Ruotsissa keskustellaan vilkkaasti Venäjästä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 4
Nyt on suunta länteen

Tukholman pride-festivaalin aikaan vallitsee nyt vahva protestimieliala venäläisiä homovastaisia lakeja kohtaan. On käynnistetty vodkaboikotti, ehdotetaan olympiaboikottia ja pride-tilaisuuksissa kerätään rahaa venäläisille HLBTI-järjestöille. Eilen oli mielenosoituksia Venäjän suurlähetystöllä. Svenska dagbladet on haastatellut useita henkilöitä siitä, ovatko boikotit ja muut mielenilmaukset järkeviä.


Turvapaikkaa Ruotsista hakeva Laetitia Schteinberg sanoo, ettei voi enää palata Venäjälle. Se olisi vaarallista. Voi joutua väkivallan kohteeksi ja ihmisoikeudet on jo otettu pois.

Ruotsalaisaktivisti Alexander Bard vaati pride-avajaisten puheessa olympiaboikottia 2014 Sotsiin. Monet baarit ja klubit Tukholmassa ovat lopettaneet venäläisvodkan tarjoilemisen.

Pridetilaisuuksissa rahaa kerätään venäläisille HLBTI-järjestöille. Se pidetään salassa, mille järjestöille rahat menevät. Ulkomainen raha on uhka, koska järjestö voidaan nimetä ulkomaiseksi agentiksi. Kuitenkin kaikki muutkin ulkomailta rahaa saaneet kansalaisjärjestöt on määritelty uudessa laissa ulkomaisiksi agenteiksi, ei vain homo/lesbojärjestöt. Pietarilainen Side-by-side sai kesäkuussa yli 10 000 euron sakot uuden lain perusteella eli oli otettu tukirahaa vastaan ulkomailta. Manny de Guerre Side-by-Side -järjestöstä on kuitenkin iloinen avusta. Hän ei kuitenkaan halua mitään olympia-boikottia. Se lisäisi vihaa homoja ja lesboja kohtaan. Vodka-boikotti on tehoton, koska ésim. Stolichnaya tehdään muualla kuin Venäjällä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kaasu- ja öljyboikotti tehoaisi, mutta sellaista ei länsimaissa voi kuvitellakaan, kun ollaan näistä raaka-aineista hyvin riippuvaisia. Manny de Guerre sanoo, että Venäjä ei tällä hetkellä hirveästi välitä siitä, mitä mieltä ulkomailla ollaan.

Muutkin venäläiset HLBTI-järjestöt kertovat samansuuntaisesti. Ei boikotteja, mutta kyllä mielenosoituksia lähetystöjen edessä.

Ruotsalaiskirjailija Anna Fock on juuri kirjoittanut kirjan gay-elämästä Pietarissa, ja hänen mukaansa ruotsalaiskeskustelua vaivaa enemmän ennakkoluulot venäläisiä kohtaan kuin huoli HLBTI-ihmisten asemasta.

Homojärjestö RFSL:n puheenjohtaja Ulrika Westerlund myöntää, että aikojen kuluessa on tehty virheitä, kun on yritetty vaikuttaa joidenkin maiden huononevaan asenneilmastoon. Jos mennään toiseen maahan pitämäään mielenosoituksia homojen puolesta, pitää aina ensin hankkia mielenilmauksille paikallisten tuki. Mielenilmausten johtaminen pitää jättää paikallisille.

Venäläiset aktivistit toivovat, että Ruotsin hallitus ottaisi asiaan selkeämmän kannan, mutta siinäkin voi vaikutus olla yllättävä. Ulkomaiset ohjeet koetaan loukkaaviksi paikallisia poliitikkoja kohtaan, ja se vain pahentaa asiaa, kuten esim. Ugandassa.

Polina Andrianova venäläisestä Coming-out -järjestöstä on sitä mieltä, että Putin haluaa entistä vahvemmin ankkuroida valtansa ja homovihalla saadaan konservatiivit Putinin puolelle. Homot tehdään syntipukeiksi, eikä tarvitse enää puhua kansan arkisista ongelmista. Kirkkokin häärii vahvana taustalla.

Uudet lait johtavat lisääntyvään väkivaltaan. Kansa kokee lait niin, että HLBTI-ihmiset ovat vähempiarvoisia kuin muut kansalaiset ja että väkivalta on okei.

(SvD)

4 kommenttia

Tärkeäähän Venäjän naapurimaissa on pitää huolta ja näyttää, ettei venäläinen homoviha pääse tarttumaan tänne.

Tärkeää on esillä olo ja HLBT-näkyvyys.

Kannattaa myös muistuttaa Venäjää sen todellisista ongelmista, kuten
- korruptiosta (esim. Putinilta luksus-kello patriarkka kirillille)
- alkoholismiongelmista
- perheongelmista
- varsin alhaisesta eliniän odotteesta
- arviolta 700 000 orvosta/katulapsesta
...
ja kysyä Venäjältä, mitä se aikoo tehdä yhteiskuntaongelmilleen?

Varmasti voi myös piikitellä siitä, miksi "suuri" Venäjän karhu pelkää
2 % kansalaisistaan, eli homoja ja lesboja? ... vaikka heitä onkin 2 miljoonaa venäläisistä.
Ja 2 000 000 venäläisellä on väliä, meillekin.

Kannattaa myös muistuttaa että Peter Tchaikovski, Sergei Eisenstein, Nikolai Gogol ja monet muut venäläiset historian/kulttuurihenkilöt ovat olleet vähintääkin biseksuaaleja. Nythän Venäjällä taatusti yritetään häivyttää maan homo-historiaa.

http://community.middlebury.edu/~moss/ROL.html

Täällähän on jonkinlainen kertomus Venäjän HLBT-historiasta

http://en.wikipedia.org/wiki/LGBT_history_in_Russia

Olisi varmasti hyödyllistä koostaa tuosta myös suomenkielinen versio, tietoja täydentäenkin, suomenkieliseen wikipediaankin.

Kommenttia muokattu: 02.08.2013 klo 19:51