Setan pääsihteeriksi Kerttu Tarjamo

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Filosofian maisteri Kerttu Tarjamo on valittu Seta ry:n pääsihteeriksi 1.11.2015 alkaen.

Setan mukaan Tarjamolla on laaja kokemus ihmisoikeustyöstä ja toiminnasta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöliikkeessä. Hän työskenteli 2013–2015 neuvonantajana Strasbourgissa Euroopan neuvoston seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin yksikössä (sexual orientation and gender identity unit), jossa hän teki yhteistyötä Euroopan neuvoston toimijoiden ja sen jäsenmaiden, muiden kansainvälisten järjestöjen ja eurooppalaisten hlbtiq-kansalaisjärjestöjen kanssa. Aiemmin Tarjamo on muun muassa laatinut ulkoministeriölle selvityksen ministeriön toiminnasta hlbtiq-kysymyksissä sekä toiminut kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan sihteerinä ja tutkijana. Koulutustaustaltaan Tarjamo on historioitsija. Hän on tutkinut Jyväskylän yliopistossa sodan jälkeisten yhteiskuntien haasteita.

Seta kertoo perjantaina julkaistussa tiedotteessaan, että Tarjamolla on pitkäaikainen ja tiivis yhteys hlbtiq-yhteisöön Suomessa. Hän on toiminut Setan jäsenjärjestössä HeSetassa 2000-luvun alkupuolelta lähtien muun muassa puheenjohtajana, varapuheenjohtajana ja puhelinpäivystäjänä sekä Suomen suurimman hlbtiq-tapahtuman, Helsinki Priden, vastuuhenkilönä. Valtakunnallisessa Setassa Tarjamo on toiminut kansainvälisen toimikunnan jäsenenä.

- Setan pääsihteerin ydintehtävä on mahdollistaa sekä Setan ammattilaisille ja vapaaehtoisille että jossain mielessä koko hlbtiq-liikkeelle Suomessa muutoksen edistäminen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi, Tarjamo toteaa.

- Haluan jatkaa Setan näkyvää ja tuloksellista vaikuttamistyötä ja yhteistyötä muiden ihmisoikeustoimijoiden kanssa. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on translakiuudistus, jossa uudelta hallitukselta odotetaan ripeitä toimia. Toivon hallitukselta vahvaa perus- ja ihmisoikeuspolitiikkaa, sanoo Tarjamo.

- Olen todella iloinen, että saimme pääsihteeriksi yhden Suomen vahvimmista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuskysymysten asiantuntijoista, joka tuntee myös jäsenjärjestöjemme vapaaehtoistyön arkea. Ihmisoikeustyötä tekevät ihmiset yhdessä, ja hyvä johtaminen on siinä tärkeää. Kerttu Tarjamolla on erinomaiset edellytykset johtaa ja kehittää Setaa ihmisläheisesti, sanoo Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää.

Pääsihteeri johtaa järjestön vaikuttamistyötä ja muuta toimintaa yhdessä hallituksen kanssa. Hän toimii 10 hengen työyhteisön ylimpänä esimiehenä sekä hallituksen esittelijänä ja sihteerinä. Setan pääsihteeri toimii toukokuusta 2015 alkaen myös eduskunnan vastaperustetun hlbti-verkoston sihteerinä.

Seta ry:n vakituisena pääsihteerinä 1.8.2005 lähtien työskennellyt Aija Salo on nimitetty ylitarkastajaksi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.9.. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on uusi viranomainen, jonka tehtäviin kuuluu yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjintään puuttuminen liittyen yhdenvertaisuuslain mukaisiin syrjintäperusteisiin, kuten vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ikään, etniseen taustaan, perhesuhteisiin sekä uskontoon ja vakaumukseen.

Seta: Setan pääsihteeriksi Kerttu Tarjamo

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!