Roomassa väkivalta-aalto nyt juuri ennen pride-paraatia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Rooman pride-paraati on kesäkuun 23. päivänä. Menneen viikon aikana on sattunut jo viisi hyökkäystä homoja, lesboja ja transihmisiä vastaan. Uhreína oli kaksi homoa, joista toinen loukkaantui pahasti. Lisäksi oli kolme lesboa ja yksi transihminen, joiden kimppuun on käyty. Nämä ovat poliisin raportteja menneeltä viikolta.

Torstain vastaisena yönä hakattiin tunnettu roomalainen homoaktivisti Guido Allegrezza oman kotikorttelinsa alueella eteläisessä Roomassa. Hyökkääjiä oli viisi - iät 25-30 vuotta - ja aseina käytettiin kiviä ja nyrkkejä. 47-vuotias Allegrezza sai vakavia vammoja, mm. kolme kylkiluuta murtui.

Etelä-Roomassa poliisi kirjasi kaksi muutakin homofobista hyökkäystä. Toisen kohteena oli kaksi lesboa, ja toisessa oli serbialainen transihminen. Jälkimmäisessä tapauksessa 20-vuotiaiden ryhmä haukkui uhriaan ja turmeli autoa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Keskellä Rooman gay-keskustaa viisi italialaista haukkui 23-vuotiasta homoa. Häntä lähdettiin seuraamana ja lopuksi hakattiin. Sama kohtalo oli yhdellä lesbolla.

Homojärjestöissä ollaan järkyttyneitä tapahtumista. Kaiken kaikkiaan viime kuukausina väkivalta on lisääntynyt.

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Tänään
  • 17.6.2012, 15.48
Italian sateenkaarijärjestö Arcigayn sivulla puheenjohtaja Paolo Patanè kertoo otsikolla ”Nyt riittää homofobia” lisääntyneestä homofobiasta ja muistuttaa, että Italiassa ei ole syrjintäsuojalakia eikä viharikoslakia, jotka suojaisivat hlbt-kansalaisia. Arcigay vaatii lainsäätäjiltä kunnon lakeja, sillä Italian viimeaikainen historia kertoo lukuisista syyttömien homojen ja transseksuaalien pahoinpitelyistä ja murhista.

Arcigay on alkanut järjestää kaikkialla Italiassa mielenosoituksia, soihtukulkueita ja muita tilaisuuksia, joissa vaaditaan parlamenttia säätämään syrjintäsuoja- ja viharikoslait välittömästi.

Pride-paraati järjestettiin eilen 16.6. Turinissa. Seuraavina ovat vuorossa Rooma ja Palermo lauantaina 23.6., Napoli, Catania ja Cagliari 30.6. ja Viareggio 7.7.

http://www.arcigay.it/comunicati/arcigay-omofobia-ora-basta-manifestazioni-in-tutta-italia/

Italian uutistoimisto ANSA raportoi internet-kyselytutkimuksen tuloksista, joiden mukaan 53,4 % italialaisista kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, 44,2 % vastustaa ja 2,4 % jätti vastaamatta kysymykseen.
Samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta sen sijaan vastusti 77,5 % ja kannattajia oli vain 19,8 %. Haastatelluista 2,7 % jätti vastaamatta tähän kysymykseen.

http://www.ansa.it/web/notizie/rubriche/cronaca/2012/05/10/53-4-italiani-favorevoli-nozze-gay_6850148.html