Saksalainen tv-kokki Alfred Biolek adoptoi pojakseen 44-vuotiaan ystävänsä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 13
Biolekin kokkauskirjat ovat suosittuja

Saksalainen tv-tähti Alfred Biolek adoptoi 78-vuotiaana 44-vuotiaan ystävänsä Scott Ritchien. Hän haluaa ystävänsä täysivertaiseksi jäseneksi Biolekien sukuun. Bild am Sonntagissa hän kertoi, että hän haluaa osoittaa, miten tärkeä heidän ystävyytensä on. Ritchie ja Biolek tutustuivat toisiinsa parikymmentä vuotta sitten.

Ritchie oli tukena, kun Biolek vuonna 2010 kaatui portaissa ja joutui pitkäksi aikaa sairaalaan. Scott Richiellä ei ollut oikeutta käydä teho-osastolla eikä hän saanut tietoa potilaan terveydentilasta. Se oikeus on vain omaisilla. Kuitenkin Scott oli se, joka auttoi kotiinpaluussa ja avusti niin, että Biolek pystyy taas omin avuin liikkumaan. He eivät halunneet enää toista kertaa joutua tuollaisen pulman eteen, vaan päättivät adoptiosta.

Tv-kokki Biolek jäi eläkkeelle vuonna 2006. Hän on koulutukseltaan myös juristi. Hän aloitti tv-uransa vuonna 1963 ZDF:n ohjelmissa, joissa tarvittiin lakituntemusta. 1970-luvulla hän aloitti talk-shownsa. 1990-luvulla hän alkoi vieraidensa kanssa tehdä ruokia tv:ssä. Vuonna 1991 elokuvaohjaaja Rosa von Praunheim outtasi eli paljasti hänet homoksi tv-ohjelmassa. Muistelmissaan Biolek paljasti lisää yksityiselämästään. Kuitenkin edelleen eläkepäivinäänkin hän on suosittu tv-juontaja ja kokkaamiskirjoja on syntynyt lähes kuin liukuhihnalta.

Suomessa ei juuri lainkaan ole esitetty saksalaisia kokkausohjelmia, vaikka Biolek voisi hyvinkin olla pidetty, koska hän on hyvin "herrasmiesmäinen", vähän kuin Erkki Toivanen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Suomessa aikuisen adoptointia on rajoitettu

Suomessa adoptiolaki vuodelta 2012 määrää pykälässä 4, että aikuisena adoptoiminen on mahdollista vain, jos adoptoitava henkilö on alaikäisenä ollut adoption hakijan hoidettavana ja kasvatettavana tai jos hänen ja adoptiovanhemmaksi haluavan välille on hänen ollessaan alaikäinen muutoin muodostunut vakiintunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde. Adoptiossa adoptoitava saa esim. perimistilanteessa samat oikeudet kuin adoptiovanhemman biologiset lapset.

13 kommenttia

Eli jos Alfred Biolek adoptoi Scott Ritchien, niin toivottavasti heillä ei ole mitään seksuaalista suhdetta, sillä silloin kyseessä olisi "sukurutsa", "(otto)lapseensasekaantuminen", mikä ei missään nimessä ole tervehenkistä ajattelua.
Tai ainakaan itse en kannata mitään pederastiaa, ei eritoten suvun sisäistä.
Jos vanhemman ja lapsen välillä on jotain eroottis-seksuaalista suhdetta, on suhde epäterveellä pohjalla. Ikäihmisten kannattaa elämässään oppia pitämään iästään ja ikäisistään, vastuullisen vapaasti - olipa sitten biseksuaali, hetero tai homo.

"Adoptiossa adoptoitava saa esim. perimistilanteessa samat oikeudet kuin adoptiovanhemman biologiset lapset."

Kannattaa muistaa, että tuollaisissa aikuisten adoptioissa on myös se vaaransa, että samalla tavalla esim. vanhuksia "hoitavat" uskovaisetkin voisivat adoptoida itsensä vanhuksille, tunnetuin taka-ajatuksin. Tai miltä tuntuisi ajatus että homofobisen uskonlahkon edustaja (jonka omat vanhemmat ovat kuolleet) adoptoituttaa itsensä dementikko-homo-miehen ainoaksi lapseksi ja perilliseksi?

Meille emotionaalisseksuaalivähemmistöjen edustajille on syytä saada tasaveroiset avioitumisoikeudet ja adoptio-oikeudetkin, jotta sitten vanhuusiässä voidaan perustellusti elää samoin vastuullisuuksin, kuin avioituneet tai sinkut/eronneet heterotkin, lasten tai lapsettomuuksien, läheis- tai ei-läheisturvan ja perinnönjakojen suhteen.

Kommenttia muokattu: 17.03.2014 klo 11:20
Miksi aikuisen ihmisen pitäisi, tai "kannattaisi", iän korkeudesta tai vähäisyydestä riippumatta "oppia pitämään iästään ja ikäisistään"? Jos kaksi ihmistä pitää toisistaan tai rakastaa toisiaan, mitä ihmeen väliä iällä tai ikäerolla on, edellyttäen että molemmat ovat laillisessa iässä? Jos kiintymys on aitoa ja molemminpuolista, tulkoot yhdessä onnellisiksi!

Tässä tapauksessa lienee selvää, että adoptio on valittu pakon sanelemaksi keinoksi osapuolten perhesuhteen vavhvistamisen nimissä. Biologista verisukulaisuutta ei ole, joten suhteen muodollistamisen nimitys ei ainakaan minun moraalini mukaan aiheuta mitään rajoitteita heidän keskinäisen yksityiselämänsä luonteelle. Puheet tervehenkisyyden puutteesta haiskahtavat tässä yhteydessä kovasti tekopyhältä saivartelulta :)