SK: Katolisen kirkon skandaali syvenee

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Juhani Viherlahti
  • 2

Suomen Kuvalehti (nro 7, 19.2.2010) käsittelee laajasti katolisen kirkon pedofiliaskandaalia. Tuoreimmat paljastukset Irlannissahan veivät maan katoliset piispat paavin pakeille. Paavi on nyt tuominnut lasten hyväksikäytön rikokseksi ja synniksi. Väärinkäytöksiä on tapahtunut sekä katolisissa kouluissa, että Dublinin arkkihiippakunnassa.

Kirjoituksessa todetaan, että peittelyssä uhrit jäivät toiselle sijalle, kirkon keskittyessä pappien ja omen maineensa varjeluun.

- Erään uhrin mukaan moni pappi oli jopa sitä mieltä, että hyväksikäyttäjät olivat itse uhreja, jotka olivat joutuneet paholaisen agenttien - lasten - vieteltäväksi.

- Vatikaania on myös syytetty tarkoituksellisesta hidastelusta ja vastuun välttelystä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kaikkien näiden epämiellyttävien tapahtumien jälkeen Saksassa on alettu pohtia, että eikö epätervettä seksuaalisuutta vahvistavasta papiston pakkoselibaatista voitaisi viimein luopua.

Katsauksen on kirjoittanut yleisen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola Helsingin yliopistosta.

2 kommenttia

Pappien väitteistä lapsista varsinaisina syyllisinä ja pappien ollessa nimenomaan uhreina, mieleeni tulevat psykopaatit, jotka toimivat juuri näin. He väittävät usein uhrin olevankin syyllinen koko tilanteeseen ja saavat joskus asiantuntijatkin uskomaan noita puheita. Tarkempi tarkastelu saattaa kuitenkin kääntää lopulta asiat toisinpäin.

Pappi on aikuinen ja lapsi on lapsi. Eroavaisuus joka suhteessa on niin iso, ettei moisille väitteille ole tilaa.
Kymmenisen vuotta sitten silloinen Tamepereen emeritus piispa Paavo Kortkangs analysoi katolisille vierailleen, jotka olivat katolisen koulun opettajian, katolisen kirkon sisäisiä ongelmia. Hän toi esille papiston rekrytoinnin vaikeudet. Erityisesti hän korosti pakollisen selibaatin aiheuttaaa ongelmaa, jonka nykyiset nuoret kokevat ylipääsemättömänä vaikeutena. He eivät ole valmiita sellaiseen uhraukseen omassa elämässään.

Tosin hän ei maininnut mitään pedofiliasta tai muista vastaavista ongelmista. Puhui vain selibaatin pakollisuuden aiheuttamista ongelmista.

On muut Suomessa fiksujakin piispoja.