Seta: Juha-Pekka Hippi puheenjohtajaksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 33
Juha-Pekka Hippi, kuva Setan verkkosivulta

Asianajaja Juha-Pekka Hippi on valittu Seta ry:n puheenjohtajaksi vuosiksi 2013-2014. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pirkanmaan Setan Mikko Väisänen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Mikko Kivinen ja Sara Sundell, sekä varajäseneksi Hanna Leppänen.

Seta ry:n edustajakokous valitsi uudet jäsenet hallitukseen sunnuntaina. Kokous järjestettiin Helsingissä 1. - 2. joulukuuta. Kokouksen etenemisestä ja sen tapahtumista kerrottiin julkisuuteen Twitter-viestein.

Hallituksessa jatkavat vuoden 2013 loppuun varsinaiset jäsenet Leena Tarjamo, Joonas Mattsson ja Niina Simanainen sekä varajäsen Katriina Rosavaara. Myös istuvan varapuheenjohtajan Elina Laavin kausi jatkuu vielä vuoden. Setan uusien sääntöjen mukaan järjestöllä on jatkossa kaksi varapuheenjohtajaa.

Setan uudeksi puheenjohtajaksi valittu 33-vuotias asianajaja-yrittäjä Juha-Pekka Hippi on toiminut kuluneella kaudella Setan hallituksen jäsenenä sekä aiemmin useissa Setan jäsenjärjestöissä. Hänelle on tärkeää pitää esillä ihmisoikeuksia ja toimia Setan kasvoina.

- Tällä hetkellä painopisteitä ovat muun muassa poistaa sukupuolen korjaavien sterilisaatiovaatimus sekä tasa-arvoisen avioliittolain voimaan saattaminen mahdollisimman pian, Hippi toteaa Setan tiedotteessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hippi muistuttaa, ettei kyse ole erityisoikeuksien vaatimisesta, vaan tasavertaisesta kohtelusta ja ihmisten moninaisuuden hyväksymisestä.

- Monet ongelmat vähemmistöjen arjessa tulevat esiin piilosyrjintänä. Mitä enemmän ihmiset uskaltavat olla omia itsejään, sitä tavallisempina asioina seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus koetaan, sanoo Hippi.

Edustajakokous julkaisi myös kannanoton, jossa vaaditaan, että Suomeen perustetaan yhdenvertaisuusvaltuutettu, johon syrjintää kohdannut voi ottaa yhteyttä myös työelämän syrjintätapauksissa.

Seta: Setan uudeksi puheenjohtajaksi Juha-Pekka Hippi

33 kommenttia

Hienoa! Mahtavaa! Onnittelut Juha-Pekka!!!
Onnitteluni Juha-Pekka Hipille, Mikko Väisäselle ja muille valituille. Käsitykseni mukaan valitut ovat juuri oikeanlaisia ajamaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Suomen asioissa on reilusti parantamisen varaa pysähtyneisyyden tai oikeastaan taantumisen jälkeen, joten ei muuta kuin voimia ja jaksamista valituille.

Molemmista valituksi tulleista puheenjohtajista on ollut artikkeleita eri lehdissä. Helpoiten löytyi Mikko Väisäsestä. Nämä jutut ovat olleet esillä ranneliike.netissä aikaisemminkin, mutta tässä nyt hieman kertausta.

Väisäsen kirjoitus Pridesta (linkki avautuu hitaasti, joten kärsivällisyyttä):
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194752800394/artikkeli/puheenaihe+pride-kulkue+valtavirtaistaa+ja+juhlii+yhdenvertaisuutta+sanoo+jarjestaja.html

Vastaus Aslanin puoskarointibisnekseen:
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/96110-seta-pomo-eheytymiskurssit-ovat-taytta-puoskarointia

Tasa-arvoiseen avioliittolakiin, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädännön parantamiseen sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun viran perustamiseen liittyvät asiat työllistävät Juha-Pekka Hippiä ja muitakin varmaan hyvin paljon. Itse pidän aiheita erittäin tärkeinä ellei tärkeimpinä.
---
Suomessa on edelleen kovat arvot ja moninaisuutta vastustetaan ankarasti.
Homovihamielisiä kiihkouskovaisia, jotka vaativat kaikkialla omien epäinhimillisten käsitystensä noudattamista, on enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Kun lukee kristillisen median sivuilta heidän sairaalloisia käsityksiään, ei voi olla miettimättä, mistä sellainen homofobia ja moninaisuuden vastustaminen tulee. Mielestäni he ovat todella hirveitä ja pahoja ihmisiä.

Filosofian dosentti Klockars kertoi haastattelussa, kuinka Ruotsissa kunnioitetaan moninaisuutta, sillä sen vastakohtana on kansalaisten sorto. Hän kirjoittaa muun muassa:
”(Moninaisuuden) tunnustaminen on keskeistä ihmisen hyvinvoinnin kannalta, sen vastakohtana voidaan sanoa olevan sorto. Moninaisuuden tunnustaminen tarkoittaa, että yhteiskunnan kuuluu välttää sellaisia käytäntöjä, jotka mahdollisesti ovat alistavia. Tämä liittyy kasvatukseen siinä mielessä, että lapsia kasvatetaan näkemään, havaitsemaan ja tunnustamaan eri yksilöiden yksilöllisiä piirteitä ja huomaamaan taustojen erilaisuutta - sen sijaan että normitettaisiin näkemään maailma vain yhdestä, niin sanotusta oikeasta näkökulmasta.”

Koska kristilliset fundisfanaatikot eivät halua hyväksyä muuta kuin oman ahdasmielisen näkökulmansa, kirjoitus nostatti halveksuntaa Klockarsia kohtaan. Tässä ei ole kovin monta kommenttia ja vaikuttaa siltä, että pahimmat on poistettu, mutta kyllä näistä käsityksen saa. Muiden muassa nimillä Vaahtoranta, Hällström ja Pietikäinen kirjoittaneiden kommentit ovat jo vuosikausia sisältäneet pelkkää idiotismia, joka on valitettavan tuttua meille kaikille.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/9881-mista-ruotsin-neutraaliuspyrkimyksissa-on-kyse
---
Suomessa on oikeasti paljon tekemistä yhteiskuntaamme myrkyttävien ja kansalaisten elämää vahingoittavien fundisfanaatikkojen terrorismin tukahduttamiseksi.