Saksassa eripuraa paavin vierailun takia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Saksassa kristillisdemokraattien (Merkelin puolue) sisällä toimiva homojen ja lesbojen puoluejärjestö LSU on ilmaissut ilonsa siitä, että paavi tekee ainutlaatuisen vierailun Saksan parlamenttiin. LSUn puheenjohtaja Alexander Vogt vaati tänään, että on kunnoitettava valtion päämiestä. Erityisesti LSU kritisoi vihreiden Volker Beckiä, joka on äänekkäästi vastustanut paavin esiintymistä Saksan parlamentissa. Myös homojen ja lesbojen järjestö LSVD on saanut kristillisdemokraateilta kyytiä. LSU vaatii lisää suvaitsevaisuutta eri tavalla ajattelevia kohtaan.

Saksan parlamentin eli liittopäivien puheenjohtaja Norbert Lammert (kristillisdemokraatti) ilmoitti viime torstaina, että nykyinen paavi ensimmäisenä katolisen kirkon johtajana pitää puheen liittopäivillä. Homojärjestö LSVD kritisoi: Liittopäivät tarjoaa salinsa homofobian käyttöön. Volker Beck, vihreiden kansanedustaja muistutti, että paavi ja hänen kirkkonsa on torjunut kaikki tasa-arvoon tähtäävät lait. Viimeksi paavi on ilmoittanut, että Jumala henkilökohtaisesti torjuu homoseksuaalisuuden.

Paavi saapuu Saksaan syyskuun jälkipuoliskolla 2011.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

Mikä kunnia Saksan liittopäiville!