Setan nuorten Urheile ihan HOMONA -some-kampanjalla yli 13 000 osallistujaa

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Sami Mollgren

Setan nuoret järjestävät 17. toukokuuta vietettävän kansainvälisen homo-, trans- ja bifobian vastaisen päivän (IDAHOT) yhteydessä sosiaalisessa mediassa kampanjan, joka kohdistuu erityisesti urheilumaailman epäkohtiin.

Urheile ihan HOMONA -kampanjaan osallistumalla voi osoittaa tukensa sateenkaarinuorille, jotka kokevat syrjintää, kiusaamista tai häirintää urheilu- tai liikuntaharrastuksen yhteydessä sekä tuoda esille vastustavansa homo- ja transfobiaa. Kampanjaan voi osallistua muun muassa ilmoittautumalla mukaan Facebookissa tai jakamalla oma urheilukuvansa aihetunnisteella #urheilinhomona.

Kampanjaan on jo ennen sen käynnistämistä liittynyt Facebookissa yli 13 000 henkilöä.

Nuorisotutkimusseuran ja Setan Hyvinvoiva sateenkaarinuori -hankkeen tutkimustulosten mukaan sateenkaarinuorilla on kokemuksia sekä näkymättömyydestä että suoranaisesta syrjinnästä. Sateenkaarinuorten yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen edellyttää huomiointia ja toimenpiteitä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Sateenkaarinuoria ovat esimerkiksi transnuoret, muunsukupuoliset ja intersukupuoliset nuoret sekä lesbo-, homo- ja binuoret.

IDAHOT-päivän tienoilla järjestetään ympäri maailmaa tempauksia ja tapahtumia. Suomessa esimerkiksi Setan jäsenjärjestöt Pirkanmaan Seta ja Sateenkaariyhdistys Malkus ry järjestävät Tampereella tapahtuman, johon kuuluu kahvitilaisuus, muistokulkue ja muistohartaus. Seta ja Amnestyn Suomen osasto päivystivät muun muassa 15.5. Smolnan edessä Helsingissä muistuttaakseen hallitusneuvottelijoita translakiuudistuksen tärkeydestä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Sateenkaariyhteisöt ry nimittää 17. toukokuuta uuden homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilään. Vuonna 2014 lähettilääksi nimitetty tennispelaaja Jarkko Nieminen otti kantaa urheilun syrjimättömyyden puolesta.

Urheile ihan HOMONA -kampanja Facebookissa
Seta: IDAHOT-päivän teemana sateenkaarinuorten hyvinvointi - Setan nuoret urheilevat ihan HOMONA
Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen tiivistelmä
Tennispelaaja Jarkko Nieminen homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettiläs 2014

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!