Saksan homojahti 1960-luvulla: ”Meitä jahdattiin kuin jäniksiä”

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 2
Länsi-Saksassa homot pakotettiin maan alle 1950- ja 60-luvuilla. Tämä kaunis berliiniläinen käymälä muistuttaa siitä, että vainon takia ainoita kohtaamispaikkoja olivat puistot ja käymälät.

Stuttgartin seuduilla ilmestyvä sanomalehti kertoo tänään 16-vuotiaasta pojasta, jonka Berliinin siveyspoliisi pidätti schönebergiläisen puiston penkiltä toisen miehen seurassa 1960-luvun alussa. Häntä kohdeltiin nöyryyttävästi poikaprostituoituna.

Nyt Helmut Beyer esiintyy omalla nimellään. Hän on syntynyt 1946. Vuonna 1962, hän oli juuri saanut kuulla, että se Schönebergin kaupunginosan puisto oli suosittu miesten kohtaamispaikka. Hänet ja hänen seuralaisensa vietiin kuplavolkkarilla Gothaer Strasselle poliisin siveysjaostoon. Siellä selvitettiin henkilötiedot ja otettiin kuvat ja sormenjäljet. Sitten soitettiin vanhemmille.

Muutaman päivän päästä kotioven takana oli mies terveysvirastosta. Helmutista otettiin verikoe. Hänen henkilökorttiinsa tuli merkintä: HWG, usein vaihtuvia seksikumppaneita. Se merkittiin kaikkien homojen henkilökortteihin.

Siveyspoliisissa häntä syytettiin ammattimaisesta haureudesta. Häntä pidettiin ”rahapoikana”, prostituoituna. Uhkana oli jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Kova rangaistus puiston penkillä istumisesta. Oli kulunut vasta 30 vuotta natsiajasta, ja Saksan Liittotasavallan poliisi toimi näin julmasti. Poliisi keräsi omaa ”homokortistoaan”.

Helmut Beyer ei saanut rangaistusta. Hän oli Boschilla koulutettavana teolllisuuden kaupalliseen ammattiin, joten hänen sosiaalinen ennusteensa oli hyvä. Myöhempinäkin vuosina hän joutui poliisin kanssa tekemisiin, ja hän kuvaa sitä aikaa: häntä ja hänen tuttujaan jahdattiin puistoissa kuin jäniksiä. Oli ratsioita, joissa homot kerättiin kuljetusautoihin kuin karja karjavauhuihin. Toiset eivät kestäneet ja tappoivat itsensä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Länsi-Saksan lainsäädäntöä uusittiin vuonna 1969, ja homosuhteista ei enää rangaistu yli 21-vuotiaita. Kuitenkin ratsiat jatkuivat länsiberliiniläisissä homokapakoissa 1990-luvun alkuun saakka. Sitä oli vaikea ymmärtää ja se oli hyvin nöyryyttävää.

Helmut Beyer kärsi pitkään stigmatisoinnista, rikolliseksi leimaamisesta. Hän sanoo lehtihaastattelussa: ”En unohda sitä, tosin nyt se ei enää vaivaa. Se on ohi”. Vaikutus on kuitenkin ollut vahva: vuosikymmeniin hän ei ole uskaltanut avoimesti sanoa olevansa homo. Vasta 55-vuotiaana hän astui sen esteen yli.

Vuosien 1950 ja 1969 välillä Länsi-Saksassa kuulusteluihin joutui 100 000 homoksi epäiltyä miestä. Heistä 50 000 sai tuomion. Vasta vuonna 1994 Saksan rikoslaista poistettiin pahamaineinen homopykälä 175, mutta vanhat tuomiot jäivät voimaan. Viime syksynä oikeusministeri Heiko Maas (sosdem) toi parlamenttiin lakiesityksen, jonka mukaan homotuomion saaneet rehabilitoidaan (tuomiot pyyhitään pois rikosrekistereistä) ja n. 5 000 elossa olevaa tuomittua saa vahingonkorvauksena 3 000 euroa ja 1500 euroa jokaisesta alkaneesta vankeus- tai pidätysvuodesta. Esitys on lausuntokierroksella.


Kokemukset DDR:n ajoilta


Myös DDR:ssä oli homojen leimaamista, mutta lainsäädäntö oli liberaalimpi. Vuoden 1957 jälkeen kaikki syytteet kumottiin asian vähäpätöisyyden vuoksi. DDR:ssä tuomittiin 4 700 ihmistä, paljon vähemmän kuin lännessä. Vuoden 1968 lakiuudistuksessa laittomaksi jäi ainoastaan aikuisen ja alaikäisen seksikontakti. Tosin naisten homosuhteet otettiin uutena mukaan lakiin – aikaisemmin ne eivät olleet rangaistavia.

Micha Unger, joka on samanikäinen kuin Helmut Beyer, kertoo, että hän muutti nuorena Itä-Berliiniin. Muuri rakennettiin vasta vuonna 1963. Hän näki viimeisen itäpuolen ratsian vuonna 1967. Unger sai vuonna 1977 Prenzlauer Bergistä asunnon yhdessä miesystävänsä kanssa. Heitä kohdeltiin kuin lapsetonta avioparia. Hän kuitenkin epäilee, että muualla DDR:ssä, esim. Dresdenissä, tilanne olisi voinut olla ankarampi.

Unger muistaa, miten hänen kotikylässään Erzgebirgen alueella virkaa tekevä pormestari paljastui homoksi. Hän menetti virkansa ja kotinsa. Kohtalo oli kuitenkin suosiollinen: hän meni opiskelemaan Babelsbergin filmikorkeakouluun ohjausta.

Kaikki nämä menneet tarinat kuulostavat nuorempien ikäluokkien korvaan kuin tarinoilta toisesta maailmasta. Unger sanoo, että kun hän kertoo menneestä, monet nuoremmat ovat epäuskoisia ja luulevat hänen satuilevan omiaan.

Helmut Beyer varoittaa: ”Nuorilla on tunne, etteivät he enää tarvitse homoyhteisöä (”community”). He uskovat, ettei enää tarvitse järjestäytyä, kun kaikki on niin varmaa. Kuitenkin meillä on Saksassa puolue, joka avoimestsi kiihottaa homoja vastaa.” Hän tarkoittaa populistista AfD-puoluetta (Alternativ für Deutschland). Yksikään muu puolue ei selkeästi nouse vastarintaan AfD:tä vastaan.

Hohenzollerische Zeitung -lehden toimittaja tapasi Helmut Beyerin ja Micha Ungerin Prenzlauer Bergin kaupunginosassa, Sonntags Clubissa. Se on vanha järjestö, jo DDR:n ajoilta ja se järjestää ryhmätoimintaa myös iäkkäille homoille (40+).


https://www.swp.de/hechingen/nachrichten/politik/schwule-und-der-paragraf-175_-gejagt-wie-die-hasen-14292905.html

(lehtiartikkelissa neljän kuvan sarja)

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • in dubio
  • 12.1.2017, 20.13
On jotenkin erikoista, että 40-vuotiasta pidetään iäkkäänä homona. No mikä siinä. Monille 25-vuotiaskin näyttää olevan liian vanha.
Etenkin Länsi-Saksassa ja toki Itä-Saksassakin tietenkin vaikutti katolilaisuus ja protestanttisuus. Saksalaisistahan oli äärikristittyjen natsien valta-aikaankin vain 3% ateisteja.

Ja sekä katolilainen kirkko että uskonlikaaja luther tuomitsevat homorakkauden jyrkästi.

Lisäksi kun aiemmin äärikristityt natsit ottivat juutalaisten lisäksi monet muutkin vähemmistöt syntipukeiksi Saksan häviöön 1. maailmansodassa, kävi sitten 2. maailmansodankin häviön jälkeen ilmeisesti niin että Saksassa leimattiin syntipukkeja jälleen, vähemmistöistä - samalla kun annettiin holokaustit ja muut kristillisyydelle armollisesti anteeksi, vaikka hakaristi on tuttu näky lukuisissa keskiaikaisissakin kirkoissa ristin lisänä, kardinaalien asuissa ja haudoissa jne.

Saksassahan siivottiin maton alle sellaisia asioita, kuin että keskitysleiri-sadisti-lääkäri Mengele oli katolilainen, kuten isompi osa natsijohtajistakin, protestanttien lisäksi.
Kävihän sitten äärikristityn natsivallan loppuselvittelyissä niinkin että katolilaiset avittivat ison joukon keskeisiä natseja maanpakoon eri puolille, Kanadaan, Britanniaankin, Etelä-Amerikkaan, Syyriaan... vatikaanin järjestäessä väärennetyt paperit ja kardinaalien toimiessa matkaseurana.
Sitten Saksassa otettiin kansan sotahäviö-traumalle syntipukkeja muista.

Kommenttia muokattu: 14.01.2017 klo 21:07