Setan edustajakokouksen kannanotossa vaaditaan vahvempaa otetta työelämän syrjintään

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Setan edustajakokous julkaisi kokouksensa päätteeksi kannanoton syrjintää koskevasta lainsäädännöstä. Parhaillaan yhdenvertaisuuslakia uudistetaan, mutta työ etenee hitaasti. Ihmisoikeusjärjestöjä, jotka edustavat syrjintäriskissä olevia, ei kuulla tarpeeksi.

Edustajakokouksen kannanotossa vaaditaan vahvaa yhdenvertaisuusvaltuutettua, jonka puoleen syrjintää kokeneet voivat ottaa yhteyttä. Tällä hetkellä Suomessa on vähemmistövaltuutettu, mutta hänen toimialaansa eivät kuulu seksuaalivähemmistöt. Sen sijaan tasa-arvovaltuutettu puolustaa virkansa puitteissa transihmisten oikeuksia.

Erityinen huomio halutaan nyt kohdistaa työelämän syrjintätapauksiin. Tällä hetkellä syrjintää kokeneet voivat kääntyä työsuojeluviranomaisten puoleen tai oman ammattijärjestön, käytännössä luottamusmiehen, puoleen. Ammattiyhdistysliikkeessä on luottamusmiehiä koulutettu myös syrjintäasioihin. Kuitenkin Seta haluaa, että myös syrjintävaltuutettu voi kuulla ja valvoa työelämän syrjintätapauksissa. Osa työmarkkinaosapuolista ei kuitenkaan ilmeisesti halua syrjintävaltuutettua mukaan tapausten selvittelyyn, vaan tapahtumat halutaan hoitaa työmarkkinaosapuolten kesken.

Setan mukaan nykymallinen valvonta ei yksin riitä. Esimerkiksi rekrytointisyrjintä eli syrjintä työhönotossa jää viranomaisten ulottumattomiin. Kattavaksi oikeussuoja saataisiin siten, että yhdenvertaisuusvaltuutetulla ja -lautakunnalla olisi työsuojeluviranomaisten kanssa jaettua toimivaltaa. Lainvalmistelu on hidasta ilmeisesti osapuolten erilaisten näkemysten vuoksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Setan edustajakokouksen kannanotto kokonaisuudessaan


Setan edustajakokous: Syrjintään puututtava vahvalla lainsäädännöllä. Yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolaki uudistettava syrjinnän uhreja kuullen


Seta on huolissaan yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistuksen hitaasta etenemisestä. Tällä hetkellä lainvalmistelussa ihmisoikeusjärjestöjä, jotka edustavat syrjintäriskissä olevia, ei kuulla tarpeeksi. Ihmisten pitää saada todellinen suoja syrjinnältä kaikissa tilanteissa ja kaikilla elämänalueilla. Seta haluaa kiinnittää erityistä huomiota nykyisen lakiluonnoksen työelämää koskeviin kohtiin. Tarvitaan itsenäinen, vahva yhdenvertaisuusvaltuutettu, johon syrjintää kohdanneet luottavat ja osaavat ottaa yhteyttä. Asiaan otti kantaa Setan edustajakokous Helsingissä 2.12.

Uudet yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait on Setan mukaan saatava voimaan mahdollisimman pian. On kuitenkin varmistettava, että lait yhdessä tarjoavat kattavan suojan kaikille syrjintäperusteille ja myös moniperustaisen syrjinnän tilanteissa. Syrjinnälle alttiita ryhmiä on kuultava valmistelussa kattavasti. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu tarvitsevat myös riittävät lisäresurssit.

Tarvitaan itsenäinen valvova taho, jonne syrjintää kohdannut voi ottaa yhteyttä ja saada tukea myös työelämän syrjintätapauksissa. Työsuojeluviranomaisten ja työmarkkinajärjestöjen harjoittama valvonta ei yksin riitä. Esimerkiksi rekrytointisyrjintä jää viranomaisten ulottumattomiin. Kattavaksi oikeussuoja saataisiin siten, että yhdenvertaisuusvaltuutetulla ja -lautakunnalla olisi työsuojeluviranomaisten kanssa jaettua toimivaltaa.

Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan yhdenvertaisuuslain uudistusta ja sosiaali- ja terveysministeriö tasa-arvolain uudistusta. Tarkoituksena on yhtenäistää eri syrjintäperusteiden suojaa yhdenvertaisuuslaissa, perustaa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimenkuva ja tuoda sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu uusina perusteina tasa-arvolain piiriin. Uudistukset ovat osa hallitusohjelmaa ja hallituksen ihmisoikeustoimintaohjelmaa.

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • puppeliassi
  • 2.12.2012, 22.26
no joidenkin mielestä homous on sairaus, eikö voitaisiin kaikki mennä työkyvyttömyyseläkkeelle sillä perusteella? kyllä sitten kun 5-10% kansasta työkyvyttömyyseläkkeellä niin sitten homotkin kelpaa töihin... siihen asti syrjintä jatkuu.

ja sitten homouden takia vaaditaan parin tonnia shoppailurahaa kuussa, vähintään 300 000 euron talon yms. kyllä sitten ei ole homous mikään ongelma työhönottotilanteessa.

huumoria(ko)?
Minulta Marika Törnqvist Tammisaaresta kysyi työhaistattelussa olenko vaihtanut sukupuolta. En saanut työpaikkaa. Asia meni tasa-arvovaltuutetulle. Harmittaa, etten äänittänyt kyseistä haistattelua. Nyt äänitän ne kaikki.