kennedy suutelivat muita presidenttejä. Leskinen kauhisteli sitä, että tällaiset ihmiset ovat johtajina, jos kyse on laittomuudesta. Järvenpään mukaan asian käsittely päättyi siihen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Kun homoseksuaalisten suhteiden rangaistavuus poistettiin Suomessa vuonna 1971, astui voimaan homosuhteiden korkeamman suojaikärajan lisäksi kehotuskielto. Lakipykälä kielsi kehottamisen homoseksuaalisiin tekoihin. Käytännössä se vaikutti esimerkiksi Yleisradioon siten, että homoseksuaalisuutta myönteisesti tai neutraalisti käsitteleviä ohjelmia hyllytettiin. Kehotuskielto ja homoseksuaalisten suhteiden korkeampi suojaikäraja oli voimassa Suomessa vuoteen 1999 asti.

Suomen Kuvalehti: Kun Juicea syytettiin yllyttämisestä homoseksuaaliseen käyttäytymiseen

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!