Sadat marssivat Intiassa homojen oikeuksien puolesta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 1

Sadat intialaiset sateenkaari-ihmiset liittolaisineen marssivat viime sunnuntaina New Delhin ja Bangaloren kaduilla vaatien yhtäläisiä oikeuksia ja turvaa syrjinnältä.

Pääkaupungin marssi oli osa Delhi Queer Pride 2013-juhlia, kun taas Bangalore Pride-kävelyn oli järjestänyt Intian seksityöläisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta-järjestö.

Bangaloren marssijat vaativat Karnatakan osavaltion poliisilain pykälän 36(A) kumoamista. Se leimaa rikollisiksi transsukupuoliset ja ristiinpukeutujat. Marssijat vaativat myös seksuaalivähemmistöihin kohdistuvien viharikosten rankaisemista. He vaativat myös Intian korkeinta oikeutta pitämään voimassa delhiläisen tuomioistuimen päätöksen tuomita siirtomaa-ajalta olevan sodomiapykälän 377 ja Intian hallitusta muuttamaan adoptio- avioliitto- ja perintölakia niin, että ne ottaisivat huomioon sateenkaariyhteisön tarpeet.

Tapahtumaa tukivat eräät kansainväliset yhtiöt kuten IBM, Goldman Sachs ja Accenture.

New Delhin marssijat kantoivat 15 metriä pitkää sateenkaarilippua, mutta monet osallistujista olivat peittäneet kasvonsa, jotteivät sukulaiset tai työtoverit tunnistaisi heitä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Eivät kaikki osallistujat olleet homoja. Mainostoimiston johtaja Ashok Chauhan oli polkenut kahdeksan kilometriä osoittaakseen marssiin osallistumisellaan tukeaan homoseksuaalisille ystävilleen.

Universo Gay (Espanja)

1 kommenttia

Myös muissa Intian kaupungeissa järjestettiin viime sunnuntaina pride-kulkueita. Pune on yli kolmen miljoonan asukkaan kaupunki Maharashtran (महाराष्ट्र) osavaltiossa. Poliisit jakoivat poliisipäällikön ohjeistuksen mukaan kaikille pride-paraatiin osallistuneille ruusun ystävyyden ja luottamuksen merkiksi:

http://www.queer.de/bild-des-tages.php?einzel=592

Kommenttia muokattu: 01.12.2013 klo 19:52